kuvaaja: Pasi Ahlroos
LA 19.7.2025
PINTAA SYVEMMÄLTÄ -MIITTI
Ensimmäinen Juice Leskinen -tapahtuma Tampereen kulttuuriravintola Telakalla onnistui hienosti. Luotaavia puheita, tarinointeja, live-esityksiä, Harri Tuominen (Radio 95,7) ja Antti Marttinen (Soundi) pitivät tietokilpailun ja videokoosteita oli framilla. Timo Kalevi Forss kertoi kirjastaan, jossa toi esille Juicen muille kirjoittamista lauluteksteistä. Kuvataiteilija Juho Juntunen valotti levyjen kansitaiteesta, jolta tuli myös muutamia uusia nippelitietoja!
Monet illan vieraista toivoivatkin, että palattaisiin asiaan ensi vuotta.
– Iltamme sujui käsikirjoituksen mukaisesti! Kuutisenkymmentä ihmistä oli paikalla. Tunnelma oli katossa, herkkyyttä ja naurua piisasi. Mikko Alatalo ja poikansa Kalle heittivät myös 45 minuutin setin Juicea ja Juiceen liittyviä biisejä, järjestelyistä vastannut Kasperi Karivieri myhäilee tyytyväisenä.

– Kitaristi Ari ”Kankku”Kankaanpää tuli säestämään meidän duoa. Lauantaina tuli myös 50 vuotta Juicen Coitus Int-yhtyeen viimeisestä keikasta Oulun Kuusrockissa. Näin ollen vedettiin alkuaikojen 10 biisejä, Pintaa syvemmältä – Juice Leskinen-sivuston ylläpitäjä ja Juice-diggari Kasperi sanoo.
KUNINGASALBUMIT
Kaksikolmasosaa on vierähtänyt sympaattisen 34-vuotiaan Kasperi Karivieren elämästä Juice Leskisen (1950-2006) lauluja fiilistellen.
Karivieri muistelee:
– Olin alta kymmenen, kun kuulin Juicen tuotantoa paria vuotta vanhemman kaverini Cd-levyiltä. Huumoribiisit ja anarkia kolahtivat minuun alkuvaiheissa, kuten mm. “Viimeinen kylähullu” ja “labradorinnoutajan vapaapäivä”. Murrosikäisenä iskivät omaelämäkerrannolliset kauniit ja koskettavat laulut.

– Albumit Keskitysleirin ruokavalio ja Yölento ovat Leskisen uran parhaimmat albumikokonaisuudet! Näiden jälkeen pidän myös Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä-tuplalevystä.
HUUMORIA KAIKILLA MAUSTEILLA
Grand Slam oli Juice Leskisen viimeinen bändi ja uran huipentuma. Edesmenneestä Anssi Tikanmäestä tuli Leskisen laulujen ykkössovittaja, kapellimestari, bändileaderi, tuottaja ja muusikko. Slam-kokoonpanosta tunnusomaisimmat muusikot olivat edesmennyt kitaristi Petteri Salminen ja oman kylän poika kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen. Taannoinen Coitus Intin tribuuttikeikka Tavastialla jätti nostalgia mielessä hyvät vibat, vaikka olisi toivonutkin, että Juice olisi ollut lauteilla.
Akkari & laulu -yhdistelmä ja omien biisien kirjoittaminen on syntynyt Kasperillekin perinteisellä tavalla, joissa on myös Leskis’-henkeä:
– Olen oppinut Juicen persoonan ja laulujen kautta myös rehevää huumoria, tilannekomiikan tajua kuin omanlaistaan älykkyyttä ja herkkyyttä, Kasperi kuvailee.
PERINNÖN VAALIMINEN
Vuonna 2017 perustettu Juice Leskinen – Pintaa syvemmältä -sivusto käsittelee aihetta ja kohdetta muidenkin kuin pelkkien YouTube-linkkien kautta.
– Keräämme Juicen lehtihaastatteluita, kuvia, audiomateriaalia, videoita, demonauhoja, käsikirjoituksia… ja kyllä ammennettavaa riittää. Hienoa on, että se resonoi meidän ryhmäläisten keskuudessa. Liityin alkuvaiheessa sivustoon mukaan. Nyt olen ylläpitäjänä. Meillä on monenlaisia muitakin hankkeita menossa. Kuuleman mukaan myös kaksi uutta kirjahanketta on tulossa, sanoo Kasperi Karivieri.
”Yö väistyy yltä kattojen ja valon nähdä saan kun yksin ulos tuijotan. Mä kalsareissani näin katson maailmaan ja vihdoin paljon tajuan. Vie päivä pilvet pois ja valtamerta uin, en jää nyt liejuun rapakon. On poissa kaikki mihin ennen turhauduin, pukeudun kunnes olen alaston. Jo tuuli herää, aurinko hieroo silmiään. Minä koiraa rapsutan ja se on mielissään. On paidat narulta kuin lehdet varisseet, on housut tuuli vienyt mennessään. On tähän saakka minun jalat jaksaneet, on aika nousta lentämään. On aika nousta lentämään.”, Afroditen poika (säv.san. Juice Leskinen).
Albumilta: Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija (Love Records, 1974)

Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.