Provinssin ohjelma kasvoi, ensimmäinen lippuvaroitus annettu

Tulevana kesänä 25.-27. kesäkuuta Seinäjoen Törnävänsaarella järjestettävä Provinssi-festivaali on kiinnittänyt ohjelmistoonsa jälleen uusia esiintyjiä. Provinssin lipunmyynti jatkuu ennätyksellisessä vauhdissa. Jo tässä vaiheessa vuotta festivaali on antanut ensimmäisen lippuvaroituksen: VIP-liput ovat vähissä ja ne loppuvat lähitulevaisuudessa.

Pohjoismaiden suurimpiin raskaan musiikin nimiin lukeutuva Opeth julkaisi viime syksynä ylistetyn ”In Cauda Venenum” -albumin, joka esitteli yhtyeen taitavan synkän tunnelmoinnin myös äidinkielellään ruotsiksi.

Vuosien tauon jälkeen Suomeen palaava yhdysvaltalainen punk-ikoni Anti-Flag on kerännyt mainetta melodisen ja nopeatempoisen musiikkinsa lisäksi myös poliittisesti aktiivisena ryhmänä sekä ihmis- ja eläinoikeuksien puolustajana.

Kiihkeästä live-energiastaan tunnettu Blues Pills on saanut hiljattain valmiiksi kolmannen studioalbuminsa äänitykset.

Uusia kotimaisia vahvistuksia ovat viime vuoden lopulla Helsingin jäähalliin lähes 5000 lippua myynyt metallibändi Beast in Black, helmikuussa uuden albumin julkaiseva Mokoma sekä ensi kesänä paluun lavoille tekevä vaihtoehtorock-yhtye Xysma.

Lisää festivaaliuutisia on luvassa talven ja kevään aikana.

LIPUT
3pv alk. 159 EUR
2pv alk. 129 EUR
1pv alk. 99 EUR


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.