Tag: alternative rock
-
Swans – vanhoja vihaisia miehiä
Elämme kummia aikoja. New Yorkin meluisasta no wave -skenestä siinnyt Swans kulki omaa tietään nihilistisen raskaasta junnauksesta kohti psykedeelisempiä, tunnelmallisempia sfäärejä kunnes julisti itsensä kuolleeksi vuonna 1997. Johtohahmo Michael Giran viimevuotinen päätös uudelleenaktivoida bändi tuli varmastikin kaikille melkoisena yllätyksenä. Ennen keikkalavoille palaamistaan Swans julkaisi myös uuden abumin My Father Will Guide Me up a Rope […] -
Ei aivan ehta, mutta tarpeeksi lähellä – Murheenlaakso soitti Mana Manaa
Radioflies plays Psychoplasma, Karoshi Lovers, Murheenlaakso plays Mana Mana Klubi Tampere 29.12.2010 Mana Mana, jos mikä, kelpaa määritelmäksi kulttiyhtyeestä. Jouni Mömmön ennenaikainen kuolema pisti Mana Manan telakalle 1991, mutta jatkoa seurasi Murheen laakso -levyn ja livetaltioinnin myötä vuosituhannen alussa. Tampereella lavalle ei noussut Mana Mana, joskin sitä keskivertoa cover-bändiä paremmin versioinut Murheenlaakso. Ennen illan huipennusta […] -
Flow 2010 perjantai: mm. Ulver, Air, Big Boi
Saavuin Suvilahteen Jimi Tenorin, rumpaliguru Tony Allenin ja kumppaneiden musisoidessa päälavalla. Tästä se lähtisi, vuoden 2010 kovasti odotettu Flow-kokemus. Letkeä jamittelu kuulosti hyvältä ja viritteli mukavasti asiaankuuluvaan festarifiilikseen. Aurinkoisesta afrobeatista olikin luontevaa siirtyä sisätiloihin norjalaisen black metallin pariin. Tai no, ei nyt aivan – Voimala-salissa konsertoinut Ulver ei ainakaan keikan alkupuoliskolla soittanut 90-luvun tuotantoaan. Setti […] -
Ilosaarirock 2010 lauantai: mm. Bad Religion, UNKLE, Radiopuhelimet
Ilosaarirock järjestettiin tänä vuonna 39. kerran ilman sen suurempia muutoksia formaattiin. Kierrätystä oli tehostettu sekä pienen porun herättänyt lauantainen ilotulitus poistettu. Ilosaarirock lanseerasi erittäin kätevän ja onnistuneen mobiilioppaan, joka ladattuna kännykkään kävi ohjelmakarttana ja tietopakettina. Isoin muutos rockissa oli Töminän palaaminen festivaalialueelle Sulo-klubin viereen. Harmittavasti Töminä osoittautui muutostaan huolimatta pettymykseksi. Ohjelmisto oli jokseenkin vaisu, paikalle […] -
Muse – must see
Vaikka Musen edellisestä Suomen keikasta ei ole kulunut kuin yhdeksän kuukautta, myytiin tämäkin 21 000 henkeä vetävä konsertti loppuun vaivatta. Viimeksi Hartwall-areenalla esiintynyt orkesteri musisoi tällä kertaa ulkoilmassa Helsingin Kaisaniemessä. Musea lämmittelivät kotimainen Manna sekä brittiläinen indierock-tulokas White Lies. Mannan keikka jäi valitettavasti näkemättä, mutta White Liesin esitystä pääsin todistamaan nyt toista kertaa – edellisen […] -
Provinssirock 2010, perjantai: Paloma Faith, Mew, Pendulum, 30 Seconds to Mars
Epäilyistä ja jonkinasteisesta epätoivostakin huolimatta saimme tungettua viisi ihmistä ja viiden ihmisen leirintäkamppeet taskukokoiseen cityautoon ja matka aurinkoisesta Helsingistä kohti sateista Seinäjokea sai alkaa. Matka sujui pakkaamisen jälkeen lähes ongelmitta, mitä nyt ensiksi unohdin kääntyä koko Seinäjoelle. Telttakin saatiin pystyyn juuri ennen festivaaliviikonlopun ensimmäistä rankkasadetta. Artisteista tämän vuoden Provinssin avasi brittiläinen soul-tulokas Paloma Faith X-stage […]