Yhdysvaltalainen synkän konemusiikin kulttinimi Boy Harsher esiintyy Helsingissä marraskuussa. Minimalistista cold wavea syntikkapoppiin ja EBM:ään yhdistelevä duo konsertoi Kuudennella Linjalla tiistaina 26. marraskuuta. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Massachusettsissa vuonna 2013 perustettu Boy Harsher on nopeasti noussut yhdeksi vaihtoehtoisen konemusiikkikentän kiinnostavimmista tulokkaista. Muun muassa Suicidesta, DAF:ista, Nine Inch Nailsista ja Eurythmicsistä innoitusta ammentanut Boy Harsher sai alkunsa vokalisti Jae Matthewsin ja tuottaja Augustus Mullerin Teen Dreamz -videoprojektista, joka nopeasti kasvoi kokonaiseksi yhtyeeksi. Vuodesta 2014 lähtien Boy Harsher -nimellä kulkenut duo julkaisi ”Yr Body Is Nothing” -debyyttinsä vuonna 2016, ja on siitä lähtien nauttinut kulttisuosiota niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Lukuisilla loppuunmyydyillä klubeilla esiintynyt kaksikko julkaisi kehutun ”Careful” -kokopitkänsä vuonna 2019.
Muun muassa Soft Moonin ja Silent Servantin kanssa yhteistyötä tehnyt Boy Harsher saapuu Helsinkiin osana massiivista kiertuettaan, joka ulottuu Yhdysvalloista aina Skandinaviaan saakka.
Tapahtuman avaa yhdysvaltalainen duo Chasms, jonka elektronista musiikkia shoegazeen sekoittelevassa tuotannossa kaikuvat muun muassa The xx:n, Slowdiven ja Grouperin suunnalta saadut vaikutteet.
KEIKKA
Ti 26.11.2019 Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT:
– ennakkoon Tiketissä alk. 20,50 EUR
– ovelta 22 EUR
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.