Moonspell murahteli mallikkaasti Tampereella, mutta ei osunut ihan napakymppiin

Moonspell
Klubi, Tampere
5.11.2015

Kaksikymmentä kolme vuotta sitten julkaistiin levy nimeltä Wolfheart. Se ja etenkin albumin kappale Alma Mater saatteli matkaan portugalilaisen Moonspellin, jonka pitkäksi venynyt ura on vienyt sen liki kaikkiin mahdollisiin maankolkkiin.

Pohjolan perukoilla osataan arvostaa goottimetallin suuruutta. Lisäksi alla on monella suulla kovaksi toitotettu Extinct-levy, joten aika oli mitä otollisin visiitille.

Illan päätähti Fernando Ribeiro otti lavan heti haltuunsa: vakuuttavat murahtalut ja näyttävät eleet takasivat sen, että huomio kiinnittyi vain ja ainoastaan solistiin. Alkuun kuultiin kaksi vetoa uudelta levyltä. Breathe ja nimikkoraita Extinct vedettiin intensiteetillä, joka lupasi odottaa hurjaa iltaa.

Odotukset eivät kuitenkaan täysin toteutuneet. Hieman nurinkurisesti uudet kappaleet – etenkin keikan alussa soitetut – potkivat vanhoja tiukemmin. Vaikka pidän suuresti Irreligious– ja Sin/Pecado-levyistä, jäivät niiltä soitetut kappaleet puolitehoisiksi. Ribeiron murina kuului selvästi raskaimpien rallien yli, mutta jostain syystä miehen miehen laulu hautautui osin taustalle rauhallisemmissa kappaleissa. Se söi turhan suuren osan laulujen, kuten esimerkiksi Awake, tehosta

Vaikka uuden levyn biisit potkivat mallikkaasti, saivat vanhemmat hitit odotetusti suopeimman vastaanoton. Hienoisista ongelmista huolimatta mahtui joukkoon myös virheettömiä helmiä. Etenkin koko illan päättänyt Full Moon Madness kietoi show’n pakettiin näyttävällä tavalla.

Vankka rutiini huokui orkesterin esityksestä läpi koko illan. Ribeiro tiesi mistä naruista vetää ja sai yleisön toimimaan juuri haluamallaan tavalla. Välispiikit sen sijaan jäivät pliisuiksi; illan aikana kuultiin liian monta kertaa postikorteistakin tuttu ”Suomi, Finland, Tampere”.

Setti tarjosi kattavan kattauksen Moonspellin uralta. Pääpaino oli uudessa materiaalissa, mutta aikaskaala käsitti koko yhtyeen uran uusimmasta vanhimpaan albumiin. Ilta todisti, että Moonspell on relevantti yhtye tänäkin päivänä. Vaikka tuoreelta rieskalta tuskin jää historiaan mitään jättihittejä, ei yhtyeellä ole mitään syytä jämähtää nostalgia-aktiksi.

Teksti, Jukka Kastinen
Kuvat, Olli Koikkalainen