New Yorkin sykkeestä tulevan meteligurun, laulaja-kitaristi-kiipparisti, Timo Ellisin (mm. Space Hog ja Yoko Ono) luotsaama sludge-alternative-metal -trio Netherlands on tullut yhdeksänteen kokopitkään albumiinsa. Svart Recordsin julkaisemalla “Severancella” trio-muotoinen ryhmä vaikuttaa erityisen hioutuneelta ja visionääriseltä ryhmältä, jonka musiikillinen syöttötaktiikka perustuu vahvojen, tarkkaan suunnattujen kierrepallojen viskomiseen.
Author & Punisherin tavoin dronemaisesti murahteleva avausbiisi “Sicarrivallio” käynnistää mutavyöryn vakuuttavasti. Taidokkaan pelkistetysti soittavan rumpalin Damien Shane Moffittin simppeli doomahtava bassorumpu-virveli -epärytmitys sairaalloisiin kirkumisiin luo kappaleen ylle aidosti pelottavan tunnelman. Car Bombista tutun Michael Daffernerin ilkeä vokaalifeattaus istuu biisiin kuin kolarinukke Volvon etupenkkiin. Helmetin lisäksi Carcassin ja Om:n groovaavammat vaiheet mieleen tuova “Swimming Dog” on albumin ehdottominta eliittiä.
Deftonesin ja Rage Against The Machinen jalanjäljillä pomputtava “Omisha” yllättää uusmetallisella kimmoisuudellaan ja Ellisin samettisen muuntautuvalla tulkinnalla. Albumin poikkitaiteellisinta antia tarjoilee puolestaan yhtyeen kosketinsoittaja/ syntikkabasisti Josh Muston taikomilla laser-ammuksen tavoin vingahtavilla sampleilla ampuva noise rock-pala “Animal Insults”. Queens Of The Stone Age -vivahteisilla vokaaleilla siunattu, rehevästi pöristelevän “Severancen” rentouttava ja levitaatiomaisen tunteen kuulijalle tuova vaikutus kietoo jämäkkään hyväilyynsä ennen moukarimaisen, Melvins-henkisen “Blue Whalen” alleen liiskaavan painavuuden ja psykoottisen leikittelevyyden syleilyä.
Jonnekin Beastie Boysin, Swansin ja alkuaikojen Faith No Moren välimaastossa rap-rytmeillään tajuntaan takova “Goons” on albumin tehokkaimmin jumittava biisi. Albumilta ehkä kuulijaa eniten haastava biisi on Sielun Veljet -Kraftwerk – noise -akselin “Glow Stick” on aivan sanoinkuvaamattoman kreisiä tavaraa. – Koe ja kuule itse. Chillimpää tunnelmointia tarjoilee Ellisin kauniin omaperäinen, falsetin rajamailla taituroivasti progahtava 70-luvun pop & soul-laulu edellävä käyvä “Silencio”. Biisi on albumin rauhallisin, hämmentävin mutta samalla väkevin korvamato.
Kokonaisuuden päättävä “Celia’s Mansion” hakee puolestaan muotoaan yhtäältä ’60-’70 lukujen taitteen balladinomaisuuden ja toisaalta matalilla taajuuksilla jurnuttavien doom-riffeinä hirnuvien kitaravallien rajapinnasta. Jottei liian helpolla kuulija-poloa päöstettäisi, päättyy styge kuinkas muutenkaan kuin avaruusajan syntetisaattorikuplintaan. Jälleen on kehuttava Ellisin taitoa kehittää biiseihinsä ällistyttävän hienoja, epätavanomaisia pop-koukkuja.
Netherlandsin “Severance” on oivallinen porttihuume kaikille kokeellisesta, auditiivisesta vaihtoehtomöhnästä sielunsa täytettä ammentaville uskalikoille. Sellainen varoituksen sananen lienee tässä yhteydessä kuitenkin paikallaan, että tämä kummallinen yhtye saattaa viedä salakavalasti mennessään, minkä jälkeen mihinkään tuttuun ja turvalliseen ei ole paluuta.
4/5
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.