Puhelinseksi : Vieraita toisillemme – “Laadukkaan kaihoisaa hipsteripunkkia”

Rovaniemeltä lähtenyt ja sittemmin eteläsuomalaistunut Puhelinseksi on ennättänyt toiseen kokopitkäänsä. Vaikka 27 minuutin mittaan ahdetun “Vieraita toisillemme” –albumin biisit ovatkin vahvasti samalla sapluunalla tehtyjä, yhtyeen edellisistä tuotoksista mallikelpoisesti kehittynyt taito pistää biisiensä palikat näinkin toimivasti eri järjestykseen kompensoi paljon lopputulosta arvioitaessa.

Mitään perinteisesti punkkiin liittyvää anarkistisuutta Puhelinseksi ei edelleenkään koeta tavoitellakaan eikä se biisejä tehdessä yritäkään keksiä pyörää uudelleen. Lyyrisestikaan mitään liian syvällisiä metaforia yhtye ei tekstiriveihinsä tunge. Onneksi yhtye onnistuu välttämään tällä kertaa häiritsevimmät latteuden ja tyhjänpäiväisyyden karikot.

Maukkaan kertosäkeen omaava avausbiisi “Et jää yksin” pistää heti kättelyssä tanssijalkaa vipajamaan. Heti perään seuraava “Huomisen kyyneleet onnahtaa reilummin, ja pitkälti syystä että melodisesti biisi jämähtää junnaamaan tympeästi paikoilleen. Lisäksi vokslisti Nooran tuplatut liidilaulut menevät ilkeästi juuri sen verran ratkaisevan verran ohi nuotista, että alkaa oikein ärsyttämään. Editorsilta tyypillinen popahtavan post-rockin kolkon syleilevä kitaramelodian sisältävä “On yksinäisyys julmempaa kaupungissa” sekä Pää Kii:lle ja T. Bergmanille kertosäkeen melodian velkaa oleva “Miksi jäisinkään?” edustavat albumin parempaa keskitasoa.

Samaa voi hyvällä omatunnolla sanoa myös albumin puolivälin surumielisyyden, lennokkaasti mukaansa kaappaavan melodisuuden ja tarttuvan keskitemporockailua yhdistelevästä biisistä “Sillat palaa” sekä kaikessa naivistisuudessaan menevän vastustamattomasta pop-roketista “Jos mietin tätä kaikkee”.

Albumin vahvimmin tanssi- ja pogo-kenkää kutkuttava biisi “Kelan paperit” voi aivan hyvin olla vuoden tarttuvimpia rock-biisejä ellei hittejä. Kaihomielisyyden maksimointi, “Rafaelin enkelin” säkeistömelodiakulkuja etäisesti muistuttava albumin nimikappale nostaa kertosäkeessään albumin materiaalin tasokkuuden aivan uudelle levelille. Kokonaisuuden päätösbiisi “Missä tahansa muualla” sisältää kitaristi Oton komean kaihoisaa goottihenkistä melodiakitarointia ja vie albumin jylhimmän biisirungon tittelin itselleen. Astetta miedompi kertosäe tuo itseasiassa hyvää kontrastia albumin useampaan kertosäkeen voimalla painaltavaan biisiin.

Maukkaasti kitaravetoisen, melankolisen, suoraviivaisen räminän sekä sydänsurujen, masiksen ja nuorten aikuisten sydänsurujen välimaastossa hämmentävä punk-orientoitunut uuden sukupolven Suomi-rock on Puhelinseksin uutukaisella tarttuvampaa kuin mitä yhtye on tätä aiemmilla julkaisuillaan onnistunut luomaan. Se on itseasiassa tarttuvampaa ja toimivampaa kuin mitä valtaosa trendikkääksi hipsteripunkiksi miellettävässä genressä laajempaakin menestystä nauttiva bändi on koskaan onnistunut luomaan.

4/5