-

Frank Zappan poika tuo isänsä perintöä jatkavan Zappa plays Zappa -projektin Suomeen
Frank Zappan vanhin poika Dweezil tuo Grammy-palkitun, isänsä laajaa uraa kunnioittavan Zappa Plays Zappa -kokoonpanonsa Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 29. marraskuuta. Keikalla kuullaan muiden hittien ohella Frank Zappan klassikko-albumi ”Roxy & Elsewhere” kokonaisuudessaan. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 29. heinäkuuta Lippupalvelussa. Zappa Plays Zappa on musiikillinen kunnianosoitus syöpään vuonna 1993 kuolleelle amerikkalaismuusikko Frank […] -

Allah-Las tarjoilee psykepoppia Tavastialla
Kalifornialainen psykedeliapop-nelikko Allah-Las saapuu kesän päätteeksi ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Viime vuonna julkaistulla debyyttialbumillaan suosioon niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin noussut kokoonpano esiintyy Tavastialla perjantaina 23. elokuuta. Los Angelesissa vuonna 2008 uransa aloittanut Allah-Las yhdistelee musiikissaan kalifornialaista psykedeliapoppia, svengaavaa garagerockia ja 60-luvun brittirockia. Yhtyeen jäsenet olivat jo ennen bändin perustamista tutustuneet tarkasti rock’n’rollin historiaan, sillä kolme neljästä […] -

Biffy Clyro saapuu The Circukseen
Maailmanlaajuista suosiotaan jatkuvasti kasvattava skottilaistrio Biffy Clyro saapuu syksyllä laajan Euroopan-kiertueensa tiimoilta Suomeen. Taitavana ja intensiivisenä live-esiintyjänä tunnettu yhtye soittaa The Circuksessa, Helsingissä, perjantaina 8. marraskuuta. Klubikeikan liput tulevat myyntiin maanantaina 29. heinäkuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa. Biffy Clyro julkaisi uusimman albuminsa ”Opposites” alkukeväästä. Tuplalevynä julkaistu kokonaisuus on kerännyt kovasti kehuja kunnianhimoisesta otteestaan ja ”Opposites” valittiinkin […] -

Pagan Altar palaa Suomeen
Brittiläinen Pagan Altar palaa Suomeen muutaman vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on yhden illan konsertti, sillä yhtye ei tee laajempaa Euroopan kiertuetta lähiaikoina. Pagan Altarin Helsingin konsertti järjestetään Kuudennella Linjalla torstaina 05.09.2013. Vuonna 1976 Terry ja Alan Jonesin perustamaa Pagan Altaria on monissa yhteyksissä verrattu NWOBHM- ja doommetallin yhdeksi kantaisäksi, vaikka ensimmäistä virallista julkaisua saatiin yhtyeeltä […] -

HC-legenda D.O.A. saapuu ensi kertaa Suomeen jäähyväiskiertueellaan
Parasta aikaa jäähyväiskiertueellaan oleva kanadalainen hardcore punk -yhtye D.O.A. esiintyy Tampereen Klubilla lauantaina 26. lokakuuta. Keikka on vuonna 1978 perustetun bändin ensimmäinen ja viimeinen Suomessa. D.O.A. on yksi pohjoisamerikkalaisen punkin suurista nimistä. Vaikkapa Black Flagin ja The Germsin ohella uutta, nopeaa ja raakaa tyyliä synnyttänyt vancouverilainen on levyttänyt mm. Jello Biafran Alternative Tentaclesille ja D.O.A.-laulaja […] -

Ranskalainen stonerpuli Mars Red Sky saapuu Suomeen
Mars Red Sky saapuu Suomeen kolmelle keikalle. Ilmavasti maalaileva, psykedeelisesti trippaileva, mutta stoner rockille ominaisen tiheän alapään hallitseva ranskalaisbändi nähdään keskiviikkona 27. marraskuuta Jyväskylän Lutakossa, 28. päivä Helsingin Bar Loosessa ja 29. päivä Turun Klubilla. Lähes 20 maassa keikkaillut ja esimerkiksi Sleepy Sunille, Tweak Birdille, A Place to Bury Strangersille sekä Earthille iltoja avannut Mars […] -

Gerry & The Pacemakers viimeistelee Turun Linnan Juhlat
Tänä vuonna Logomossa vietettävien Turun Linnan Juhlien avausillan kattaus on varmistunut ja ohjelmisto kokonaisuudessaan on tämän myötä valmis. Torstaina 15. elokuuta Logomossa koetaan Suuri nostalgian ilta 1960-luvun hengessä, kun brittisuuruus Gerry & The Pacemakers sekä suomalaissuosikit Jussi & The Boys ja The First nousevat lavalle. Konsertti on samalla Turun Taiteiden yön upea huipentuma. Lipunmyynti konserttiin […] -

Afropop-ryhmä FOKN Bois saapuu Suomeen
Oireklubi ja Afro Sunday -klubitapahtumat sekä Bassoradion radio-ohjelma Music People tuovat Länsi-Afrikan suosituimman ja kohutuimman Afropop-ryhmän FOKN Boisin ensimmäistä kertaa Suomeen esiintymään. Wanlov The Kubolorin ja M3nsan muodostaman bändinimen FOKN-lyhenne tulee sanoista Foes Of Kwame Nkruma (suom, Kwame Nkruman viholliset) ja heidät on palkittu GUBA- ja 4SYTE-palkinnoilla. FOKN Bois on tehnyt maailman ensimmäisen pidgin-englanniksi puhutun […] -

Lisäyksiä ILMIÖ-festivaalin ohjelmistoon
Porin pimeä tähti Eleanoora Rosenholm on singahtanut ILMIÖ-festivaalin lähes 60 artistista koostuvaan ohjelmistoon. Toissavuotista peruutustaan paikkaava poppoo suoristaa yleisönsä reisikarvat harhaisista kotirouvista kertovilla murhalauluillaan. Vuosien saatossa festivaaliklassikoksi muodostuneessa Harmönian Skweee-spesiaalissa soittajia on tänä vuonna aina Azerbaijanista asti. Festivaalin aiemmin julkistettuja esiintyjiä ovat muun muassa Pepe Deluxé, M.A Numminen, Pedro Hietanen & Severi Pyysalo, Dalindèo sekä […] -

Jenkkiräppäri Fabolous ensi kertaa Suomeen
New Yorkin Bronxista maailmalle ponnistanut Fabolous saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen 19. syyskuuta. Keikkapaikkana toimii Helsingin Nosturi, ja lämppäreinä nähdään mm. DJ:t Mista S & Taste sekä helsinkiläinen, suomeksi riimittelevä Eddie B. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä 22. heinäkuuta alkaen hintaan 35 euroa. Konsertin jatkot juhlitaan Motellet yökerhossa, jossa DJ:t Mista S ja Blac soittavat parhaita […] -

Pori Jazz pitää riman korkealla
Lauantaina käynnistyvä, järjestyksessään 48. Pori Jazz tarjoaa tuttuun tapaan ylenpalttisen kattauksen rytmimusiikkia jazzista funkiin ja bluesista hiphoppiin. Reilun viikon rupeamaan mahtuu 126 konserttia, joista peräti 89 on maksuttomia. Pori Jazzin taiteelliseksi johtajaksi nimitettiin toukokuun alussa suurelle yleisölle kenties hieman tuntematon Mikkomatti Aro. Vasta kolmeakymppiä kolkuttelevan porilaislähtöisen Aron työhistoria on värikäs: mies on paiskinut hommia mainosalalla, […] -

Retroroku Kadaver ensivisiitille Suomeen
Kasvata parta, opiskele Black Sabbathin tuotanto läpikotaisin ja perusta bändi. Tältä pohjalta on useampikin bändi lähtenyt käyntiin, kuten saksalaisen Kadavarin, joka kumartaa 70-luvun esikuvilleen tyylillä. Trion rouhea soundi, psykedelia, doomahtavat teematiikka, haalean oranssi retrohabitus on kuin olisi aikakoneesta astuttu ulos. Wolf (laulu, kitara), Mammut (basso), ja Tiger (rummut) julkaisivat debyyttinsä “Kadavar” vuonna 2012 amerikkalaisen Tee […] -

Graveyard lämppää Soundgardenia
Ruotsalainen Graveyard on varmistunut Soundgardenin lämmittelijäksi yhtyeen Helsingin konserttiin. Yhtyeet esiintyvät Hartwall Areenalla keskiviikkona 4. syyskuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupistessä ja Tiketissä. Göteborgilaisen Graveyardin keikat ovat kasvattaneet bändin mainetta yhtenä retrorock-buumin kuumimpana nimenä. Ahkera keikkailu yhdistettynä vuonna 2011 ilmestyneen ”Hisingen Blues”-albumin menestykseen ovat vakiinnuttaneet yhtyeen suosion ympäri Eurooppaa. Useasti Suomessakin vierailleen Graveyardin edelliset klubikeikat […] -

Editors palaa Suomeen klubikeikalle
Ruisrockissa Rantalavan suurimman yleisömeren kerännyt brittiyhtye Editors saapuu syksyllä klubikeikalle Suomeen. Vastikään uuden albuminsa ”The Weight Of Your Love” julkaissut bändi esiintyy Helsingissä The Circuksessa maanantaina 30. syyskuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 12. heinäkuuta. Tuoreelta “The Weight Of Your Love” -albumilta julkaistu “A Ton Of Love” on noussut hitiksi ja radiosoittoon. Kyseinen levy on […] -

Tanita Tikaram saapuu Vanhalle
Tummasta ja sävykkäästä äänestään tunnettu laulaja-lauluntekijä Tanita Tikaram saapuu syksyllä Suomeen. Brittilaulajatar konsertoi Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla lauantaina 19. lokakuuta osana Euroopan-kiertuettaan. Lipunmyynti konserttiin käynnistyy maanantaina 15. heinäkuuta Lippupalvelussa. Tanita Tikaramin ura alkoi vuonna 1988 julkaistulla ”Ancient Heart” -albumilla. Levyn ensimmäinen single, ”Twist In My Sobriety”, oli valtava maailmanlaajuinen hitti, joka nosti albumin brittilistojen kärkeen. Levy […] -

Kanadalainen “Pitchfork”-suosikki Majical Cloudz saapuu Suomeen
Indie-yleisön vahvasti vakuuttanut Majical Cloudz saapuu Suomeen syksyllä. Viileän elektronisella soundillaan mm. Pitchforkissa kehuja kerännyt kanadalaisbändi keikkailee Helsingissä Kuudennella linjalla torstaina 24. lokakuuta kiinnostavia uusia tulokkaita esittelevällä Novus-klubilla. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 10. heinäkuuta. Devon Welshin ja Matthew Otton muodostama Majical Cloudz yhdistelee musiikissaan uneliaita syntikoita, pehmeitä elektro-rytmejä ja pop-melodioita. Yhtyeen tuoreen ”Impersonator”-albumin […]






