Loins : EP – “Kolkkoa, kirskuvaa, jäntevää, haastavaa”

Helsinkiläinen noise rockia, post-punkia, garagea, grungea ja monenmoisia muita koruttoman voimallisesti rullaavia ja runttaavia aineksia jylhään ja jäntevään, vahvaan rytmipohjaan nojaavaan musiikkinsa sekoitteleva voima-trio Loins on julkaissut ensimmäisen EP:nsä. Yhtyeen tekijät eivät suinkaan ole mitään untuvikkoja, vaan miehistöstä löytyy kokemusta kotimaisista, pitkän linjan vaihtoehtoräminäryhmistä kuten Baxter Stockman, Fun ja Echo Is Your Love.

Vajaan 20 minuutin mittainen kuuden biisin EP on raikkaalla tavalla tyly, urbaani tuulahdus kotimaisen vaihtoehtorintaman rockin kentälle jopa vielä alkuvuonna 2023. Yhtye soundaa kaikessa tiukkuudessaan samalla rujon alkuvoimaiselle kuin myös luonnollisen elinvoimaiselle. Loinsin perusajatukseen ei kuulu biisien kuorruttaminen ylimääräisillä melodioilla eikä muunkaanlaisilla jonninjoutavuuksilla. Välillä mennään pää edellä ovesta läpi, ja sekin tuntuu näiden herrojen käsissä hallitulta ratkaisulta. Kuitenkin, yhtyeen pintapuolisesti kalsealta vaikuttavan louhinnan väleistä on havaittavissa tiettyjä viitteitä hyvinkin syvälle bluesin pohjaamaan, lämpimästi loimottavan musiikin historiaan.

Maukkaan lesosti ja takakenoisti amerikan malliin rokkaava mutta Jesus Lizardin malliin silti kuulijan alati varpaillaan pidättävä, takakireästi ryöpsähtelevä “Constanly Hammered” sopii irvailevan painokkaassa sanomassaan näin vapun teemaan kuin punainen nenä Nasse-Sedän päähän.

Wilko Johnsonin kaltaisesta kitararappauksesta toisteisen jumittamaan ja kurinalaiseen, pelkistettyyn rytmityöhön alkuosansa perustava “Teething” yllättää syöksyessään loppupuoliskolla raivokkaaseen Fugazi -henkiseen post-hardcore-osuuteensa. Huomioitavaa lisäksi on, että mukavasti epiksessä kirskuvat kitarasoolot painottavat yhtyeen luonnetta kieltäytyä luomasta helposti kuunneltavaa tavaraa.

Albumin rajuimpiin mutta samalla tarttuvimpiin energianpurkauksiin kuuluu hieman Queens of The Stone Agen “Feel Good Hit Of The Summerin” riisutun toisteisesta rytmityksestä muistuttavalla introlla käynnistyvä ja siihen jälleen lopulta päättyvä “Monument”. Siinä välissä yhtye tavoittaa kuitenkin joitakin äärimmäisen mehukkaasti groovaavia ja musiikillisesti vieläkin intensiivisimpiä tunnelmia.

Albumin punkeimmin mutta silti tiukassa soitannollisessa kurissa paahtava “Mainline” rokkaa pirusti vaikkakin edustaa yhdessä albumin päätösraidan, Big Blackin ja Butthole Surfersin kaikuja sisältävän “Beansin” kanssa albumin minimalistisen ravokasta mutta pidemmän päälle, muuhun julkaisun materiaaliin nähden, hieman yksiulotteisempaa osastoa. EP:n onnistuneimpien vetojen joukkoon kuuluu kolhosti mutta vekkulisti rytmisoitannollisesti instrumenttien väliseen, mukavan klenkkaavaan vuoropuheluun perustuva post punk -sävytteinen “Where to Next?”. Joy Divisionista muistuttavien, hillitymmin nykivien säkeistöosuuksien vastapainoksi kappaleen kertosäkeiden raivokkaat kertosäkeet eläimellisine vokaaleineen raatelevat mainiosti.

Debyytti-EP:llään Loins osoittaa olevansa ammattimaisesti vahvuusalueellaan operoiva ryhmä, jonka edistyksellisyys omien (epä)musiikillisten alueidensa osaajayksikkönä on kiistatonta. Kokemusasiantuntijan syvällä rintaäänellä tietää sanoa, että livenä trio toimii, luonnollisesti, vielä astetta tehokkaammin kuin levyltä.

Loinsin lahjat on huomattu jo ulkomailla asti yhtyeen palattua juuri ilmeisen onnistuneelta Ranskan-kiertueeltaan. Taisi tosin kotimaisten If Societyn ja Kaos Kontrolin ohella albumin julkaisusta vastanneella ranskalaislafkalla, Permafrostilla olla tässä asiassa näppinsä pelissä. Voihan se toki olla niinkin, että Loinsin kaltaisen marginaalimusiikkiryhmän musiikin suurempi kuluttajakunta löytyy juurikin ulkomaiden klubeilta kuin täältä ‘Härmästä’. Kolme ja puoli pyöristyy ylös neljään.

4/5

https://loins666.bandcamp.com/album/ep