Runhild Gammelsæter – äänen äärirajoilla (2/2)

Runhild Gammelsæter on virtuoosi äärimmäisemmässä, death metallista ja black metallista tutussa ääni-ilmaisussa ja tuo siihen myös monien projektien puitteissa avantgardistisemman kierteen. Näistä uusin on Project Decay –trio, jonka puitteissa Gammelsæter saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa 11. helmikuuta. Kolmikon kaksi muuta osapuolta ovat norjalaiset Anders Bakke ja Even Helte Hermansen. Jokaisella tähänastisella keikalla on ollut erillinen nimi. Suomen konsertin nimi on Land of a Thousand Decays ja tapahtumapaikkana on Helsingin Korjaamo, jossa lauteita lämmittävät kovat kotimaiset Fleshpress ja Viisikko.

Mitä voit kertoa kahdesta muusta Project Decayn soittajasta?

– Anders tunnetaan parhaiten metalliyhtye She Said Destroyn vokalistina. Hän on loistava vokalisti jota ihailen syvästi, varsinkin hänen energistä lavapreesensiään. Even on teknisestä taituruudestaan kuulu kitaristi, joka soitti aikoinaan Norjan Shiningissä. Hän soittaa tällä hetkellä Bushman’s Revengessä ja Solveig Slettahjellin yhtyeessä.

Kun ensimmäistä kertaa esiinnyitte Decaynä, lähestyittekö keikkaa kertaluontoisena tapahtumana vai tiesittekö, että tulette jatkamaan jossain muodossa?

– Meidät kutsuttiin tekemään musiikkia ystävien gallerian avajaisia varten ja ajattelimme, että se voisi olla hauskaa. Sen piti olla vain tuo yksi kerta, mutta sitten saimme uusia esiintymistarjouksia ja päätimme tehdä lisää musiikkia.

Vaikuttaisi siltä, että haluatte tämän projektin pysyvän avoimena ja alati muuttuvana, ainakin mitä esiintymisien nimeämiseen tulee?

– Kyllä. Meillä ei alun alkaen ollut mitään bändisuunnitelmia. Halusimme vaan tehdä musiikkia satunnaiseen tahtiin, erinäisiä tilaisuuksia varten. ”Bändi” on yksinkertaisesti nimeltään Project Decay, koska jokaisen konsertin nimessä esiintyy sana ”decay”. Sitten meille kuitenkin kerääntyi niin paljon materiaalia, että arvelimme levyntekemisen olevan aiheellista. Olemme tällä hetkellä studiossa.

Katselin sinun kotisivuilta löytyviä Youtube-pätkiä aikaisemmista Project Decay -keikoista. Musiikki tuntuisi olevan jonkinlaista hitaasti vellovaa ambient-metallia, jota sävyttävät melko sairaankuuloiset vokaalit…

– Noin sitä voisi ehdottomasti luonnehtia. Meidän uudemmassa materiaalissa on vielä doomimmat kitarat ja vielä kipeämmät vokaalit.

Voisitko kuvailla minkälaista musiikillista maastoa haluat tutkiskella Project Decayn puitteissa?

– Keskeisin asia on pitää homman yksinkertaisena. Ainoastaan kitaroita ja vokaaleja. Pyrimme tekemään kappaleiden sijaan teemoja, jotka soljuvat yhteen muodostaen jonkinlaisen kokonaisuuden. Musiikki vaihtuu pelkästä laulusta pelkkään kitarointiin ja koetamme pelata paljon myös isoilla dynamiikanvaihdoksilla. Se tulee myös erittäin lujaa. Mielestäni äänenvoimakkuus on erittäin tärkeässä roolissa, kun esittää tällaista musiikkia. Yleisön tulisi myös tuntea musiikki.

Esiinnyitte Anti-Sweden -muotinäytöksessä Oslossa. Tämä vaikuttaa melko… oudolta kontekstilta. Voitko kertoa enemmän tästä?

– Ehdottomasti. Se oli meillekin outoa, mutta sen takia kiinnostuimme tekemään keikan, ja tietysti olimme myös otettuja kutsusta. Tunnen Anti-Designin tyypit todella hyvin ja olen poseerannut ”julistetyttönä” heidän Anti-Sweden-farkuissa. He halusivat meidät soittamaan merkillistä ja pelottavaa musiikkiamme heidän kauniisiin mustiin vaatteisiin sonnustautuneiden mallien taustalle. Mallit liikkuivat kuin riivattuina ja yleisö tuntui pitävän. Se oli kyllä todella erilainen muoti-show.

Korjaamon keikka on vasta neljäs esiintymisenne, ja se on ensimmäinen kerta kun soitatte ulkomailla. Tämä on käsittääkseni myös ensimmäinen kerta kun sinä esiinnyt Suomessa missään kokoonpanossa. Mitä odotat matkaltasi tänne?

– Tämä on minulle ensimmäinen vierailu Suomessa ikinä! On jännittävää mennä täysin uuteen paikkaan esiintymään yleisölle, jota emme tunne ollenkaan ja joka luultavasti ei tunne meitä tai tiedä mitä odottaa. Toivottavasti yleisön reaktio on dynaaminen. Arvelisin ihmisten yllättyvän aika lailla. Musiikkimme on hyvin erilaista ja erittäin intensiivistä.

Lukuisten musiikillisten saavutustesi (katso haastattelun edellinen osa) lisäksi sinulla on myös tohtorintutkinto solubiologiassa, jonka ympärillä päivätyösi ja urasi pyörii. Tämä vie varmaan suuren siivun ajastasi. Kuinka vaikeaa on tasapainottaa ammatillisia ja taiteellisia ambitioita?

– Kyllä. Se on ajallisesti todella vaativaa. En tehnyt ollenkaan musiikkia opintoaikana ja olen hyvin omistautunut työlleni, josta nautin hyvin paljon. Musiikki, vaikka onkin minulle vapaa-ajan ”harrastus”, on kuitenkin erittäin tärkeä osa elämääni enkä usko, että olisin kovin onnellinen ihminen, jos en pääsisi laulamaan ja soittamaan säännöllisin väliajoin. Minulle tulee maanisia innostuksen puuskia, jolloin minun on vaan kertakaikkiaan pakko soittaa yön läpi. Huutaminen on myös todella puhdistavaa ja se lievittää tehokkaasti stressiä. Se saa minut tuntemaan aivan tietynlaista rauhaa sisälläni.

Mitä mieltä työkaverisi ovat ”toisesta puolestasi”?

– Aikaisemmin, kun tällainen musiikki oli vähemmän tunnettua, eivätkä ihmiset erottaneet sitä black metallista, saattoi olla vaikea selittää mistä on kyse. Musiikkini takia olen kohdannut skeptisyyttä ja jopa pelkoa. Jotkut ihmiset ovat antaneet ymmärtää, että se saattaisi jopa pilata urani. Olen joka tapauksessa hyvin ylpeä musiikistani ja CV:ssäni listaan levyni rinnakkain tieteellisten julkaisujeni kanssa. Nykyään tällainen musiikki on luullakseni paljon hyväksyttävämpää ja se nähdään enemmänkin eräänlaisena kokeellisena taiteenmuotona. Metallimusiikki on tietysti paljon mainstreamimpää kuin silloin aikanaan. Nykyään valtaosa tapaamistani ihmisistä reagoi musiikkiini positiivisesti tai pitää sitä mielenkiintoisena. Paitsi kymmenvuotias veljentyttäreni. Hän sanoi vilpittömään sävyyn, ettei ollenkaan tykkää musiikistani!

Project Decay: Land of a Thousand Decays perjantaina 11.2. Helsingin Korjaamon Kulmasalissa. Illan aikataulu:

22.15 Fleshpress
23.00 Project Decay
00.15 Viisikko

http://www.amplicon.no/Runhild/Decay.html
http://www.myspace.com/viisikko