Lasten Hautausmaa : III – “Hauraan kaunista hienoutta, jota ei jäljitellä.”

(Svart Records 2018)

Rautalankaan kiedottuun, melankolisen punkahtavaan suomirockiin kallellaan oleva Lasten Hautausmaa on päässyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Lukuisia hienoja hetkiä sisältävän debyyttialbumin ja huikean kakkoslevyn jälkeen odotukset kolmannen levyn kohdalla ovat jo korkeat. Yhtyeen taustalta löytyy sellaisia yhtyeitä kuten Kivesveto Go-Go, The Mutants, Vaarallista ja Gretel’s Moonlight Motel.

Psykedeelisen melankolisen intron jälkeen albumin avaava haavemaailman ja todellisuuden välillä leikittelevä “Kraatterijärvi” aloittaa kokonaisuuden The Agentsin ja myöhempien aikojen Verenpisaran tai Marko Haavisto & Poutahaukat -tyyliin rosoisella rautalankamelankolialla. Kappale on kelvollinen, vaikkakin varsin kesyhkö avaus. Punk-rockahtavampi kakkosbiisi “Tove” tärähtää tiskiin sitten jo Circlen “Vaelluksen” lailla, ja täyttää paikkansa yhtenä yhtyeen menevimmistä ja koskettavimmista kappaleista yhtä aikaa. Muumi-kirjailija Tove Janssonin inspiroima sota-aikakuvaus, taistelujen jaloissa olevan ihmisen tuntoja aidosti kuvaava, koruttoman inhimillinen sanoitus nostaa kappaleen hienouden entisestään yhdeksi vuoden upeimmista kotimaisista rock-kappaleista. Olkoonkin niin, vaikka selkeää musiikillista yhtäläisyyttä Kivareiden “Leaving Las Vegasin” kanssa siitä löytyy. Noitalinna Huraan viattoman yksinkertaisista sointukuluista muistuttava “Kanerva” svengaa kauniisti koukuttaen kuulijan mukaansa tehokkasti ja itsevarmasti. Tummanpuhuvan kauniisti soiva, spontaanin empiirinen maisemakuvaus ja ihmisen pienuutta osana luontoa kuvaava “Mäntymetsä” vangitsee syliinsä intensiivisyydellään. Yhtyeen laatustandardeilla perus-hyvä kappale “Karhupuisto” ei tarjoile musiikillisesti mitään mullistavaa, mutta sentään se pistää hykerryttämään hienolla oman tien kulkemisen määrätietoisuutta kuvaavalla, itsepintaisella kertosäkeellään. Surisevan raskaasti rokkaava, Stephen Kingin Ajan Valtiaiden innoittama, apokalyptisen lentomatkan tunnelmia kuvaava, upea “Langolieerit” tuo puolestaan mieleen alkuaikojen Yön otteella tuuttaavan Bruce Springsteenin taustaorkesteri E-Street Bandin. Kristiina Vaaran komean surumieliset laulumelodiat nostavat kappaleen hyvyyden toiseen jos useampaankin potenssiin teeskentelemättömässä mahtipontisuudessaan.

Muusta albumin materiaalista poikkeavin veto on Kouvola-rockille tribuuttinomaisena viittauksena toimiva Barefoot Brothers -lainakappale, psykedeelinen boogie “Maan äiti”. Kappaleen horjahtelevasta, mutta kohtalaisesti asiansa toimittavasta lead-laulusta vastaa biisintekijä Markus Tukia. Kappaleen laulusuoritusten kaksijakoisuus korostaa taustalauluista vastaavan Kristiina Vaaran huikeita laulutaitoja entisestään. Albumin päättyvä, kuuntelujen myötä alati paraneva pop-‘grower’ “Onnellinen Hullu” on kipeän kaunis niitti hienon albumin päätökseksi. Jos kappaleen kertosäkeen olennaisin osa laulumelodiasta on vielä kieli poskessa lainattu JVG:n Tarkenee -biisin kertsistä, osuu inside-vitsi maaliinsa enemmän kuin paremmin.

Lasten Hautausmaan erinomaisuus perustuu nyanssitajuiseen, hentoon ja samalla rankan kauniiseen, puhtaan pehmeään sointiin. Tämän hienouden kuorruttaa Vaaran kuulaat ja erinomaisella melodiatajulla ladatut, surumielisen hienot laulusuoritukset. Kertosäkeissä kitaristi Tuomo Mannosen taustalaulutuplaukset sävyttävät ja tuovat tarvittavaa pontta Vaaran komeisiin kertosäemelodioihin. Kokonaisuudessaan III on erinomaisuutta hipova teos, joka osoittaa, että Lasten Hautausmaa on edelleen yksi kovatasoisimpia että myös luomisvoimaisimpia rock-yhtyeitä maassamme. Sen ominaissoundissa on paljon tuttuja aineksi vuosikymmenten varrelta, mutta jota ei silti voi jäljitellä.

5/5