Korjaamolla helmikuussa järjestettävän Muissa maailmoissa -festivaalin ohjelma on täydentynyt muun muassa berliiniläisellä Rashad Beckerillä sekä kotimaisilla Krypts ja Nissinen & Westerlund -kokoonpanoilla. 20.–22.2. järjestettävän tapahtuman uusia esiintyjänimiä ovat myös Captain Beefheartin jalanjäljissä aineksia afrobeatista free jazziin sekoittava ruotsalainen Receptacles sekä lauantaiyönä DJ-setin soittava Lauri Soini.
Pitkään elektronisen musiikin parissa arvostettuna masteroijana Basic Channel -levy-yhtiön sekä Dubplates & Masterin leivissä toimineen Rashad Beckerin viime vuonna julkaistu debyyttilevy Traditional Music of Notional Species Vol. 1 nousi esille eri musiikkimedioissa Pitchforkia ja The Wire -lehteä myöten.
Sarjakuvataitelijana toimivan ja monissa eri kokoonpanoissa vaikuttavan Jyrki Nissisen sekä mm. Circle-yhtyeestä tunnetun Janne Westerlundin duo esittää festivaalilla visualisoidun tulkinnan Kehittymättömät ufot -sarjakuvakirjan soundtrackiksi syntyneestä levystään. Death metallin perinteistä tyylikkäästi ammentava Krypts taas kuuluu kotimaisen raskaan musiikin kiinnostaviin uusiin nimiin.
Muissa maailmoissa kokoaa Korjaamolle yli 20 artistia ilman musiikillisia raja-aitoja, elektronisesta musiikista hip hopiin, jazziin ja raskaampaan ilmaisuun. Yhdistävänä tekijänä on pyrkimys haastaa konventionaaliset musiikin tekemisen muodot. Avajaiskonsertissa 20.2. nähdään Thurston Mooren ja Neneh Cherrynkin kanssa yhteistyötä tehnyt The Thing sekä free jazz -trio Black Motor.
Aikaisemmin julkistettuihin esiintyjiin kuuluvat lisäksi muun muassa uuden aallon rap-artisti Yung Lean, kraut-rockin pioneeri Dieter Moebius sekä chicagolaisen house-tuottaja Jamal Mossin Hieroglyphic Being. Festivaalin raskaampaa linjaa Krypts-yhtyeen ohella edustavat Skulfflower-kokoonpanostaan tunnetun Matthew Bowerin Black Sunroof sekä sveitsiläinen Bölzer. Festivaalilla nähdään myös elektronisen musiikin kulttinimi Pekka Airaksinen ja samoilla aalloilla seilaava, suomalaisen vaihtoehtoisen musiikin tunnetuimpiin nimiin kuuluva Tomutonttu.
Festivaalin lipunmyynti on käynnissä Tiketissä ja Korjaamolla. Tapahtumaan myydään yhden päivän sekä kolmen päivän ennakkolippuja (avajaiskonsertti 20€ / pe, la 25€ / kolmen päivän lippu 55€ + mahd. toim.kulut). Kulttuuritehdas Korjaamon lisäksi festivaalia ovat olleet tekemässä Mental Alaska, Äänen Lumo, Mega Therion sekä Himera.
OHJELMA
Torstai 20.2. avajaiskonsertti
The Thing (NOR/SWE)
Black Motor
Perjantai 21.2.
Rashad Becker (GER)
Dieter Moebius (GER)
Black Sunroof (UK)
Bölzer (CH)
Krypts
Chris Menist (UK)
Pekka Airaksinen
Coca-Cola 3 (SWE)
Pekko Käppi & Faarao Pirttikangas
Tomutonttu
Lauantai 21.2.
Hieroglyphic Being (US)
Young Lean (SWE)
Paperi T & Khid
Oukkidouppi
Bear Bones, Lay Low (BE)
Receptacles (SWE)
Kiki Pau
Lauri Soini
Nissinen & Westerlund
Running
Clash of the Scenes