Ruisrock julkaisi ensimmäisiä nimiä ensi kesälle

Ruissalon ensimmäiset esiintyjät on julkistettu. Ruisrockissa nähdään tulevana kesänä tämän hetken kuunneltuimpien artistien joukkoon lukeutuva yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Khalid, Yhdysvalloista saapuu myös omaehtoisen rapin nouseva nimi DaBaby, joka vaikutti aiemmin kotiseutunsa Pohjois-Carolinan musiikkipiireissä Baby Jesus -nimellä.

Popin valovoimaisinta tähtikaartia edustaa Zara Larsson ja kansainvälisten artistien kattausta täydentää myös vastikään uuden “Sunshine Kitty” -albuminsa julkaissut ruotsalainen Tove Lo.

Kotimaisen musiikin osalta on tarjolla Tehosekoitin, Kaija Koo, Vesala, Cledos, Luukas Oja, Mouhous sekä Maustetytöt.

Lisää ohjelmajulkistuksia on luvassa talven mittaan.

Ruisrockin kolmen päivän liput ovat nyt myynnissä Tiketissä hintaan 190€. Muut lipputyypit tulevat myyntiin vuoden 2020 puolella.


Posted

in

by

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.