Papa Roach palaa Suomeen syyskuussa

Yhdysvaltalainen nu metal -yhtye Papa Roach palaa Suomeen. Viime vierailullaan vuonna 2015 Five Finger Death Punchia Helsingin jäähallissa lämmitellyt kokoonpano tekee klubikeikan Helsingissä osana Crooked Teeth -maailmankiertuettaan. Keikka toteutuu The Circuksessa lauantaina 9. syyskuuta. Konsertin lipunmyynti alkaa Ticketmasterissa keskiviikkona 21. kesäkuuta. Ensimmäiset sata lipunostanutta saavat kaupanpäälle keikkajulisteen ja seuraavat lipunostajat viiteensataan ensimmäiseen asti saavat kaupanpäälle yhtyeen plektrat.

Papa Roach julkaisi yhdeksännen pitkäsoittonsa ”Crooked Teeth” kuluvan vuoden toukokuussa. Albumin tuottajiksi valikoitui nuoremman polven tekijät Nicholas “RAS” Furlong ja Colin Brittain, jotka ovat kasvaneet Papa Roachia kuunnellen. Yli 10 miljoonaa levyä myyneen Papa Roachin ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1994 ilmestynyt EP ”Potatoes for Christmas”. Sen jälkeen tuotteliaan yhtyeen klassikoksi muodostuneet hitit kuten ”Last Resort” ja ”Scars” ovat pyörineet rock-radioiden rotaatiossa jo 17 vuoden ajan.

Helsingin-keikalla Papa Roachin avausartistina nähdään vuonna 2015 suomalaista rock-yleisöä Ilosaarirockissa ilahduttanut brittiläinen Frank Carter & The Rattlesnakes. Vihaista hardrockia tykittävä brittiläiskokoonpano julkaisi toisen albuminsa ”Modern Ruin” tammikuussa.

KEIKKA
La 9.9.2017 Helsinki, The Circus

LIPUT:
Myyntiin ke 21.6.2017 klo 10.00
– Ennakkoon Tiketmasterista alk. 39 EUR
– Ovelta 40 EUR

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.