Murmansk: Rüütli – säröllä ja sydämellä

Murmanskin neljän ja puolen vuoden takainen debyyttialbumi Chinese Locks oli ilmestyessään melkoinen pommi. Helsinkiläisyhtyeen säröinen äänivallitus yhdisti shoegazen ahdistuksen ja tummimman Depeche Mode -popin sävyt indierockin raivoon tavalla, jossa oli jotain uutta ja raikasta. Joillain raidoilla jopa post-punk iski kasvoille ja kiekko keräsikin ansaittua kiitosta sekä täysiä tähtiä vasemmalta ja oikealta.

Rima nostettiin tuolloin hyvin korkealle, eikä yhtye ole mielestäni sittemmin pystynyt ylittämään sitä, vaikka lähellä ollaankin käyty. Kolmen vuoden takainen Eleven Eyes to Shade toisti uskollisesti esikoisen kaavaa, eikä kolmas pitkäsoitto Rüütli lähde sen rohkeammin kehittämään tai uudistamaan toimivaksi havaittua kaavaa. Äänivallit ovat kovia, karkeita ja tummia, musiikki huokuu kylmyyttä ja raakaa voimaa, seinät kaartuvat hitaasti päälle ja jostain katseen tuolta puolen loistava pistävä valo sokaisee. Eikä siinä mitään, temput toimivat yhä ja Rüütli on täynnä ensiluokkaista materiaalia.

[youtube n0zSmlhscX8]

Avausraita Contradisco tyhjentää välittömästi pajatson, kun säröisesti nykivä biisi kasvaa hiljalleen ja kiihdyttää lopussa täyteen vauhtiin. Sulavammin svengaava Mercury on kuitenkin se ensimmäinen todellinen napakymppi ja biisi saakin seesteisemmästä äänimaisemasta mukavasti lisäpotkua. Kuten todettua kaavat ovat kuitenkin ne vanhat tutut ja vasta neljäntenä soiva Hungry Hippos uskaltaa loikata vajaaksi kolmeksi minuutiksi ulos boksista. Aurinkoinen pikkuralli osoittaa, että tahtoessaan bändi osaa kyllä luoda jotain hullunkurisella tavalla kaunistakin.

Kaiutetussa kammiossa lyriikoista ei saa juuri selvää, joten laulu muuttuu lähinnä yhdeksi soittimeksi, temppu jota mm. The Gathering on käyttänyt satunnaisesti halki uransa. Murmanskin sydän lepääkin juuri laulaja-kitaristi Lauran äänessä sekä Ollin bassossa, joita kitarat ja rummut reunustavat miten parhaaksi näkevät.

[youtube TKZXgVwfHzQ]

Muita maininnan arvoisia piikkikohtia ovat rennosti eteenpäin rullaava A Meeting With the Oracle sekä 123.4, joka on kuin kadonnut palanen urana alussa jossain post-punkin saloilla liikkuneen U2:sen historiasta. Lisäksi päätöksenä kuultava Shake Off the Tears sopii paikalleen kuin nakutettu, sillä hitaasti kasvava ja tunnelmiltaan tumma raita summaa kaiken oleellisen ryhmän kolmannesta pitkäsoitosta

Rüütli on kelpo teos, mutta jään edelleen odottamaan sitä totaalista päänräjäyttäjää, sitä albumia joka lunastaisi kaikki esikoisen lupaukset ja nousisi välittömästi klassikoksi. Kasipuoli tai ysiplussa, olisiko se seuraava kiekko jo täyden kympin arvoinen?

4/5


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.