South Park 2016: Triptykon, Slayer, Soilwork ja Powerwolf tarjosivat tiukkoja osumia ohimoon
South Park Tampere
10.–11.6.2016
Kolmatta kertaa Sauna Open Airin raunioilla järjestetty South Park keräsi tänä vuonna noin 9 000 metallin ystävää Tampereen Eteläpuistoon. Kävijämäärä jäi siis noin parituhatta pienemmäksi kuin vuosi sitten. Epävakaisen sään lisäksi tähän vaikutti epäilemättä se, ettei lauantain pääesiintyjä Bullet For My Valentine ollut sittenkään niin vetovoimainen nimi kuin järjestäjät ilmeisesti olettivat. Toki viikonvaihteeseen mahtui monta kiinnostavaakin nimeä, kuten Slayer, Triptykon, Powerwolf ja Soilwork, kotimaan eturivin nimiä unohtamatta.
(Huom! Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla niitä.)
- Yleisöä
Triptykon
Perjantaina ennen Slayeria päälavan lauteille nousi toinen South Parkin mielenkiintoisimmista ulkomaalaisvieraista, Triptykon. Yhtyeen pääjehu Tom G Warrior tunnetaan myös yhtyeistä Hellhammer ja Celtic Frost, joista etenkin jälkimmäinen lukeutuu black- ja avantgarde metalin kaanoniin.
Triptykon jatkaa pitkälti samoilla linjoilla, joilla Celtic Frost päätti uransa. Celtic Frostin joutsenlauluksi jäänyt Monotheist oli järkäle, jonka kuuntelu pisti mielenterveyden lujille. Sama tinkimätön linja on jatkunut myös Triptykon-julkaisuissa.
Vika ei ollut soittajissa eikä biisivalinnoissa. Kun alkutahdit otetaan Celtic Frostin Circle of Tyrantsilla, keikka päätetään parikymmenminuuttiseen The Prolonging -vetoon ja miehistö on mainiossa vireessä, jää loppu olosuhteiden armoille. Ne eivät olleet tällä kertaa otolliset.
On kuitenkin etuoikeus nähdä Triptykon livenä, vaikka valitettavan moni ei tätä asiaa tajunnut. Yleisöä olisi voinut olla roppakaupalla enemmän. Suuret odotukset eivät täyttyneet, mutta loppua kohden mentäessä meno alkoi maistua aina vain paremmalta. Lopun hitaasti kasvava ja toistoon pohjautuva Aurorae ja jo mainittu Prolonging antoivat osviittaa siitä, miltä Triptykon voi parhaimmillaan kuulostaa. (Jukka Kastinen)
Slayer
Illan pääesiintyjä Slayer ei kärsinyt samoista ongelmista kuin Triptykon. Ilta alkoi jo hieman hämärtää, ja ensitahtien myötä kävi selväksi, että äänenpaineessa ei tällä kertaa kitsasteltu. Sankkalukuinen ja jo aavistuksen päihtynyt juhlakansa söi alkutahdeista lähtien thrash metalin legendojen käsistä.
Slayer on kokenut matkansa varrella miehistönvaihdoksia. Dave Lombardo on potkittu pois rumpupallilta ja Jeff Hanneman liittynyt yläkerran orkesteriin. Vaihdoksista huolimatta kone on vielä hyvin rasvattu ja jälki sen mukaista.
Powerwolf
Törmäsin Powerwolfiin sattumalta nelisen vuotta sitten belgialaisilla festareilla. Saapuessamme silloin paikalle keikka oli varmaankin jo puolivälissä ja jengi niin sanotusti pähkinöinä. Laulaja Attila Dorn heilui lavalla jonkinnäköisessä papinkaavussa hokien monotonista jumalanpalvelusliturgiaa, heilutellen suitsutusastiaa ja huudattaen jengiä. Monttu loksahti auki, ja hetken kävi mielessä, että lavalla olisi ihan ehta hihhulibändi. Aika pian kävi kuitenkin selväksi, että kyse on hauskanpidosta ja rienauksesta; olihan bändin jätkillä jonkinnäköiset corpse paintit ja lavaa oli somistettu myös satanistisilla symboleilla. Ja kun seuraava biisi lähti käyntiin, olin jo myyty yhtyeen tarttuvasta power metalista ja sopivasti överiksi vedetyn laulusta ja show’sta.
Powerwolf nauttii suurta suosiota etenkin Keski-Euroopassa, mutta Suomessa fanikunta ei vaikuta vielä erityisen laajalta. South Parkissa susijengin ystäviä oli kuitenkin ihan kohtalainen määrä, ja sanoituspuolikin oli hallussa yllättävän monella. Ja mikäli bändi ei ollut etukäteen tuttu, aika monen reaktiot Eteläpuistossa näyttivät melko lailla samoilta kuin allekirjoittaneella Powerwolf-neitsyyden mennessä: naamalle levisi kunnon virne, ja nyrkit alkoivat puida hyväksyvästi kohti korkeuksia.
“Ylipappi” Attila Dorn keuhkosi metallimessunsa tyylikkäästi alusta loppuun unohtamatta tasaisin väliajoin yllyttää porukkaa kuorohoilotuksiinsa. Toisena kapellimestarina heilui hyperaktiivinen kosketinsoittaja Falk Maria Schlegel, joka olisi voinut itse asiassa keskittyä enemmänkin soittamiseen kuin esiintymiseen. Myös kitaristikaksikko Matthew ja Charles Greywolf poseerasi ja leikitteli tuttuun tapaansa läpi show’n jopa siinä määrin, että mieleen hiipi, olisiko osa soitosta tullut taustanauhoilta. Bändillähän ei ole basistiakaan.
Oli miten oli, keikka oli joka tapauksessa erittäin viihdyttävä ja bändi kovassa vedossa. Pääpaino oli uusimpien pitkäsoittojen (Blessed & Possessed ja Preachers of the Night) materiaalissa, josta pysyvimpiä muistijälkiä jättivät Blessed & Possessed ja Amen & Attack. Leveimmät hymyt puolestaan saivat aikaan miesten sukukalleuksia ylistävät Coleus Sanctus ja Resurrection by Erection. Näistä jälkimmäisessähän todetaan esimerkiksi näin: “Raise you phallus to the sky and you never die.” Myös Werewolves of Armenia toimii livenä mainiosti, niin tälläkin kertaa.
Tunnin setti hurahti vähän turhankin nopeasti, mutta eiköhän siihen kaikki tärkein mahtunut. Pidempää keikkaa on lupa odottaa sitten lokakuussa, jolloin bändi Attila Dormin välispiikin mukaan palaa Suomeen. Virallista tietoa keikasta ei ole osunut vielä ainakaan meikäläisen silmiin, mutta 15.–21. lokakuuta Powerwolfilla ainakin näkyy olevan kolme vetoa Ruotsin puolella. (Edit: Virallinen tieto tulikin pian: Powerwolf esiintyy tiistaina 18.10. Tampereen Klubilla ja keskiviikkona 19.10. Helsingin Nosturissa).
Powerwolf Tampereella 11.6.2016:
1. Blessed & Possessed
2. Coleus Sanctus
3. Amen & Attack
4. Army of the Night
5. Resurrection by Erection
6. Armata Strigoi
7. Sanctified With Dynamite
8. Werewolves of Armenia
9. We Drink Your Blood
10. Lupus Dei
(Olli Koikkalainen)
Soilwork
Lauantaipäivä oli profiililtaan selvästi perjantaita matalampi. Pääesiintyjäksi bookattu Bullet For My Valentine ei vastannut millään muotoa Slayerin tasoa. Onneksi perjantain tapaan hieman kolean päivän aikana koettiin myös positiivisia yllätyksiä. Yhdestä niistä vastasi länsinaapurimme Soilwork.
South Parkin tantereilla kuultiin muun muassa Death in General ja Overload, joka sai laulajan käskystä yleisömeren hyppimään. Slayerin tavoin soundit olivat tällä kertaa taas kohdallaan ja riittävän lujat, mitkä osaltaan takasivat yhden festivaalin onnistuneimmista vedoista.
Diablo
Soilworkin kanssa osin samoilla tyylisuunnilla liikkuva Diablo villitsi väkeä teltan hämärässä. Suomen listaykköseksi itsensä kammenneella yhtyeellä riittää fanikuntaa, joten yleisestä meiningistä ei tarvinnut olla tällä kertaa huolissaan.
Tiukkaa tykitystä biisistä toiseen tarjonnut rykmentti piti huolen siitä, että testosteronipitoisuudet pysyivät korkealla ja ainakin miespuolisille kuulijoille kasvoi setin aikana muutama rintakarva lisää.
Komento pysyi läpi koko keikan. Isolation, Trail of Kings, Mimic47 ja monet muut Diablo-standardit tyydyttivät metalliväen nälän. Suurimman suosion sai kuitenkin Pohjanmaan lakeuksilta inspiraationsa hakeva The Preacher.
Välispiikkien mukaan keikkaa kuvattiin, joten voi hyvin olla, että näemme audiovisuaalista todistusaineistoa vielä myöhemmin. (Jukka Kastinen)
Reckless Love
Äijämetallin lomassa Reckless Love tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa yrmyily ilonpitoon, sillä siitä yhtyeen musiikissa on ennen kaikkea kyse. Neljä albumia glam rockista ammentavaa albumia julkaissut bändi pisti pystyyn bileet keulakuvansa Olli Hermannin johdolla.
Ja loppuun vielä kuvallinen katsaus valikoiduista muista bändeistä:
- Bullet For My Valentine
- Stam1na
- Lost Society