Refused palaa Suomeen

Uumajan palkittu punk-ylpeys Refused saapuu joulukuussa Helsinkiin. Lokakuussa uuden ”War Music” -albuminsa julkaiseva yhtye esiintyy tiistaina 17. joulukuuta The Circuksessa. Tapahtuman liput tulevat myyntiin keskiviikkona 31. heinäkuuta Lippupisteessä.

Muun muassa Rise Againstia, Linkin Parkia, The Dillinger Escape Plania sekä lukemattomia muita innoittanut Refused on tullut tunnetuksi aggressiivisen äkkiväärästä tuotannostaan, jota värittävät anarkismin ja sosialismin aatemaailmoista lainaavat lyriikat. Vuonna 1991 perustettu yhtye vietti ensimmäiset vuotensa verrattain tuntemattomana, ja nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vasta hajottuaan vuonna 1998 julkaistun ”The Shape of Punk to Come” -albumia seuranneen kiertueen jälkeen. Tarinat tapahtumarikkaasta kiertueesta alkoivat nopeasti kiiriä ympäri maailmaa, minkä seurauksena Refused nousi täysin uudenlaiseen arvostukseen. Nykyisin ”The Shape of Punk to Come” -albumia pidetäänkin yhtenä modernin punkin merkkiteoksista.

Vuonna 2012 Refused teki näyttävän paluun maineikkaan Coachella-festivaalin lavalla. Vuodesta 2014 lähtien aktiivisesti maailman suurimmilla festivaaleilla esiintynyt yhtye julkaisi vuonna 2015 kehutun ”Freedom” -paluulevynsä. Raivokkaan energisistä live-esiintymisistään tunnettu Refused työstää Helsinkiin ulottuvan maailmankiertueensa lomassa viidettä kokopitkäänsä ”War Music”, joka julkaistaan 18. lokakuuta. Albumin ensimmäinen single, vimmaisen poliittinen ”Blood Red”, ilmestyy 2. elokuuta.

KEIKKA
Ti 17.12.2019 Helsinki, The Circus

LIPUT
Myyntiin ke 31.7.2019 klo 9
– ennakkoon Lippupisteessä alkaen 38,50 EUR
– ovelta 39 EUR


Posted

in

by

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.