Rokets : Bad Choices – “Hellitä kierroksia!”

Helsinkiläinen toimintarock-partio, Rokets on julkaissut kolmannen albuminsa. “Bad Choices” -otsikkoa kantava puolituntinen on tuhti kitaravetoisen kaahauksen ja kovan kolinan oikeaoppinen kokonaisuus. Nopealla sykkeellä äänitteitään suoltanut ryhmä vakuutti jo 2019 ensi-EP:llään, “Speed And Sound” soitannollisella kurinalaisuudellaan ja tyylitajullaan.

Yhtyeen yhteissoitto on tiukkaa, tarkkaan harkittua rukiista, homma pysyy hyppysissä ammattimaisella osaamisen tasolla. Skandinaavisen toimintarockille ominaiset tyylilajin kikat ja kuviot on yhtye sisäistänyt viimeistä piirtoa myöten paremmin kuin hyvin. Alussa Sami Mustosen tummaan ja punkisti hevimpään laulusoundiin totuttelu otti aikaa, mutta muutamien kierrosten jälkeen se alkoi istua allekirjoittaneen kuulijan ajatusmaailmassa paremmin paikoilleen.

Pelit käynnistävä albumin nimikkobiisi rullaa ja rällää asiaankuuluvalla intensiteetillä ja heti perään seuraavalla “Shackles Without Chainsin” kertosäkeestäkin löytyy yleisön mukaansa tempaavaa koukkua. Kun “Overloadilla” mennään jo lähemmäs Hardcore Superstarin särmikkyyttä, “Louisa” ja Law & Ordeer rouhivat AC/DC -sukuisesti potkivalla riffittelyllään tehokkaasti ja snadisti metallisemmalla kitarasoundillaan albumin hevimpää osastoa. Wheels To Kill -jutussa mennään kierroksia lisätessä jo lähemmäs Nashville Pussy – Motörhead -akselia kun “Diamonds to Dust” lähestyy rock ‘n rollin hiekkalaatikkoa Turbonegron ja The Cultin kulmasta. Lopuksi naamalle läväytetään metallisen punkin energiapommi “Lights Out”.

“Bad Choices” on tasalaatuinen, vaikkakin aavistuksen tarpeetoman tukkoon turboahdettu ja kliinisen tarkasti soitettu rykäys. Suurin ero esimerkiksi The Hellacoptersien ja vaikka Fleimareiden otteisiin helsinkiläisryhmän otteita verrattaessa on se, että Roketsin tikimpääkin tikimpi punk rockimpi paahto ja tietyllä tavalla samoja, ennalta kuultuja ratoja etenevä rokkaus ei juuri suvantokohtia ja juurirockin eläväisempiä fiilistelyvaiheita tunne. Toisaalta tämä on tehokkaan live-bändin elinehtoisimpia ominaisuuksia. Asian nurjana puolena on, että se näyttäytyy isommassa kuvassa hienoisena dynaamisuuden kapea-alaisuutena, mikä alkaa levyltä kuultuna, pitemmän päälle puuduttaa.

Yhtä kaikki, tämä kaikki toimitus täytyy saada ensin menemään liveolosuhteissa ihon alle. Jos albumi olisi julkaistu vuosituhannen taitteessa, olisi allekirjoittanut tullut silloisine musiikillisine tarpeineen täysin tyydytetyksi. Näin neljännes vuosisata myöhemmin levyltä kuunneltuna homma vakuuttaa päällisin puolin, mutta ollakseen aivan priimaa, siitä puuttuu joku olennainen esaanssi, mitä tästä jää kaipaamaan. Ehkäpä kyseessä on tappionsa hiotun bändin presenssin saavuttamisen jälkeen juuri ne kuuluisat ässäbiisit?

3½/5