Rock´n´roll-musiikin sanansaattaja Gustavo ”Tav” Falco yhtyeineen saapuu Helsinkiin alkutalvesta. Tänä vuonna 40-vuotiasta artistiuraansa juhlistava Memphis-legenda esiintyy keskiviikkona 4. joulukuuta Kuudes Linja -klubilla. Vankkaa kulttimainetta nauttiva Tav Falco & Panther Burns jatkaa amerikkalaista musiikkiperinnettä naittamalla yhteen omintakeisesti muun muassa rockabillyä, bluesia, countrya ja garage punkia. Teatraalisista esiintymisistään tunnetun yhtyeen konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Vuonna 1979 yhdessä Alex Chiltonin (Big Star, The Box Tops) kanssa perustetun Tav Falco & Panther Burns -yhtyeen pyrkimys oli yhtäaikaisesti rikkoa rock´n´roll-musiikin perinteitä kuitenkin sen juuria kunnioittaen ja etenkin yhtyeen alkutaipaleella operointi oli melko anarkistista. Falcon missiona on alusta saakka ollut myös nostaa tuntemattomia helmiä rockin aluskasvillisuudesta musiikillisten hengenheimolaistensa The Crampsin ja Gun Clubin tavoin. Vuosikymmenien saatossa lukuisia pitkäsoittoja, EP-levyjä ja kokoelmia julkaisseen luomisvoimaisen muusikko-performanssitaiteilija-elokuvaohjaaja-näyttelijän viimeisin albumi “Cabaret of Daggers” ilmestyi marraskuussa 2018. Tav Falco on toiminut esikuvana ja innoittajana lukuisille artisteille kuten Jon Spencer Blues Explosion, The Oblivians, Primal Scream ja White Stripes.
KEIKKAT
Ke 4.12.2019 Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT
– ennakkoon TIKETISTÄ alk. 20,50 EUR
– ovelta 22 EUR
Liput myynnissä
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.