Roadburn 2020 festivaalilla esiintyvä yhden naisen energiaa sykkivä darkwave-akti Hante. saapuu huhtikuussa Helsinkiin ja Tampereelle.
Hante. on pariisilaisen Hélène de Thouryn sooloprojekti. Syntetisaattoreidensa takana hän pakoilee todellisuutta ja kohtaa pelkonsa. Kylmän, synteettisen ja melankolisen musiikkinsa välityksellä de Thoury avaa itsensä ja tarjoaa kuulijoilleen syvää tunnetta sekoittaen piinaavaa ja ihon alle kaivautuvaa darkwavea sekä teräviä elektronisia ääniä.
Huomiota herättäneiden yhteistyöprojektiensa Phospor ja Minuit Machine jälkeen Hante. julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Her Fall and Rise joulukuussa 2014, ja nousi välittömästi genren fanien suosioon. Vuonna 2016 ilmestyivät sekä toinen albumi This Fog That Never End että EP No Hard Feelings. Kolmannen albuminsa ‘’Between Hope & Danger’’ Hélène julkaisi toukokuussa 2017. Uusin albumi ‘’FIERCE’’ julkaistiin kuluvan vuoden tammikuussa Metropolis Recordsin kautta Pohjois-Amerikassa. Muualla maailmassa julkaisijana toimi Synth Religion.
Hante.:n Suomen keikat ovat osana Club Bête Noire -klubisarjaa. Tällä kertaa Bête Noire -klubi vierailee Helsingin Lepakkomiehen lisäksi myös Tampereen Vastavirta Klubilla!
C L U B B Ê T E N O I R E
17.4. Lepakkomies, Helsinki (Hante. + Sipirja)
18.4. Vastavirta Klubi, Tampere (Hante. + Sipirja + Lola Kumtus)
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.