Tag: Hate

  • Suffocation saapuu Helsinkiin ja Tampereelle

    Suffocation saapuu Helsinkiin ja Tampereelle

    Helmikuussa Suomeen saapuu merkittävä vieras ulkomailta, sillä death metallin kantaisiin lukeutuva, jenkkiläinen Suffocation nähdään maassamme lähes 7 vuoden tauon jälkeen. Mukaan näille harvinaisille keikoille liittyvät aiemmin tänä vuonna Steelfestillä esiintynyt itävaltalaisyhtye Belphegor sekä alkuvuodesta 2019 uuden levyn julkaissut, puolalainen Hate. Yhtyeet soittavat kaksi keikkaa Suomessa osana Europe Under Black Death Metal Fire 2 -Euroopan-kiertuettaan. Bändit […]

  • Älä unohda näitä levyjä – osa 7

    Ensimmäinen vuosikymmen 2000-lukua on takana ja joka puolella listataan vuosikymmenen parhaita levyjä. Päätimme ottaa hieman erilaisen lähestymistavan tällaiseen muisteluun. Listaamme levyjä, jotka ovat erinomaisuudestaan huolimatta jääneet liian väheiselle huomiolle. Seitsemännessä osassa esitellään 12 tylyä metallia-albumia grind-, death- ja black-akselilla. Muista myös kuunnella Radio Noisen puolelta Chokehold-ohjelma, jossa soitetaan kappale jokaiselta listatulta artistilta. Kuuntele ohjelma tästä! […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.