Pääkallo : (s/t) – “Kelpoa, retro-otteista okkult rockia”

Savonmualla reilun kymmenen vuoden kypsyttelyprosessin jälkeen syntyi yhtye nimeltä Pääkallo. – Ei mikään Jimi Pääkallo vaan Pääkallo. Projektibändin takaa löytyy kuopiolaisesta Jess And The Ancient Onesta tuttu kitaristi ja biisintekijä Tommi “Corpse” Hoffrén, joka vastaa yhtyeen kaikista kieli- ja kosketinsoitinosuuksista sekä bändin visionäärisestä yleisilmeestä. Yhtyeen keulilla laulaa sopivan kouliintumattomalla mutta Pääkallon tarkoitusperiin nähden varsin hyvin istuvalla äänellä siunattu Mari. Perkussio-osastosta vastaa puolestaan Cosmo Jones Beat Machinen, Supon, Astro Can Caravanin ja Hot Kommunistin riveistä tuttu, tyylitajuinen rokettirumpali ja sähäkkä perkussionisti JP Hautalampi.

Yhtyeen otteissa tuoksahtaa vahvan retrahtava naftaliinin tuoksu. Rautalankasurfin, vanhan liiton garagen, psykedelisen ja klassisen rockin sekä 70-luvun popin yhteensulaumassa yhtyeen rönsyilevä soundi paukuttaa useimmiten JP:n käännetyn puolikompin voimin eteenpäin kuin höyryveturi jättäen jälkeensä usvaisen, savuisen ja raskaan pölyn katkun leijumaan ilmaan. Jari “Tupi” Tuomaisen vahvasti analogisen pehmeäksi miksaama äänimaisema tukee edellämainittua ajatusta oivallisesti.

Myöhempien aikojen Jess And The Ancient Onen rönsyilyihin verrattuna biisit pidetään simppelinä ja vähemmän täyteen soitettuna, mikä ehdottomasti palvelee yhtyeen ilmaisullista vaikuttavuutta. Allekirjoittaneen korvaa miellyttää eniten jonnekin mystiseen ‘Rollarit’ – The Agents – välimaastoon sijoittuva “Musta monoliitti“, jossa Marin tulkintavoimainen laulu pääsee monipuolisimmillaan esiin.

Kiinalaisen perinnemusiikin kaltaista kitara- ja kosketinmelodiaa mallintava ja tejano-vetoiseen triphop-rytmiseen päätökseensä etenevä “Kuparikäärme” on myös hyvä esimerkki yhtyeen parhaimmillaan pintaan nouseavasta, vahvasta, genrerajattomasta tunnelmienrakennustaidosta. Varsin vahvaa biisinteon käsialaa on myös rennon vanhakantaisen psykedeelisesti vuoroin post-punk rockahtava ja vuoroin kylmän kalseasti groovaava “Argento“. Albumin raskainta antia edustaa puolestaan Coven – Black Widow – Deep Purple -tyyppiseen rytmipohjaan jurutettu finnhits-vetoinen iskelmä “Levitoiva nainen”.

Albumin kehitysosa-alueet ilmenevät hieman samasta puusta veistettyihin sävellyksiin ja yksiulotteiseen rytmimaailmaan. Myös Marin aavistuksen arkaileva laulu ei jaksa kannatella biisejä aivan loppuun saakka. Albumille olisi toivonut lisäksi albumin ensimmäisen, aivan kelvollisen “Kuoleman taikaa” -singlen b-puolen, “Hevonen”, joka koukuttavan ryhdikkäällä, Lasten Hautausmaasta muistuttavalla melodisuudellaan erottuu albumin sessioiden muista biiseistä edukseen.

Yhtä kaikki, Pääkallon debyyttialbumilla on omat erinomaiset vivahteensa. Niitä olisi kuitenkin toivonut enemmän pitääkseen kuulijan mielenkiintoa yllä koko albumin mitalta. Eniten säväyttäviä valonpilkahduksia olisi kaivannut niihin hetkiin, jolloin yhtye luottaa perusvarman ammattimaiseen, yksillä raiteilla rullaavaan, mutta pidemmän päälle hieman paikalleen junnaamaan jäävään retro-rockailuunsa. Kokonaisuutena albumi olisi kaivannut reilummin nyansseja ja tunnelmien vaihtelua toimiakseen aivan täysillä. Kaikesta tästä huolimatta Pääkallo on silti onnistunut taikomaan debyytillään korkealaatuista jälkeä suhteutettuna omaan genressään. Tasapaksuimmat ja itseään toistavimmat biisit poistamalla ja edellämainitun “Hevosen” mukaan ottamalla albumista olisi saanut erinomaisen EP:n tai jopa mini-LP:n.

3/5

https://www.facebook.com/paakalloband