Monokkelin läpi tiirattavaksi Noise.fi-sivustollemme tavoitimme tällä kertaa hämmästyttävän Pfunk-electro-proge-psykedelia-rock -valimon, Pilgrim Speakeasyn maisterin, multi-instrumentalistin, Skotlannin proge-lahjan Suomelle, Roger “Roge” Daviesin sähköisten viestimien päästä, studiopajaltaan Sotkamon Ylikylältä. Toivotammekin herran, lämpimästi tervetulleeksi Noise.fi:n toimittaman tarkemman tiirailun kohteeksi.
Roger, kuinka kuvailisit Pilgrim Speakeasyn musiikkia ihmiselle, jolle se on toistaiseksi vielä täysin uutta ja tuntematonta?
Roger: Se on Universumia suurempaa… painovoimaa raskampaa… mutta ainoastaan hieman auringonvaloa kirkkaampaa!
Kuinka Pilgrim Speakeasy sai alkunsa, kuinka se on jalostunut / muovautunut bändinä ja musiikkiprojektina vuosien varrella?
Roger: Tosiasiassa yhtyeemme sai alkunsa Lontoossa noin 16 vuotta sitten. Bändinä soitimme keikkoja ympäri kaupunkia, minä aikana myös äänitimme biisejämme. Luulen, että musiikkimme alkoi saada lopullista muotoaan siinä pisteessä, jolloin aloin itse käyttää hieman aikaa… oikeastaan valtavasti aikaa käytettävissä olleisiin äänityslaitteistoihin ja -tekniikkoihin perehtymiseen, äänentallennuksen teoriaan ja käytännön opetteluun, alkaen kaiken sen varsin alkeellisista olosuhteista. Tiedäthän, kun kyseessä on Lontoon kaltainen kaupunki, studioaika laadukkaissa studioissa maksaa maltaita, ja paineet äänitysprosessisi onnistumiseen tällaisessa ovat tällaisissa olosuhteissa valtavat, koska aika on tällöin kovaa rahaa.
Muutit perheesi ja yhden miehen bändisi kanssa Skotlannista, Newcastlen, Lontoon ja Tanskan kautta kauas Kainuuseen, Sotkamoon noin 8 vuotta sitten. Kuinka kyseinen, radikaali elinympäristön muutos vaikutti ja on vaikuttanut ajan saatossa Pilgrim Speakeasyn musiikkiin?
Roger: No, niin kuin aina kaikesta, tästäkin muutoksesta löytyvät ne molemmat: hyvät ja huonot puolet. Joka tapauksessa näiden itselle tärkeiden asioiden toteutumista edesauttaakseni teen elämässäni tietoisia valintoja ja myös paljon töitä. Kun taistelen itselleni tärkeiden asioiden onnistumisen puolesta, tiedostan myös, että joudun tekemään uhrauksia niiden eteen, asuinpa sitten missä paikassa vaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä nykyinen asuinpaikkani on ollut itselleni hyvä ja inspiroiva ympäristö, mikä on edistänyt luomistyötäni hyvin. Samalla olen välttynyt suurkaupungin jatkuvasta, hullusta hälinästä ympärilläni. Toisaalta, välillä kaipaan myös ison kaupungin sykettä, koska se on myös osa elämääni. Pahimpia täällä Suomessa ovat kuitenkin talvet, mitkä vaikuttavat minuun todella negatiivisesti, eikä minulla ole siitä hyvää sanottavaa. Hiihtäminenkään kun ei auta kaamosmasennukseen.

Olet juuri julkaissut uuden upealta saundaavan Pilgrim Speakeasy -albumin Freak Deco. Kuinka biisien työstö- ja äänitysprosessi mielestäsi onnistuivat?
Roger: Kiitos! Ne menivät hyvin. Studiosessioiden ilmapiiri oli rentoutunut, ja luulen että jätin myös turhan kiirehtimisen ja touhottamisen sivummalle. Mukana levyllämme on myös upeita soittajia, jotka saivat homman hienosti lentoon: Sakari Kukko, Meissa Niang, Mika Mylläri, Lius, Sara Elisa Alves ja Markus Mulkahainen. – Heidän kanssaan oli upeaa tehdä Freak Decoa ja soittaa sillä.
Itse studiotyöprosessini toistavat tietysti aina samaa kaavaa. Mielessäni alkaa ensin pyöriä melodian pätkiä ja biisiaihioita. Koppaan ehkä sekunnin murto-osan kestävistä tilannekuvista, fiiliksistä, melodioista tai tahdeista kiinni, mitkä sitten äänitän talteen, ja siitä eteenpäin biisit kasvavat orgaanisesti kuin itsestään… Ja tietysti prosessi sisältää myös paljon editointityötä.
Mielestäni tuottaminen albumin valmisteluvaiheena on itsessään ihan yhtä luovuutta vaativaa kuin sävellystyö tai musiikin live-esittäminenkin. Luulen, että olen oppinut matkan varrella hieman kärsivällisemmäksi myös albumien tuottajana. Etenkin prosessin loppua lähestyttäessä tuottajan työ muuttuu alituiseen tympeämmäksi, koska siinä vaiheessa on yleensä työskennellyt lopullista muotoa hakevien kappaleiden kanssa jo kohtuuttoman pitkän aikaa. Ennen minulla oli tapana vaan pistää biisien viimeistelytuotantovaihe poikki kertaheitolla, mutta iän myötä olen oppinut antamaan tilaa ja ajatusta viimeistelyvaiheessa oleville biiseille ja itselleni, ja palata biisien pariin taas pienen ajan kuluttua, kun se tuntuu taas mielekkäältä. Tämä onkin osoittautunut tehokkaimmaksi toimintatavaksi!
Vaikutat hyvin omavaraiselta albumiesi äänitys- ja tuotantoprosessiesi suhteen. Tuotat, kirjoitat, sanoitat, äänität, miksaat, masteroit ja julkaiset albumisi itse omalla levymerkilläsi. Kaikki tämä työn määrän on pakko olla helvetinmoinen. Oletko tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, kuinka saat omaa musiikkiasi julki, vai tarvitsisitko ehkä joitakin auttavia käsiä jeesaamaan sinua jossain kohtaa tuotanto- ja julkaisuprosessia?

Roger: Täytyy myöntää, että olen tällä hetkellä hyvin väsynyt työn määrään. Olen toisaalta tottunut tekemään asioita tällä tavalla. En oikeastaan koskaan lähde lähtökohtaisesti tekemään albumia. Työstän yksitellen valmiiksi kappaleita, ja kun niitä on kasassa tarpeeksi, uhraan oikeastaan vasta ensimmäistä kertaa aikaa ja ajatusta levykokonaisuuden tekemiselle. Mutta se koko prosessi ja kaikki siihen liittyvä on itsessään melko näännyttävää puurtamista. Olisi mukavaa työskennellä äänittäjän kanssa, jolloin voisin keskittyä pelkästään luovaan työskentelyyn mutta luulen, etteivät he suostuisi työskentelemään normaalina pitämiäni studiotyötuntimääriä, hehe… Olisi myös hienoa saada uusittua äänityskalustoni jossain vaiheessa. Kaikesta huolimatta rakastan muiden muusikoiden kanssa työskentelystä studio-olosuhteissa. Se ei tuo arvonlisää ainoastaan musiikkiin, vaan myös itsessään elämänkokemuksena. Ne hetket ovat todellakin jakamisen arvoisia.
Mitkä koet suurimpina haasteina progressiivisen vaihtoehtoisen funk-bändin toiminnassa Kainuusta pitäen?
Roger: Suurin haaste on keikkojen saaminen. Se jos mikä on erittäin huono homma, koska Pilgrim Speakeasyn keikkakokemukset ovat olleet järjestään uskomattomia trippejä. Olen myös yllättynyt, kuinka ihmiset nousevat keikoillamme baaripöydistään tanssimaan heille itselleen ventovieraan musiikkimme tahtiin.
Mainitsetko joitakin omia ja bändisi suurimpia taiteellisia esikuvia esim. biisintekijöitä, ja kerrotko, miksi juuri he ovat esikuviasi?
Roger: Tarkemmin ajatellen minulla ei oikeastaan enää ole olemassa selkeitä, tiettyjä suuria esikuvia. Tulen aina olemaan Funkateer (PFunk-fani), mutta nykyisin kuuntelen kaikenlaista musiikkia. Artistillakaan ei ole oikeastaan väliä, kunhan musa on aitoa, raakaa ja rouheaa. Antaudun aina rehellisen vilpittömän musiikin vietäväksi, sellaisen mikä saa minut liikkumaan. Soundcloud on hyvä streamauspalvelu, mistä löytää paljon hyvää, uutta musiikkia ja myös erinomaisia artisteja.
Musiikkiasi kutsutaan Anarko-funkiksi. Mitä teemoja ja aihepiirejä käsittelet yleisimmin ja mieluiten Pilgrim Speakeasylle kirjoittamissasi teksteissä?
Roger: No, yritän välttää niin “genrestämme” kuin myös sanoituksissani kaikkea saarnaamista. Kukaanhan ei pidä kurttuotsaisesta paasaamisesta, joten haluan pitää tekstini aina jossain määrin humoristisina. Tämä albumi (Freak Deco) on sanoituksellisesti vähemmän suorasukainen kuin edeltäjänsä, mutta kyllä suoraa sanomaa löytyy tältäkin albumilta. Yhdistävä teema albumieni sanoituksissa on päättäväisyys ja oman päänsä pitäminen. Ihmisten tulisi elää elämäänsä juuri niin kuin he itse haluavat, ilman pakottamista jonkin asteisiin myönnytyksiin ja myötämielisyyteen, joita käytetään hyvin usein myös riistämisen ja sortamisen apuvälineenä. Myötätunto ja kyky sen osoittamiseen on myös yksi kantavista sanoitusteni teemoista. Se välittyy musiikissani myös monella muulla tavalla. Lyyrisesti koetan olla runollinen ja käyttää teksteissäni päätelmiä pienten sanaleikkien avulla. Joskus kuitenkin sanoituksistani löytyy erittäinkin selkeä teema, josta esimerkkinä Freak Deco:lta “Ideal Home” (Ihanteellinen koti).
Olet työskennellyt usealla albumillasi huippuluokan muusikoiden, kuten esimerkiksi Piirpaukkeen Sakari Kukon kanssa. Vierailijoita albumeillasi on ollut myös ympäri maapalloa. Kuinka keskinäinen yhteistyönne on sujunut albumeillanne esiintyvien vierailijoiden kanssa?
Roger: Työskentely levyllä vierailevien muusikoiden joiden kanssa on ollut vapautunutta, ja vierailut ovat aina tapahtuneet aina edeten luonnollista reittiä. Pidämme yhteyttä keskenämme ja äänitämme jotain aina silloin, kun on tullut oikea aika pistää asioita tapahtumaan.
Milloin pääsemme todistamaan Pilgrim Speakeasyn keikkoja Suomen eri rock-klubeilla ja vaihtoehtofestareilla?
Roger: Mieluummin aikaisemmin kuin myöhään. Niin minä toivon! Olen valmis tekemään ja teenkin oikein mielelläni keikkoja, milloin vaan, missä vaan.
Millaisena näet itse Pilgrim Speakeasy -bändin tulevaisuuden?
Roger: Hmmmmm… Koetan parhaani mukaan elää hetkessä! Jos jokin asia pitäisi muuttaa, niin se, että alan ehkä tekemään ja julkaisemaan yksittäisiä biisejä singleinä albumien teon sijaan. Luulen, että sitä myötä tuotantoprosesseista tulee vähemmän rasittavia ja uuvuttavia. Samalla kappaleiden hiomisvaiheessa pystyn paremmin puristamaan kappaleistani kaiken potentiaalin irti ja näin edelleen tekemään niistä parempia. Olen kuitenkin aina tehnyt musiikkia syystä että se saa minuun virtaa ja energiaa. Tämä yhteys suhteessa itseni ja tekemäni musiikin välillä tulee tuskin koskaan muuttumaan.
Freak Deco -albumi ilmestyi hyvinvarustettuihin levykauppoihin 14.7.2016 CD-painoksena. Digijulkaisu tapahtuu lähiviikkoina.
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.