Primus Ruisrockissa – nerokasta, mutta hätäistä

Hullu hatuntekijä ja astronautti. Kuva: Tero Kallio
Hullu hatuntekijä ja astronautti. Kuva: Tero Kallio

Viime aikoina on näyttänyt siltä, kuin suunnilleen joka toinen vähänkin tunnetumpi 80- tai 90-luvun  alternative-bändi olisi tekemässä paluuta keikkalavoille tai julkaisemassa uutta materiaalia. Tässä rytäkässä Primusin uutiset bändin uuden albumin ilmestymisestä ensi syksyllä eivät ole jaksaneet yllättää. Muihin aikalaisiinsa verrattuna Primusia on sentään nähty viime vuosina keikkalavoilla, ja vaikka bändin edellisestä pitkäsoitosta Antipopista onkin ehtinyt vierähtää jo 12 vuotta, on bändi kuitenkin julkaissut sillä välin esimerkiksi live-dvd:eitä.

Ruisrockin lavalle nousevaa Primusia katselikin erityisen kriittisin silmin. Bändillä ei olisi mitään tekosyytä, johon vedota, jos keikka sukkaisi.

Parin ensimmäisen biisin jälkeen oli selvää, että tekosyitten kaiveluun ei olisi aihetta.

Primusin eksentrinen, mutta tarttuva soundi jyräsi Ruisrockin lavalta vastaanpanemattomalla tavalla. Vaikka yleisön seassa oli selkeästi paljon Primusinsa hallitsevaa sakkia, sopi bändin rytmikäs meno helteisen festari-illan aurinkoon niin hyvin, että tanssijalka vipatti niilläkin, jotka eivät bändistä olleet koskaan kuulleetkaan.

Hienokseltaan harmaantunut, hullua hatuntekijää muistuttavan lookin omaksunut Les Claypool oli tietysti odotetusti ja kiistatta bändin tähti. Claypoolin tapa käsitellä bassoa on tunnetusti omaa luokkaansa, mutta sen näkeminen livenä on suorastaan mykistävää.

Claypoolin suvereenin soittotaidon lisäksi hatunnoston ansaitsevat kuitenkin myös Primusin muut jäsenet, kitaristi Larry LaLonde ja uudelleen Primusiin viime vuonna liittynyt rumpali Jay Lane. Oman roolin löytäminen bändissä, jossa on Claypoolin kaltainen hullu nero, ei varmasti ole ihan helppo nakki. Keikan parasta antia olikin seurata, miten bändin yhteispeli sujui.

Viihdyttävää oli myös erikoisesta huumorintajustaan tunnetun Claypoolin Iron Maiden –aiheinen veistely, jota saatiin kuulla keikalla useampaan otteeseen. Syynä tähän oli kuulemma se, että Primus oli saapunut  Helsinkiin juuri Maidenin keikan alla ja nähnyt kadulla lukuisia Maiden-paitoihin sonnustautuneita faneja.

Vain tunnin mittainen setti Ruisrockissa ja bändin häipyminen lavalta kuin varkain jätti keikasta hätäisen maun. Toivoa sopii, että uuden levyn myötä Primus nähdään uudelleen Suomessa kunnon klubikeikalla.


Posted

in

,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.