Tag: anarcho-punk
-
SS Robot : “Rail Baltica” – Viron päivänpolttavimman punk-yhtyeen kolmas videosingle julki. Noisen Ruuvipenkissä haastateltavana laulaja Kolp H. Tiits
Viron Tartosta tuleva uusimman aallon anarko-punk-bändi SS Robot on julkaissut tuoreen musiikkivideonsa singlestä “Rail Baltica” kannanottona Helsingin ja Tallinnan välisen junatunnelin jatkeen, Baltian läpi kulkemaan suunnitellun Rail Baltican rakentamiselle. SS Robot -keulamies Kolp H. Tiits kertoo asiasta tarkemmin Noise.fi:n Ruuvipenkin haastattelussa: “Alunperin SS Robot perustettiin vuonna 2009, mutta pitkälti reissutöitteni mahdollistamana se on pystynyt olemaan […] -
Anarko-punk-bändi The Mob saapuu nyt toistamiseen Suomeen
#TheMob -
Anarkopunkkari Cross Stitched Eyes saapuu minirundille Suomeen
Syyskuussa Suomeen saadaan harvinaista liveherkkua, kun hyvin harvoin keikkaileva Cross Stitched Eyes saapuu Suomeen. Syynä harvoihin esiintymisiin on jäsenten sijoittuminen kolmeen eri maahan: USA:han, Saksaan ja Englantiin. Vuonna 2005 Saksassa perustettu yhtye on ottanut vahvoja vaikutteita Rudimentary Peniltä, Amebixiltä ja Killing Jokelta, mutta sitä on vaikea sijoittaa minkään tietyn genren alle. Anarkopunk toimii Cross Stitched […]