Muse – must see

Vaikka Musen edellisestä Suomen keikasta ei ole kulunut kuin yhdeksän kuukautta, myytiin tämäkin 21 000 henkeä vetävä konsertti loppuun vaivatta. Viimeksi Hartwall-areenalla esiintynyt orkesteri musisoi tällä kertaa ulkoilmassa Helsingin Kaisaniemessä.

Musea lämmittelivät kotimainen Manna sekä brittiläinen indierock-tulokas White Lies. Mannan keikka jäi valitettavasti näkemättä, mutta White Liesin esitystä pääsin todistamaan nyt toista kertaa – edellisen kerran näin yhtyeen viime vuoden Flow-festivaaleilla. Sen jälkeenkin bändi esiintyi Suomessa surullisenkuuluisassa Helsinki Livessä kesäkuussa. Hyvältä näytti ja kuulosti nytkin. Bändin tarttuvat biisit toimivat mainiosti livenä, ja laulaja-kitaristi Harry McVeigh vakuuttaa paitsi lauluäänellään, myös kohteliaalla ja vilpittömällä esiintymisellään. Keikalla kuultiin esimakua myös yhtyeen tulevalta kakkosalbumilta, Bigger Than Us -nimisen kappaleen muodossa. Jos tuleva levy on samaa tasoa kuin erinomainen debyytti, en keksi mitään syytä miksei White Liesista voisi tulla vielä huomattavan iso nimi.

Jos lämppäribändistä jäi positiiviset fiilikset, niin samaa voi sanoa myös pääesiintyjästä. Ensimmäinen näkemäni Musen keikka oli suoraan sanottuna loistava. Settilista oli esimerkillisen hyvin muotoiltu: hittibiisien putki sai yleisön hurmokseen, ja Nishen tai United States of Eurasian kaltaisia suvantokohtia oli annosteltu mukaan juuri oikea määrä. Tunnelma ei kuivahtanut edes nokkamies Matthew Bellamyn kitaranvinguttelujen tai Dominic Howardin & Chris Wolstenholmen basso-rumpu-jamien aikana – ja kyllähän tuollainen ajantappo-ohjelma toisaalta tämän kokoluokan keikalle kuuluu.

Harrasilmeinen Bellamy eläytyi täysillä kappaleisiin ja jaksoi myös elehtiä lavalla rocktähden tavoin. Innostuneesti soittanut Howardkin äityi välillä kannutuksen ohella huudattamaan sekä tapututtamaan yleisöä. Wolstenholme tyytyi lähinnä jämerään paikallaan patsasteluun, mutta eipä basistin nyt tarvitsekaan rokkikukkona keekoilla. Yhtyeen livekokoonpanoa täydensi kosketinsoittaja Morgan Nicholls.

Supermassiivisia lavasterakennelmia lavalle ei oltu kyhätty, mutta tyylikkäät taustascreenit riittivät hyvin rekvisiitaksi, vaikka auringonpaiste heikensikin hieman videoiden näyttävyyttä. En kuitenkaan ala valittamaan aurinkoisesta säästä ulkoilmakonsertissa… Keikan loppupuolella yleisöön päästettiin lisäksi suuria, silmämunan näköisiä ilmapalloja, jotka levittivät puhjetessaan ilmoille punaista paperisilppua. Kertakaikkiaan mainio innovaatio, yleisön päällä pomppivat silmäpallot olivat harvinaisen hauska ja mieleenjäävä näky.

Lopetusbiisinä raikui odotetusti rautalanka-avaruushymni Knights of Cydonia. Okei, Musen musiikki on monin paikoin ylettömän kornia ja jokaisessa biisissä tuntuu kummittelevan taustalla sama melodia – hieno bändi se silti on, ja livenä ehdottomasti kokemisen arvoinen. Olen myyty.

Muse 19. 7. 2010

Kaisaniemi, Helsinki

1. Exogenesis: Symphony, Part 1: Overture
2. Uprising
3. Supermassive Black Hole
4. Map of the Problematique
5. New Born
6. Interlude
7. Hysteria
8. Nishe
9. United States of Eurasia
10. Feeling Good
11. Bliss
12. Helsinki Jam
13. Undisclosed Desires
14. Resistance
15. Time is Running Out
16. Starlight
17. Stockholm Syndrome
—
18. Plug in Baby
19. Knights of Cydonia