Poison Whisky : Enter The Meatgrinder – “Ravat naamalle. Miehekkäästi.”

(South Coast Recordings / Lattamoro Records / Keravan Ääni ja Levy 2019 )

Kahden oululaislähtöisen ja yhden saksalaisen punkkimetalliveteraanin savuviskin katkun ja miehekkään hien aromien tuoksuttaman särömusiikin lähettiläiden, Poison Whiskyn toinen ja samalla astetta vahvempi kokonaisuus julkaistiin menneen vuoden lopulla. Pyörää ei taaskaan keskitytty keksimään uudelleen, mutta mikä parasta, tällä kertaa yhtye ei myöskään peesaile Lemmyn legendaarisen trion musiikillisia edesottamuksia, vaan nojaa entistä vahvemmin omiin vahvuuksiinsa ja luontaiseen osaamiseensa. Kitaristi Maike Valanteen Faff-Bey ja Terveet Kädet -tausta kuuluu kauas “Enter The Meatgrinderin” hardcorempien ryöpsähdyksien purkauksissa. Vokalisti-basisti Jarvan omalta vittumaiselta itseltään kuulostava tulkintatyyli selkeine viesteineen ja Impaled Nazarenen alkuvuosina hankittuine bassotaiteen osaamisineen yhdessä pelkistetyn suoraviivaisesti rumpaloivan saksalaisrumpali Chris Schäferin kanssa hoitavat lopun homman kotiin tyylilleen uskollisesti.

Parhaiten albumilta toimivat ilkeän lämmintunnelmaiset pikakaahaukset “Gears Of History”, Metallican St. Anger -vivahteinen nimikkobiisi, klassisesta Amerikan rock-introsta reipashenkiseen kopisteluun äityvä “Heart Of Trouble” sekä The Stoogesin “Fun House“-tyyppisen kiihkeästi tanssittavat kappaleet “Hell Is Where Your Heart Is” ja “A Good Looking Skull”. Lisäksi Budgie-tyyppisellä introlla varustettu d-beat-herkku “L.C.D.” ja yhtyeen Celtic Frostin tyylillisen tuntemuksen ytimekkäästi niputtava “Don’t Stop The Madness” toimivat asiallisesti. Post-punkimpi roketti “Ain’t Lookin’ For Löve”, yhden Motörhead/ Saxon/ Blackfoot -osaston perusriffin varassa toimiva “Bad To Worse” ja James Williamsonin riffikirstusta lainattu “Out Of The Bar” ovat varmasti livemäisellä ekstra-tempolla ja voimalla hyvin jengin mukaansa tempaavia nyrkinpuintanumeroita, mutta jäävät tässä kontekstissa hillitympinä ja standardinomaisempina studionumeroina hieman tylsiksi. 1980-luvun puolivälin Black Flagia muistuttava 7-minuuttinen, painostavan junnaavaksi tarkoitettu lopetusbiisi “Modern Man” ei myöskään oikein tunnu toimivan tarkoituksessaan niin hyvin kuin pitäisi.

Petri Majurin säätämä äänituotanto napsahtaa yhtyeen uutukaisella esikoiseensa verrattuna paremmin kohdalleen. Myös mukavasti trion ilmaisuun istuvaa Venomin ja Entombedin kaltaista, visvaista ryönää on mukana sopivasti. Sopivan mittaisista kappaleista liikenee myös plussaa. Albumin yleissoundiin toivoisi tosin hieman massiivisuutta ja voimaa esimerkiksi viimeisiksi jääneiden Motörhead-albumien tai Venom, Inc.:in tyyliin.

Kriittisesti tarkastellen “Enter The Meatgrinder” on parhaimmillaan hyvä, mutta täydessä mitassaan epätasainen kokonaisuus. Albumi olisi vielä piirun tai jopa kahden verran tehokkaampi, jos sen 12 biisistä olisi karsittu 2-4 tasapaksumpaa raitaa pois edelleenjalostusta varten. Kaikkinensa yhtyeen kehityssuunta on kuitenkin oikea.

Mikä Poison Whiskyssa kuitenkin miellyttää keski-ikäistyvän hevipunkkarin sydäntä eniten on se, että yhtyeen biisit ovat hengeltään rentoja ja pirullisen hymyn suupielille tuovia, eikä liian vakavahenkisiä tai ylimielisiä, kryptisen sarkastisia ahdistuksen purkauksia. Tämän esityksen perusteella on helppo uskoa, että yhtyeellä on vielä se paras albuminsa edessäpäin. Kliseistä mutta totta on myös se, että nämäkin rallit tulee kokea liveolosuhteissa hahmottaakseen niiden anatomian ja tunteakseen niiden todellisen iskuvoiman kunnolla.

3/5