Tag: funeral doom
-
Amerikkalainen doom metal–yhtye Bell Witch saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen
@bellwitchdoom @profetusdoom -
Esoteerista pedaalipornoa Domissa
LIVE: Esoteric (UK), Totalselfhatred, Cataleptic. DOM 2.2.2012. Kold Reso Kvlt:in järjestämän iltaman musiikillinen anti kilpaili synkkyydessään ulkona hyisissä 20 pakkasasteen lukemissa huitelevan talven kanssa. Lopunajantunnelma sopi sikäli hyvin asiaan, sillä keikkapaikana toiminut DOM sulki ovensa 11.2., jotta kaupunkiin saataisiin lisää discoja. Pääesiintyjänä tapahtumassa hidasteli jo parisenkymmentä vuotta atmosfääristä hautajaisdoomiaan esittänyt brittiläinen Esoteric. Lämmittelijöinä (kylmääjinä?) toimivat […] -
Funeral doom -orkesteri Esoteric minirundille Suomeen
Kokeellinen funeral doom -yhtye Esoteric saapuu helmikuun alussa kolmelle keikalle Suomeen. Vuonna 1992 perustettu ja vastikään kuudennen Paragon of Dissonance levyn julkaissut yhtye on aikaisemmilla Suomen keikoillaan vakuuttanut yleisön ajantajun hävittävällä hypnoottisella sekä murskaavalla esiintymisellään. Tässä näyte muutaman vuoden takaiselta The Maniacal Vale -levyltä. [youtube ANry2j1U4C8] Lauteet jokaisella keikalla briteille lämmittää suomalaiset Cataleptic ja Totalselfhatred. […]