Paradise Lost juhli rutiinilla

Paradise Lost
Pakkahuone, Tampere 11.9.2013

Paradise Lost on pitkän linjan metallipioneeri. Yhtye on ollut kasassa 25 vuotta. Sinä aikana on syntynyt kolmetoista albumia, joten juhlakiertueen settilistan kasaamisen ei luulisi tuottavan suunnattomia vaikeuksia. Ainakin on varaa mistä valita.

Astuin Pakkahuoneen suureen saliin kuitenkin epävarmoin odotuksin. Olin kuullut vähätteleviä kommentteja edellispäivien keikoista Jyväskylän Lutakossa ja Helsingin Nosturissa. Olisiko luvassa perin nihkeä iltama?

Keikan ensitahdit eivät vakuuttaneet. Yhtyeen soitto kuulosti kolkolta, ja tunnelmasta oli vaikea saada kiinni. Tilanne oli outo, sillä keikan alkuun oli ladattu mm. kaksi mainiota vetoa Draconian Times -levyltä, Enchantment ja Hallowed Land.

Livetilanteessa katseet kääntyvät solisti Nick Holmesiin. Mies ei ehkä kykene toistamaan varhaisaikojen suorituksia, mutta pintaan miksatussa laulussa oli riittävästi potkua. Tulkinta oli kauttaaltaan perusvarmaa, ei erityisen antaumuksellista tai revittelevää, mutta tummasävyiseen säveltaiteeseen sopivaa.

Jähmeän alun jälkeen suunta kääntyi hiljalleen parempaan. Tuoreimman, joskin jo edellisvuonna julkaistun, Tragic Idol -levyn kappaleet toimivat myös livenä. Viidentenä kuultu Honesty in Death lisäsi kierroksia koneeseen, ja samoilla höyryillä painettiin aina illan päättäneeseen komeaan The Last Timeen asti. Hieman yllättäen uudempi materiaali (mm. Requiem ja The Rise of Denial) tuntui potkivan vanhempaa (mm. Pity the Sadness ja As I Die) terhakammin.

Jos jostain on syytä niuhottaa, niin keikan lyhyestä kestosta. Vain tunnin ja vartin kestänyt setti tarjosi kyllä kattavasti biisejä yhtyeen uran varrelta, mutta enempäänkin olisi ollut varaa. Viisi albumia ohitettiin tyystin, mukaan lukien alkuaikojen virstanpylväs tai ainakin vahva suunnannäyttäjä Gothic.

Vaikka kappaleiden aikaskaala venyikin kahteenkymmeneen vuoteen, soljuivat ne kitkatta toistensa lomassa. Ainoastaan koneellisemmat ja enemmän taustoihin turvautuneet Erased ja One Second -aikaiset vedot erottuivat selkeämmin joukosta.

Settilista ei tarjonnut aiempiin iltoihin verrattuna mitään yllättävää, eikä tiettyä rutiinin tuntua voinut olla aistimatta. Pakkahuoneella soitti monissa liemissä marinoitu yhtye, joka hoiti hommat ammattimiehen elkein, sekä hyvässä että pahassa.