Ruisrockin perjantai tarjosi raskasta poljentoa ja ilmielävän legendan

Ruisrock 9.-11.7.2010

40-vuotiaaksi varttunut, Euroopan toiseksi vanhin rock-festivaali, Ruisrock vietti juhliaan helteisessä säässä. Taivaalta ei tullut pisaraakaan, mikä muutti tantereen paikoin pöllyäväksi hiekkamereksi. Olosuhteet olivat siis kunnossa, elleivät jopa asteen liiankin kuumat. Osittain tästä syystä, hikinen kolmen päivän urakka mielessä väijyen, päätin ottaa perjantain hieman leppoisammin.

Kun kello lähenteli yhdeksää, parkkeerasin pappapyöräni pyöräparkkiin ja kävelin kohti portteja. Pahimmat ruuhkat oli jo selvitetty, joten saman tien sisään ja suunta kohti telttaa, jossa esiintyi Jenni Vartiainen. Vaikka kovasti pinnalla oleva neito ei suuriin suosikkeihini lukeudukaan, tarjosi vajaa puolituntinen viihdyttävän biisirykelmän. Erityisesti Ihmisten edessä ja En haluu kuolla tänä yönä saivat täpötäyteen telttaan sulloutuneet ihmiset pähkinöiksi.

Festivaalit ovat aina täynnä valintoja. Päällekkäin sijoitetut NOFX ja Frank Turner olisivat molemmat ansainneet huomion, mutta tällä kertaa voiton vei punk-retkue San Franciscosta, NOFX. Energisesti takonut yhtye piti kappaleensa lyhyinä mutta ytimekkäinä. Yhtye sävytti tiukkaa paahtoaan trumpetin ja lennokkaiden välispiikkien voimin. Sattumalta eteen tupsahtaneiden tuttavien vuoksi osa keikasta jäi vähemmälle huomiolle, mutta ainakin pitistä palanneiden vaatteet olivat sen verran törkyiset ja suut messingillä, että monille NOFX tuntui olevan tämän vuoden tapaus.

Seuraava valinta oli suoritettava Baronessin ja Billy Talentin välillä. Muoviset kanadalaiset jäivät pohdinnassa selvästi alakynteen, joten tie vei kohti telttaa. Baronessin tuorein albumi on pyörinyt satunnaisesti soittimessani, mutta käytännössä bändituntemukseni on noviisitasoa. Enkä liene ainoa, sillä teltassa riitti tilaa, mikä söi omalta osaltaan tunnelmaa. Bändi oli tästä huolimatta iskussa, mitä nyt soundit jättivät toivomisen varaa ja etenkin laulu kuulosti paikoin hieman omituiselta.

Puoli tuntia Baronessia oli passeli aika aloittelijalle, joten kiiruhdin vielä tarkastamaan Billy Talentin meiningin. Rantalava olikin kerännyt sankan ihmismeren, ja bändi pisti parastaan. Silti tunsin itseni ulkopuoliseksi; omiin korviini Billy Talent kuulostaa livenäkin kovin kiltiltä ja puhtoiselta. Tämä erä selvästi Baronessille.

Perjantain polttavin kysymys oli, tuleeko kukaan katsomaan Ozzy Osbournea, kun Jaakko & Jay metelöivät samaan aikaan Converse-lavalla. 21000 katsojasta tuntui riittävän yleisöä myös lääketieteelliselle ihmeelle, herra Osbournelle. Kymmenen minuuttia etuajassa startannut keikka polkaistiin käyntiin tehokkaalla Bark at the Moonilla, josta siirryttiin jouhevasti tuoreen Scream-levyn materiaaliin. Let Me Hear You Scream jäi onneksi ainoaksi maistiaiseksi, ja loppuajan yhtye pysytteli vuosikymmenten takaisessa materiaalissa, josta seuraavana oli vuorossa terhakkaasti vedetty Mr. Crowley.

61-vuotiaanakin Ozzy on vielä vedossa. Settiin sisältyi legendan soolotuotannon lisäksi myös pakolliset Black Sabbath -vedot, joista suurimmaksi villitsijäksi nousi encorena soitettu Paranoid. Rat Salad -instrumentaalin aikana Osbourne jätti lavan taidokkaalle taustabändilleen, joka käytti tilanteen hyväkseen. Kitaristi Gus G ja rumpali Tommy Clufetos sooloilivat yleisön jo miltei nukahduksiin, kunnes taukonsa pitänyt pääpiru saapui sysäämään show’n takaisin raiteille. Pimenevässä Ruissalon illassa kuultiin vielä mm. Osbournen herkempää puolta ilmentävät Shot in the Dark ja Killer of Giants sekä vanha tuttu Crazy Train. Keikka ylitti odotukset, vaikka hieman vähempikin käsien nostattaminen ja vaahtotykin kanssa pelleily olisi riittänyt.

Kun suurin osa festivaaliväestä purkautuu samaan aikaan ulos alueelta, tarkoittaa tämä ruuhkia. Jostain kumman syystä vain osa porteista oli auki aiheuttaen todellisen pullonkaulan ja samalla monella pinnan kiristymisen. Tämä ei jäänyt järjestäjiltä huomaamatta, ja pian uutterat käsiparit raivasivat lisää tilaa juhlakansan kuljettavaksi.Tässä vaiheessa olin jo pyörälläni ja kotimatka saattoi alkaa. Humalatila (ei omani), kävelijät, autot ja pyöräilijät osittain samalla reitillä ei ole yhtälönä kaikista toivottavin, mutta minkäs teet. Itse en osunut kehenkään, toivottavasti eivät muutkaan.