• JAG : Detention – Röyhkeää vanhan koulun räbätystä sydänverellä

    JAG : Detention – Röyhkeää vanhan koulun räbätystä sydänverellä

    JBH-Productions Länsi-naapurissakin aiemmilla julkaisuillaan kiinnostusta herättänyt, Länsi-Uudeltamaalta Helsinkiin asettunut räppäri JAG on luonut vanhan koulun aineksista varsin tyylitajuisesti jyskävän, mutta myös herkän popahtavan rap -albumin, minkä soundi sovituksineen on varsin tyylitajulla toteutettua räbätystä jenkkilän itä-rannikon malliin. Myös kohtuullisen kokoiseksi sensaatioksi vaimonsa kosintavideollaan menneen kesän aikana ampaissut tuottaja Bluf (Patrick Gripenwaldt) on löytänyt albumin tuotantoon määrätietoiselta tuntuvan tuotantolinjan tyylikkään rohkeita samplevalintoja ja […]

  • Kaikkien dissattavien bändien äiti Nickelback saapuu Suomeen

    Kaikkien dissattavien bändien äiti Nickelback saapuu Suomeen

    Ehkä maailman parjatuin (ja samalla myös yksi menestyneimmistä yli 50 miljoonan myydyn levyn voimin) bändi eli kanadalainen Nickelback suuntaa ensi vuonna jättimäiselle maailmankiertueelle juuri julkaistun kahdeksannen studiolevynsä ”No Fixed Address” merkeissä. Kiertueen Euroopan osuus käynnistyy Helsingin Hartwall Arenalta 30. syyskuuta ja päättyy Lontoon SSE Arena Wembleylle marraskuun 25. päivä. Nickelbackin uran kymmenenteen maailmankiertueeseen sisältyy 31 […]

  • Einstürzende Neubautenin kitaristi Alexander Hacke ja Jarboe saapuvat Tampereelle

    Einstürzende Neubautenin kitaristi Alexander Hacke ja Jarboe saapuvat Tampereelle

    Swans-yhtyeen entinen kosketinsoittaja, aktiivinen vaihtoehtomuusikko Jarboe ja losangelesilainen arvostettu sellisti, muun muassa Shellacin ja Portisheadin kanssa työskennellyt Helen Money saapuvat keikalle Suomeen. Ennen amerikkalaisduoa Klubilla esiintyy toinen kansainvälinen kaksikko. Einstürzende Neubautenissa vuodesta 1980 kitaraa soittanut Alexander Hacke nousee lavalle vaimonsa Danielle de Picciotton kanssa. KEIKKA To 26.2.2015 Klubi, Tampere LIPUT 15/12 e, ennakko Tiketti alkaen […]

  • Vain muutaman keikan urallaan vetäissyt ruotsalainen Brainbombs räyhää Ääniwallissa

    Vain muutaman keikan urallaan vetäissyt ruotsalainen Brainbombs räyhää Ääniwallissa

    Vuonna 1985 Hudiksvallissa Ruotsissa perustettu pahamaineinen noiserock/punk-bändi Brainbombs soittaa äärimmäisen harvinaislaatuisen keikan Helsingin Ääniwalli-klubilla lauantaina 21. maaliskuuta. Tämä on vain muutamia kertoja koko uransa aikana livenä esiintyneen yhtyeen ensimmäinen visiitti Suomeen. Mukana kotimaiset Sokea Piste ja Throat. KEIKKA La 21.3.2015 Helsinki, Ääniwalli LIPUT Early bird -liput myynnissä 28.11-3.12.2014 – ennakkoon Tiketistä alk. 13,50 EUR Sen […]

  • Kent ja The Cardigans Provinssin avausjulkaisuviikon vikat kiinnitykset

    Kent ja The Cardigans Provinssin avausjulkaisuviikon vikat kiinnitykset

    Provinssirock julkaisti tällä viikolla ensimmäiset kiinnityksensä muutaman artistin päivätahdilla. Viikon viimeistelee ruotsalaiset Kent ja The Cardigans. Mitään isoja yllätyksiä ei avausviikko vielä tarjonnut artistilistaan, lähinnä useampaan kertaan Suomessa jo aikaisemminkin käyneitä nimi, mutta onhan tuo toki kohtuullisen kunnioitettava lista näin alkuun. Tähän mennessä julkaistut esiintyjät: Muse (UK), Calvin Harris (UK), Kent (SWE), The Cardigans (SWE), […]

  • Usher = Peruttu

    Usher = Peruttu

    Usherin helmikuulle suunniteltu konsertti Helsingin Hartwall Arenalla peruuntuu.

  • Dream pop -duo Say Lou Lou saapuu Suomeen

    Dream pop -duo Say Lou Lou saapuu Suomeen

    Mm. NME:ssa ja Pitchforkissa superlatiiveja kerännyt ruotsalais-australialainen dream pop -duo Say Lou Lou palaa Suomeen Skandinavian-kiertueensa saattelemana. Pitkään odotetun esikoisalbuminsa ensi vuoden helmikuussa julkaiseva Say Lou Lou nähdään Tavastialla keskiviikkona 18.maaliskuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 28.marraskuuta. KEIKKA Ke 18.3.2015 Tavastia, Helsinki LIPUT Myyntiin perjantaina 28.11.2014 Liput palvelumaksuineen alkaen 22 euroa Tiketin myyntipisteistä

  • Neljäs Provinssijulkistus piti sisällään yhden povatuista

    Neljäs Provinssijulkistus piti sisällään yhden povatuista

    Maanantaina nimesin muutaman bändin, joiden joukosta ainakin osan uskoin osuvan myös Provinssin tämän vuoden kiinnityksiksi. Ensimmäinen hitti on amerikkalainen The Gaslight Anthem, joka julkistettiin tänään yhdessä norjalaisen Katzenjammerin kanssa. Itseasiassa tuon norjalaisenkin olisi voinut ihan hyvin nimetä, koska hekin löytyvät myös muilta Scorpio-festareilta (Scorpio on siis Provinssin pääyhteistyökumppani näissä bändibuukkausasioissa).

  • Nyt mennään taas lujaa, DragonForce saapuu kolmelle keikalla

    Nyt mennään taas lujaa, DragonForce saapuu kolmelle keikalla

    Brittiläinen ylinopeutta kiitävä voimametallibändi DragonForce nähdään huhtikuussa kolmella keikalla Suomessa. Elokuussa tuoreimman pitkäsoittonsa ”Maximum Overload” julkaissut DragonForce aloittaa Suomen klubikiertueensa Tampereen Klubilta maanantaina 6.huhtikuuta. Bändi nähdään Jyväskylän Lutakossa keskiviikkona 8. huhtikuuta ja kiertue päättyy Helsingin Nosturiin torstaina 9.huhtikuuta. Lämppärinä nähdään parhaillaan kuudetta albumiaan valmisteleva kotimainen power metal-yhtye Thunderstone. Keikkojen liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. KEIKAT […]

  • Puntala haalii punkkareita talvella Tampereelle

    Puntala haalii punkkareita talvella Tampereelle

    Brittilegenda Conflict saapuu tammikuussa 2015 Tampereelle. Vuonna 1981 Lontoossa perustettu anarkopunkyhtye esiintyy Pakkahuoneella lauantaina 10. tammikuuta. Anarkismin, ihmisten ja eläinten oikeuksien sekä sodanvastaisuuden asialla painavasti askeltava yhtye soitti Suomessa viimeksi vuoden 2002 Puntala-rockissa Lempäälässä. Lähes kolmetoista vuotta myöhemmin on jälleen enemmän kuin korkea aika kokea alkuperäinen laulaja Colin Jerwood ja muu orkesteri uudelleen. Puntala Winter […]

  • Rammstein laskeutui planeetta Spotifylle

    Rammstein laskeutui planeetta Spotifylle

    Spotify (ja muutkin suoratoistopalvelut) ovat koko olemassaolonsa ajan kärsineet siitä, että yksittäisiä isoja nimiä on puuttunut katalogeista. Metallica, Beatles, Led Zeppelin, Pink Floyd, AC/DC jne. ovat loistaneet alussa poissaolollaan. Pikkuhiljaa noita on alkanut tippua kuitenkin listoille, toisaalta samaan aikaan osa artisteista on alkanut vetää biisejä pois Spotifysta erityisesti – Radiohead etunenässä ja viimeisimpänä Taylor Swift. […]

  • Provinssin lavalle tietenkin myös naisia

    Provinssin lavalle tietenkin myös naisia

    Tänään Provinssirockin julkistukset olivat kotimaisia naisia.

  • Striimauksillakin voi saada jatkossa jalometallia – pari ongelmakohtaa tuossa on ainakin

    Striimauksillakin voi saada jatkossa jalometallia – pari ongelmakohtaa tuossa on ainakin

    Suomessa äänitteiden kulta- ja platinatunnustuksia hallinnoiva Musiikkituottajat – IFPI Finland ry on päättänyt uudistaa tunnustuksiin liittyviä käytäntöjä vastaamaan paremmin nykyisiä musiikin kulutustottumuksia. Toisin sanoen suoratoistot lasketaan jatkossa mukaan jalometallilevyjä jaettaessa. Käytännössä tuo on hyvin yksinkertainen systeemi. Albumeissa 1 000 striimausta vastaa yhtä myytyä levyä eli kultalevyn (10 000 “myytyä” levyä) saa 10 000 000 suoratoistolla. […]

  • Anette Olzon soolokeikalle Virgin Oiliin

    Anette Olzon soolokeikalle Virgin Oiliin

    Nightwish-yhtyeessä tuttu Anette Olzon saapuu Suomeen.

  • Reggae-artisti Collie Buddz palaa Suomeen

    Reggae-artisti Collie Buddz palaa Suomeen

    Vuonna 2009 Flow-festivaaleilla ja Reggae Sundays -klubilla vieraillut Collie Buddz palaa yhtyeineen vuosien tauon jälkeen Suomeen. Bermudalta saapuva reggae-artisti konsertoi Helsingissä Korjaamon Vaunusalissa torstaina 5. maaliskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 28. marraskuuta. Illan avaa helsinkiläinen, maailmanlaajuisestikin tunnettu Komposti Sound eli Bommitommi, VG+ ja Enrico. KEIKKA To 5.3.2015 Helsinki, Korjaamo +Komposti Sound LIPUT Myyntiin […]

  • Luxury Liner – Introduction

    Luxury Liner – Introduction

    Teksti: Pale Saarinen Turenki Records, 2014 Vuonna 2011 kasautunut Suomi-kantrin superkokoonpano Luxury Liner vahvistaa asemiaan. Pitkästä aikaa kuulee tasokkaan ja tasapainoisen albumin, joka samalla on perinteitään kunnioittava ja myös ripauksen uusia kulmia hakeva. Tuomas Metsbergin tuottama “Introduction”-albumi on alusta loppuun täyttä stuffia. Mukana alan ässät Olli Haavisto ja Jari Metsberg. Laulajat John Peter Lemström ja […]

  • Provinssin tämän päivän kiinnitykset raskaampaa osastoa

    Provinssin tämän päivän kiinnitykset raskaampaa osastoa

    Provinssirock julkaisee tällä viikolla julkistamme jokaisena arkipäivänä uusia kiinnityksiä. Tiistaina tarjolla on raskaampaa osastoa lähinnä kakkoslavalle (tai no saattaa noista muutama vetää päälavallakin päiväsaikaan): – Rap metal -yhtye Hollywood Undead (USA) – Sellohevarit Apocalyptica – Altsumetalliorkka Godsmack (USA) – Metalcore-ryhmä Every Time I Die (USA)

  • Macy Gray saapuu The Circukseen

    Macy Gray saapuu The Circukseen

    Soul-laulaja Macy Gray nähdään Suomessa helmikuussa.

  • Provinssirock ensi kesänä nelipäiväinen, ekat kiinnitykset eivät vielä pottia räjäytä

    Provinssirock ensi kesänä nelipäiväinen, ekat kiinnitykset eivät vielä pottia räjäytä

    Viime vuonna Provinssirock typistyi takaisin kaksipäiväiseksi tapahtumaksi lähes parinkymmenen kolmipäiväisen festarin jälkeen. Tuo jäänee vuoden mittaiseksi poikkeustilaksi, koska ensi kesänä festivaali laajenee yllättäen nelipäiväiseksi. Fullsteamin päädyttyä saksalaisen Scorpion leipiin ja tuon kombon aloitettua yhteistyön Provinssirockin kanssa olikin odotettavaa, että jotain merkittävää tapahtuu kesällä. Ensi kesän Provinssin ensimmäiset kiinnitykset ovat Muse sekä Calvin Harris. Eli kohtuu […]

  • Porcupine Treen Steven Wilson saapuu Suomeen jälleen sooloilemaan

    Porcupine Treen Steven Wilson saapuu Suomeen jälleen sooloilemaan

    Porcupine Treen biisinikkarina, laulajana sekä kitaristina tutuksi tullut Steven Wilson palaa keväällä klubikeikalle Suomeen. Ensi vuoden maaliskuussa julkaistavan neljännen sooloalbumin ”Hand.Cannot. Erase.” mukaan nimetty maailmankiertue saattelee progressiivisen rockin monilahjakkuuden Helsingin The Circuksen lavalle sunnuntaina 19. huhtikuuta. Liput keikalle ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa. Porcupine Treen nokkamiehenä tunnetun Steven Wilsonin ansioluettelo sisältää lukuisia meriittejä. Steven Wilsonin yli […]

  • Tampereen Valoa Festival julkisti esiintyjänsä

    Tampereen Valoa Festival julkisti esiintyjänsä

    Valoa Festival järjestetään Tampereella jo kuudennen kerran. Helmikuun alussa 2015 pidettävän massiivisen sisäfestivaalin tapahtumapaikkoina toimivat tuttuun tapaan Tullikamarin Pakkahuone, Klubi, Yo-talo, Telakka ja Artturi. Talven pimeyteen loistoa tuovassa tapahtumassa esiintyy yhteensä noin 30 artistia ja dj:tä. Monipuolisen musiikin lisäksi Valoa Festival herätti viime vuonna huomiota jääveistos- ja valotaiteellaan, ja tällä saralla kaupunkikuvaa on tarkoitus rikastaa […]

  • Def Leppard ensimmäinen Tampereen South Park Festivalin kiinnitys

    Def Leppard ensimmäinen Tampereen South Park Festivalin kiinnitys

    Tampereen Eteläpuistossa 5.-6.6.2015 järjestettävä Radio City South Park -festivaali tuo jälleen kansainvälisiä tähtiä Suomeen. Festivaali on kiinnittänyt pääesiintyjäksi englantilaisen hard rock -legendan Def Leppardin. Lisäksi ensi kesän ohjelmistoon on vahvistettu saksalaiset pitkän linjan metallipioneerit Helloween ja Accept. Tulevana kesänä tapahtuma kasvaa askelman suuremmaksi. Tapahtuma-alueen viihtyvyyteen panostetaan erityisesti ja suuren suosion saavuttanutta ruokakylää kehitetään entisestään Marko […]

  • Hiphoppari AraabMUZIK saapuu Helsinkiin ja Tampereelle

    Hiphoppari AraabMUZIK saapuu Helsinkiin ja Tampereelle

    Yhdysvaltalainen hiphop-artisti AraabMUZIK saapuu klubikeikoille Helsingin Ääniwalliin ja Tampereen Pakkahuoneelle helmikuussa 2015. AraabMUZIK, oikealta nimeltään Abraham Orellana, tekee helmikuussa Suomessa kaksi odotettua klubikeikkaa. AraabMUZIK tunnetaan legendaarisen MPC-samplerin taitajana, jonka uralle mahtuu yhteistyötä useiden tunnettujen artistien kanssa (mm. Azealia Banks, ASAP Rocky ja 50 Cent). Livenä AraabMUZIK yhdistelee elektronisen musiikin ja modernin hiphopin parhaita puolia kekseliäällä […]

  • Indierokkari Kakkmaddafakka saapuu kolmelle Suomen-keikalle

    Indierokkari Kakkmaddafakka saapuu kolmelle Suomen-keikalle

    Tanssittavaa indierockia soittava Kakkmaddafakka saapuu talvella ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Viime kesänä odotetun esiintymisensä Flow-festivaaleilla viime hetkellä perunut norjalaisyhtye nousee Tavastian lavalle torstaina 5. helmikuuta, ja kahtena seuraavana iltana ovat vuorossa keikat Turun ja Tampereen Klubeilla. Kymmenen vuotta sitten Bergenissä perustettu Kakkmaddafakka saavutti läpimurron ”Hest”-kakkosalbumiltaan (2011) löytyvällä ”Restless”-hitillään, joka on julkaisustaan lähtien ollut voimasoitossa Suomenkin […]


Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.