Huomenta/Päivää/Iltaa, Noisen lukijat.
Maailmanlaajuinen tietoverkko on tarjonnut varmasti jokaiselle etsivälle riittävän määrän näkemyksiä siitä, miksi vuosi 2016 oli kuraisinta kuonaa ikinä. Syiksi kelpasivat vaikka julkimokuolemat tai politiikka tai alkoholilainsäädännön uudistamisen jarruttelu tai jnejne. Me Brewokratiassa joudumme vain inisemään henkilökohtaisia. Vuoden viimeinen neljännes oli sellainen työmageddon, että kuuntelun ja kirjoittelun säännöllisyys oli sula mahdottomuus. Erityisen rasittavaa tämä oli siksi, että saman loppuvuoden aikana julkaistiin aivan törkeän kovia äänilevyjä ja esiteltiin yhtäläisen rautaisia panimotuotteita.
2017 on nyt täällä ja periaatteellinen kevät aivan helmikuisella kynnyksellämme. Jättäkäämme siis tekosyyt pientareelle, josta jäidenkin pitäisi kohta (toivottavasti) sulaa ja kerrataan niitä loppuvuodesta meiltä arvioimatta jääneitä audio-jalokiviä. Uuden vuoden levyjulkkaritahtikin kun alkaa kiihtyä Alkon vuotuisen pienpanimo-oluiden esiinmarssin ollessa alle viikon päässä.
Raskasmetallin osalta vuoden 2016 kärjessä kokonaisvaltaisen kokomuksen puolesta meille taitaa jäädä Vektorin järisyttävä avaruussaaga Terminal Redux. Mutta jos puhtaasti autossa ja juhlan koittaessa tuutattavasta meno-hevistä puhutaan, kultaa pitäisi raijata Kaliforniaan.
Monen thrash metallin ystävän kirjoissa Yhdysvaltain länsi-rannikon ”titaaneista” se aliarvostetuin, Testament, pullautti lokakuussa ulos yhdennentoista studio-albuminsa. Brotherhood of the Snake on myös kolmas levy sitten vuonna 2008 julkaistun mestariteoksen, The Formation of Damnationin, joka käynnisti bändin nimellisen comebackin. Eihän bändi vuosituhannen vaihteessa mitenkään hajonnut, mutta piti kuitenkin The Gathering-levyn (1999) jälkeen yhdeksän vuoden tauon tuoreen materiaalin levyttämisestä. Laulaja Chuck Billyn kun piti ravistella syöpä mäkeen ja sen semmoista.
Jos Formationia seurannut Dark Roots of Earth-levy jätti teidät muutamasta rouhivasta täsmäiskusta huolimatta aivan piirun verran kylmäksi, niin nyt lämmittää taas ja lujaa. Billyn laidoilla kitaroissa rouhivat yhä Eric Peterson ja maailman teräksisin jazz-konkari Alex Skolnick. Maailman aikanaan suurin maanisäkäs Gene Hoglan alistaa yhä rumpuja aivan miten tahtoo ja bassopuolelle palannut nauhattoman jytistelyn mestari Steve DiGiorgio tarjoilee edelleen nivusiin hyökyvää alarekisteri-hunajaa.
Testamentin parhaat levyt eivät ole koskaan jättäneet kaipaamaan pikatahtisia riffihirmuja. Ei nytkään. Levyn nimiraita, Stronghold ja Centuries of Suffering takovat nassuja kanveesiin sellaisella tahdilla etteivät hammaslääkärit kautta maapallon pysy mitenkään tahdissa. Keskitempoilukin pidetään tiukasti lapasessa ruuvipuristimen varmuudella, kuten vahvasti alien-salaliittoihin syöksyvä videoralli The Pale King todistaa.
Bändi ei ole ennenkään kaihtanut astetta herkempää ulosantia. Tulokset ovat omissa kirjoissamme olleet vaihtelevia. Dark Rootsin ”kiintiöhituri” Cold Embrace edustaa tyylittelyn tylsempää laitaa, siinä missä wanhojen cunnon päivien Return to Serenity ja The Legacy ruoppaavat nostalgiamielistä hyvinkin syvältä. Tämä kaikki on kuitenkin tarpeetonta spekulaatiota tällä hetkellä, koska Brotherhood of the Snake ei sisällä sekunnin sekuntia balladi-toimintaa.
Julkaisun jälkeisissä haastiksissa Billy ja Peterson ovat tainneet kommentoida, että Veljeskunnan tekoprosessi oli keskimääräistä ressaavampi ja rasittavampi. Jos tämä on mainittavasti vaikuttanut korvissa pyörivään kolmen vartin tauottomaan turpasaunaan, niin saatamme jopa röyhkeästi toivoa, ettei näillä jenkeillä ole jatkossakaan liikaa aikaa surffailla studiosessioiden aikana. Tässä on keveästi Formation of Damnationin rinnalle yltävä timanttilätty, jonka laittaisimme minä päivänä tahansa myös yhtyeen 80-luvun tuotannon rinnalle. Levyn päättävän The Number Gamen tuplabasari-vyörytyksiä ja murhaavan tehokkaita breakdowneja kuunnellessa toivoo vain, että Testament saataisiin viimein toistuvien festari-piipahdusten päälle omalle, kokopitkälle keikalleen sisätiloihin.
Olutarvion osalta japanilainen kritiikinvaihtajamme Brewin’ Bomber Lyger ei valitettavasti ole ollut meihin yhteydessä sitten sydäntalven saapumisen. Uskomme hänenkin aktivoituvan viestittelyyn kanssamme ensi viikosta lähtien, kunhan saamme laitettua uuden pienpanimo-kauden “avajaisten” myötä hänelle näytteitä postiin. Sitä odotellessa tässä hänen viime vuoden puolella lähettämä näkemyksensä länsirannikon kruunaamattomien panokingien (ehe ehe, haemme takkimme) savustetusta sameudesta, jota mekin koto-Suomessa Testamentia myllyttäessämme olimme nauttineet:
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.