No ei sentään ihan kirjaimellisesti otsikon mukaan, mutta Roskildessa tosiaan on jälleen otettu askel vähäpäästöisemmän festivaalin suuntaan. Roskilde on aina ollut edelläkävijä ympäristöasioissa, mutta tämä viimeisin veto on jopa hämmentävä. Festarin virtsat kerätään (osittain) talteen ja ne lähtevät eteenpäin ohran lannoitteeksi ja palaa sitä kautta takaisin oluthanaan.
From Piss to Pilsner -kampanjan tavoitteena on kerätä 25 000 litraa kusta ja tavoite on myös vähentää festivaalin päästöjä, koska 100 000 ihmisen viikon rällääminen on melkoinen rasite ympäristölle ja jopa viemärijärjestelmälle. Roskildessa juhlitaan 27. kesäkuuta alkaen, oman pissan makua voi päästä mahdollisesti maistelemaan vuoden 2017 festareilla – onhan sekin eräällä tapaa syy palata pelipaikalla myös jatkossa.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.