Pekko Käppi & K:H:H:L : “Aamunkoi” – “Sisäsiistiyden monisyisyys”

Jouhikkopelimanni ja perinnemusiikin uudelleenkierrättäjä Pekko Käppi rock-orientoituine folkorkestereineen K:H:H:L on iloksemme täällä taas. 16 kappaleen kunnianhimoiselta tuoksahtava, neljäs Käppi & K:H:H:L -kokonaisuus “Aamunkoi” on selkeästi pidemmälle harkitumpi ja viilatumpi teos kuin vaikkapa kyseisen kombon parin vuoden takainen, edellinen albumi “Vääriä lauluja” (2019). Käpin ja multi-instrumentalisti Jarkko Laineen yhteistyössä syntyneet kappaleet ovat raikkaan moderneja kappaleita, joissa keskiössä on entistä enemmän perinteinen ja kokeellinen rock-poljento.

“Aamunkoin” jykevän äänityön ja -politiikan takaa löytyy Jussi Jaakonaho, jonka hoteissa yhtyeen yleissoundia on ruuvattu täyteläisen selkeäksi ja miellyttävällä tavalla pehmeäksi. Nykyaikaiseen pop-rock-ääniraitakavalkadiin vaivattomasti sulautuvat kappaleiden soundi- ja sovitus- ja rytmiratkaisut voisivat pääosin olla uuden ajan J. Karjalaisen käsistä kotoisin, minkä myötä Käppi ja kumppanit ovat pinnallisimmillaan alkaneet kuulostaa Toni Tapanisen sinällään tyylikkäiden tekstien tulkitsemisen myötä leppoisalta mutta luurankoja kaapissaan kalisuttavalta, kaupungin sykkeeseen muuttaneelta Egotripin ja Pariisin Kevään maalaisserkulta. Suuria yleisöjä ajatellen tyylinjalostus ei ole ollut alkuunkaan huono ratkaisu. Samalla, täydellistyttyään, matkasta on kuitenkin toisaalta kadonnut tiettyä naturellia rosoisuutta, luonnon lannoitteen aromirikkautta ja ehkä myös maanläheistä ajattomuutta.

Albumin alkupuolen parhaimmistoon nousevat jykevän yksinkertaisesti rokaten starttava ja leppoisaan country-swingin juontava “Paholaisen kätyri”, aavemaisesti takaraivoon kalvamaan jäävällä kertosäkeellä siunattu “Valaita”, kaunisäänisen Laura Moision herkistämä, “Kirsikankukkia”. Vaikka viimeisin edellämainituista liippaakin sävellykseltään paikoin hyvinkin läheltä Norman Bergenin ja Shelly Coburnin hittiä “Only Fool Breaks His Own Heart” (“Muisto vain jää”), on kyseessä eräs albumin sensitiivisimpiä kappaleita.

“Mykkä lintu” on hienosti pelkistetty, akustinen country-pala, jonka päällä Pekko Käppin nariseva laulu voi tosin jakaa mielipiteitä. Toisin on jo seuraavassa kappaleessa, “Minotauros”, jossa K:H:H:L sheikkaa ja tuuttaa kuin nuori ja verevä 22-Pistepirkko konsanaan. Toni Tapanisen sepittämällä tekstipuolelta erityismaininnan ansaitsee upeasti pienistä jouhikkovalssin elementeistä mahtipontiseen Jethro Tull / Jarkko Martikainen -henkiseen myllytykseen kasvava “Luopioiden laiva”.

Pari välisoiton omaista, avangardempia ulottuvuuksia hakevaa raitaa jakavat albumin edetessä kappaleita toisistaan. Näistä Pekko Käppiä omimmillaan ja autenttisimmillaan edustavat pelkistetyn tehokkaasti toimivat, jouhikkovetoiset instrumentaalit “Kenelle 1” ja albumin loppupuolella astetta progahtavampi “Kenelle 2”. “Herätetty” ja “Miksi teit sen” puolestaan ulottavat lonkeronsa jonnekin taide-rockin tuolle puolelle.

Albumin loppupuoliskon kappaleista “Pelätti” on mielenkiintoisella tavalla samaan aikaan niin uhkaava kuin aurinkoinenkin kappale. Todella vaikuttavia melodioita yhdistelevä “Korvennunko jo kohta” kehrää puolestaan todella kauniisti makaaberin sanomansa hohteessa osoittautuen llpulta erääksi koko albumin parhaimmaksi biisiksi.

Albumin loppua kohti tultaessa, viimeisten, sekavahkojen kappaleiden (“Ovi” ja “Huntu”) intensiteetti ja ytimekkyys alkavat hervota muutoin hienoon kaareen jännitetyn, siihenastiseen kokonaisuuteen verrattuna. Onneksi komeaan loppusarastukseensa alun pienoisesta sekavuudestaan huolimatta kasvava albumin nimibiisi jättää kuuntelukokemuksesta jälkeensä oikein miellyttävän jälkimaun.

Ennakkoluuloista irti päästyään on todettava, että “Aamunkoi” on Pekko Käppi & kumppaneilta rohkea ja onnistunut hyppy suoremman ja tuoreemman linjan kotimaisen rockin laitumille silti perinteitä unohtamatta.

4 / 5