South Park 2018 -raportti: Helloween ja Ghost siivittivät Tampereen raskaan rockin juhlan kävijäennätykseen

South Park 2018
8.–9.6.2018
Eteläpuisto, Tampere

Välivuoden jälkeen jälleen järjestetty South Park ylsi tänä kesänä kävijäennätykseensä, kun Tampereen Eteläpuistoon löysi tiensä kahden päivän aikana yhteensä noin 13 000 metallin ja raskaan rockin ystävää. Ero edelliseen, vuoden 2016 tapahtumaan oli huomattava, sillä väkeä oli nyt peräti nelisentuhatta enemmän, lauantaina aurinko näyttäytyi jopa paahtavasti ja mikä tärkeintä, tällä kertaa riittävän kiinnostavia esiintyjiä riitti molemmiksi päiviksi.

Viime vuonna South Parkia ei harmillisesti järjestetty lainkaan, koska tamperelaiset hävisivät kilvan pääesiintyjäksi kaavaillusta Rammsteinista Rockfestille. Kilpailu esiintyjistä oli äärimmäisen tiukka tänäkin vuonna, ja niin vain ne kaikkein isoimmat nimet päätyivät nytkin Rockfestin lauteille. Ennen festarialueelle saapumista kävikin mielessä, että koko Suomen hevikansa on kenties painunut Hyvinkäälle ja Tampereen Eteläpuisto huokuu tyhjyyttään.

Huom! Pienet kuvat saa klikattua isommiksi.

Onneksi näin ei siis suinkaan ollut, vaan heti alueelle päästyä saattoi todeta, että tänä vuonna tunnelma on selvästi tiiviimpi kuin viimeksi. Kakkoslava oli nyt sijoitettu hieman toisin kuin edelliskerroilla, ja ruokakojut jäivät sopivasti lavojen välimaastoon. Isoimmat jonot kertyivätkin juuri sapuskapisteille, kun taas vessoissa ja juomatiskeillä pääsi asioimaan yllättävänkin sutjakkaasti.

Myöskään Eteläpuiston vehreää ja Pyhäjärven reunustamaa miljöötä ei voi olla kehumatta liikaa. Täytyy vain toivoa, ettei aluetta rakenneta täyteen kerrostaloja, vaikka kaupunki sellaista kovasti suunnittelee.

Perjantain pääesiintyjä Ghost veti paikalle selvästi enemmän nuorta ja naispuolista kuulijakuntaa kuin lauantain voimakaksikko, kasaripohjaisen teutonimetallin airueet Accept ja Helloween. Koska olen suuri power metalin ystävä, raportti keskittyy tänä vuonna vain ja ainoastaan yhteen bändiin, koko genren tärkeimpään suunnannäyttäjään Helloweeniin. Lähes kaikista muistakin esiintyjistä löytyy toki kuvasatoa jutun loppupuolelta.

 

Helloween-fanien vuosikausien harras odotus päättyi viime vuonna, kun bändi ilmoitti Pumpkins United -kiertueesta, jolla lavoille nousevat Helloweenin nykyisen kokoonpanon lisäksi bändistä aikanaan dramaattisesti poistuneet Kai Hansen ja Michael Kiske. Koossa on siis edesmennyttä rumpali Ingo Schwichtenbergiä lukuun ottamatta se maaginen kokoonpano, joka loihti kolmisenkymmentä vuotta sitten voimametallin ehdottomat merkkipaalut, Keeper of the Seven Keys -albumit.

Viime syksystä alkaen yhdistyneet kurpitsat ovat täyttäneet keikkapaikkoja ympäri maailmaa ja ehtivät jo marraskuussa vetämään myös Helsingin vanhan jäähallin black box -alueen täpötäyteen. Vaikkei Kisken ääni tuolla keikalla ollutkaan parhaimmillaan, tarjolla oli todella ikimuistoinen kolmituntinen täynnä Helloween-herkkuja kultaiselta 80-luvulta kuluvan vuosikymmenen tuotoksiin asti.

Nyt kesällä vuorossa ovat festarikeikat, joilla saa valitettavasti maistaa vain noin puolikkaan siitä kurpitsaherkkusatsista mitä esimerkiksi Helsingissä viime syksynä. Mutta tämäkin määrä on sellaista mannaa, ettei sitä missään nimessä kannata jättää väliin. Onneksi myös suomalaiset ymmärsivät tämän ja tarjosivat Helloweenille kiitettävän lämpimän, joskin hieman turhan jurrisen, vastaanoton Tampereen myöhäisillassa.

Saksalaisen täsmällisesti bändi aloitti show’nsa juuri sovittuna kellonaikana. Robbie Williamsin Let Me Entertain You -alkunauhan (miksi ihmeessä?) viimein loputtua kurpitsaesirippu laskeutui ja Halloweenin tutun pahaenteinen intro alkoi soida.

Lähes heti kun Kiske oli päästänyt ensimmäiset pihaukset keuhkoistaan, yleisö sai huokaista helpotuksesta: maestron ääni oli nyt huomattavasti paremmassa terässä kuin viime syksynä Helsingissä tai hieman sitä aiemmin kiertueen avauskeikalla, jossa osa lauluista jouduttiin soittamaan taustanauhoilta.

Pyöreäposkinen Kiske ja tutun irstaasti virnuillut Andi Deris duetoivat Halloweenin tyylikkäästi. Avausbiisi tarjosi myös ensimmäiset illan komeista triplatilutuksista, kun aina yhtä myrkynnieleeltä vaikuttava Michael Weikath, lähes teiniltä näiden setämiesten joukossa tuntuva Sascha Gerstner ja päivä päivä enemmän Jussi Hakuliselta näyttävä Kai Hansen pääsivät esittelemään kilvan taitojaan.

Harmi vain, että eeposmaisesta Halloweenista kuultiin lopulta melkoinen ”pikakelaus”, vain noin puolet, sillä lyhyt soittoaika pakotti bändin siirtymään vauhdikkaasti kahteen seuraavaan Keeper-klassikkoon, Dr. Steiniin ja I’m Aliveen.

Sitten oli aika päästää Kiske tauolle ja herra Deris höpöttelemään levottomia teini-iän seksifantasioistaan. Onneksi tätä spiikkiä ei tarvinnut kuunnella järin pitkään, vaan siirryttiin pikavisiitille 2000-luvulle (Are You Metal?).

Hyvinhän tämä tuoreempikin matsku toimii, mutta omia fiiliksiäni söi tässä vaiheessa muuan känninen pohojalaanen urpo, joka päätti laatata lähestulkoon kengilleni. Hetkeä myöhemmin eräs toinen känniääliö sekosi oikein kunnolla ja rupesi viskomaan kaljojaan pahaa-aavistamattoman festarikansan niskaan.

Jälkimmäiseen tunteenpurkaukseen oli periaatteessa ihan hyvä selitys, sillä mikin varteen tarttunut Kai Hansen oli juuri polkaissut käyntiin Wall of Jericho -levyn rässipotpurin. Se oli yksi keikan ehdottomia kohokohtia; sen verran hienoa oli paitsi Hansenin kitarointi, hieman yllättäen myös miehen laulu, jota hän on joutunut viime vuosina jättämään Gamma Rayssä vähemmälle.

Hansenin jätettyä mikrofonin Kiskelle tämä huudatti hetken yleisöä. Sitten saatiin taas tuttua kasarikamaa, A Little Time, jonka lopun bändi feidasi ovelasti. Biisin jälkeen Andi Deris kertoi laulaneensa kappaletta mukana lavan takana mikrofoni vahingossa päällä. Hän myös pahoitteli, että soittoaikaa on vain puolitoista tuntia. Sitä suuremmalla syyllä seuraava kappale, se pakollinen balladi If I Could Fly, olisi saanut jäädä pois, vaikka hyvinhän sekin toki kajahti.

Pienen suvantovaiheen jälkeen alettiin lähestyä loppuhuipennusta, kun vuoron sai voimametallin hienouden osuvasti kiteyttävä Power. Biisi jaksaa säväyttää kerta toisensa jälkeen, mutta illan hienoin hetki oli vielä edessä. Sen tarjosi komeasti rymistelyä ja melodisuutta yhdistelevä How Many Tears, jonka aikana kaikki kolme vokalistia ja jokainen soittaja pääsivät päästelemään sydämensä kyllyydestä. Kaunista.

Kylmät väreet hiipivät kroppaan, kun tämän jälkeen ilmoille kajahti Helloween-tuotannon henkilökohtainen suosikkini, Eagle Fly Free. Biisi toimii joka ikinen kerta, mutta itsensä Kisken onnistuneesti tulkitsemana se oli normaaliakin maagisempi.

Tästä olisi ollut hyvä siirtyä suoraan odottelemaan encoreja, mutta bändi päätti vetäistä Eaglen lopuksi vielä Keeper of The Seven Keysin grande finale -osion. Irtopisteitä sillä sai kyllä kerättyä, mutta on häpeällistä tarjota vain pienen pieni murunen tästä yli kymmenminuuttisesta klassikosta.

Bändin jäsenten esittelyn ja yleisön huudatuksen jälkeen seitsikko poistui lavalta. Varsin pian parrasvaloihin palasin ensin Kai Hansen tiluttelemaan Vuorenpeikkojen tanssia ja huitomaan kärpäslätkällä Daniel Löblen rumpuja. Vanhaa kunnon happy-happy Helloween -meininkiä siis!

Niin olivat myös varsinaiset encoret, kunnon yhteislaulut Future World ja I Want Out, joista jälkimmäistä tahdittivat jättimäiset kurpitsailmapallot ja oranssi paperisilppusade. Ja sitten vielä kumartelut ja vilkuttelut Braveheartista tuttujen leffasävelten tahtiin. Kiitos!

Helloween ei todellakaan pettänyt odotuksia: soitto ja laulu sujuivat lähes täydellisesti, kaikilla jäsenillä vaikutti olevan aidosti hauskaa ja yleisö syttyi yllättävänkin hyvin. Ja mikä parasta, tätä herkkua on tarjolla suomalaisille tänä kesänä vielä toistamiseenkin. Pumpkins United -show nähdään nimittäin myös Kuopio Rockissa perjantaina 27. heinäkuuta. Sinne siis!

 

Helloween Pumpkins United 9.6.2018 Tampereella:

1. Halloween
2. Dr. Stein
3. I’m Alive
4. Are You Metal?
5. Medley: Starlight / Ride the Sky / Judas / Heavy Metal (Is the Law)
6. A Little Time
7. If I Could Fly
8. Power
9. How Many Tears
10. Eagle Fly Free (+ pieni pätkä Keeper of the Seven Keysiä)
——————–
11. Future World
12. I Want Out

Ja sitten ne muut…

 

 

Teksti ja kuvat: Olli Koikkalainen