Loins : Afterglow – “Rytmistä täsmäpommitusta”

Helsinkiläisten Fun– ja Baxter Stockman -yhtyeiden eräänlaisena fuusiona syntynyt dynaaminen voima-trio, Loins on julkaissut ensialbuminsa. Kaksi vuotta sitten julkaistu yhtyeen omaa nimeä kantava EP esitteli liikoja musiikillisia imellyksiä karttavan ja määrätietoisen noisecrock-viitteisen yksikön. Loinsin soitannon avainelementit ovat leikittely pienillä nyansseilla, yhdestä tai kahdesta tautologisesta riffiteemasta rähisevän ja meluisan vaihtoehtorockin elementtejä taitavasti kappaleissaan hyödyntävä ja järjettömän tiukka, rytmisoiton täsmäpommitus. Sanomattakin on selvää, että Loinsin kohdalla intensiteetti ja energiatasot ovat perkeleelliset, mutta silti lopputulos on ihailtavan hienosti hallittu, hillitty ja pelkistetty. Yhtyeen miehistöllä on kokemusta ja näkemystä alalta, ja se kuuluu.

Rumpali Riku Korhosen ja basisti Vesa Putkisen saumattoman ja äärettömän kurinalaisen rytmiperustan päälle on laulaja-kitaristi Markus Lemisen varsin helpon kuuloista levittää taidokkaasti rytmi- ja melodiasoiton välimuodosta kumpuavia epämelodioita ja hakkaavan kitaroinnin pakettinsa antia, joka useassa kohtaa saa yllättävän jukkaormamaisia ominaispiirteitä. Herran vuoroin kuiskuttavassa, toteavassa ja vuoroin raivoavassa ulosannissa sekä artikuloinnissa on kansainvälistä klangia tuoden vuoroin ja välillä mieleen nuoret Jaz Colemanin, Ian MacCayen, Joe Lallyn, Steve Albinin ja vaikkapa Andy Cairnsin. Namedroppailusta huolimatta, pääosin hän kuitenkin onnistuu kuulostaa omalta koruttoman luonnolliselta itseltään. Selkeästi kuitenkin on aistittavissa, mistä kaikkialta aineksia tähän soppaan on vuosien varrella ammennettu – tiedostetusti tai tiedostamatta.

Meluisan autotallirockin tusinayhtyeisiin selkeän pesäeron Loins tekee lyömättömällä rytmisellä näkemyksellisyydellä, jossa jokaisella instrumentilla on oma, selkeä roolinsa mutta niin, ettei mikään sen osanen kuulosta kliseiseltä tai toisteisesta soitannasta huolimatta orjalliselta kierrättämiseltä. Tähän kyljysmäiseen muottiin vasaroitu Captain Beefheart -laina, “For Keeps” sulautuu muitta mutkitta osaksi jäntevästi potkivaa kokonaisuutta, joka hienoisen alkukankeuden jälkeen näyttää todelliset kyntensä eräänä vuoden kovimmista kotimaisista vaihtoehtoisen rockin marginaalitapauksista ja grower-tyyppisistä albumeista.

4/5