4.-6. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin artistikattaus täydentyy ajankohtaisilla popin, rockin, soulin ja elektronisen musiikin nimillä. Kansainvälisistä tähdistä Turun Ruissaloon saapuvat tänä vuonna uudet albuminsa julkaisevat Lily Allen ja Example sekä ensi kertaa Suomeen saapuva Tame Impala. Kotimaista monipuolista artistikattausta vahvistavat hiljattain uudet albuminsa julkaisseet Robin ja Tuomo sekä levyrintamalle keväällä palaava Anna Abreu.
Brittiläinen supertähti Lily Allen saapuu Ruisrockin lauantain pääesiintyjäksi 5. heinäkuuta. Lily Allen nousi Brittien listakärkeen jo ensimmäisellä sinkullaan ”Smile” vuonna 2006, jonka jälkeen pop-tähden ura on ollut yhtä menestystarinaa. Hänen kaksi aiempaa albumiaan ovat myyneet yli viisi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.
Australialaisen Tame Impalan ensimmäinen Suomen-keikka koetaan Ruisrock-sunnuntaina. Yhtye herätti musiikkiväen huomion groovaavalla psykerockillaan jo ”Innerspeaker”-esikoisalbumillaan, joka noteerattiin loistavasti arvostetuissa musiikkimedioissa. Vuonna 2012 ilmestynyt kakkosalbumi ”Lonerism” nosti Tame Impalan kansainväliseen suosioon ja vei yhtyeen loppuunmyydylle maailmakiertueelle.
Suomessakin suurta suosiota nauttiva elektronisen musiikin brittitähti Example saapuu Ruisrockiin perjantaina. Example teki läpimurtonsa toisella albumillaan vuonna 2010 ja seuraavana vuonna ilmestynyt ”Playing in the Shadows” nousi jo Brittien albumilistan ykköseksi ja sisälsi kaksi listaykkössinkkua.
Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat myynnissä. Kolmen päivän lippu maksaa 125 euroa, kahden päivän lippu 110 euroa ja yhden päivän lippu 75 euroa sekä toimituskulut Tiketistä tai Lippupisteestä.