Lama : Complete 1980-1983 – “Totuus löytyy jälleen…”

Puotilassa, Itä-Helsingissä vuonna 1977 perustettu Lama on kotimaisen, ärhäkämmän sorttisen punkin pioneeriyhtye, jonka vaikutus kotimaisen hardcoren syntyyn oli erityisen tärkeä. Yhtyeen neljä ensimmäistä vuonna 1981 ilmestynyttä seiskatuumaista EP:tä / singleä ja vappuna 1982 Johanna Kustannuksen julkaisema yhtyeen eponyymi ja ainoaksi viralliseksi studioalbumiksi jäänyt kokopitkä on sittemmin toiminut katalyyttina lukuisille uuden aallon sofistikoituneisuudesta kaukana oleville tikkutukkabändeille vuosikymmeniä edespäin. Tämä siitäkin huolimatta, että laajasti katsottuna Lama itsekin niputettiin aikanaan uuden aallon yhtyeeksi.

Yhdysvaltalainen Puke ‘N Vomit Records ja kotimainen Stupido Records ovat vuoden 2023 kärkeen julkaisseet yhteistyössä julkaisseet Laman kokoelman, “Complete 1980-1983″. Tuplavinyyli kattaa yhtyeen alkuaikojen koko äänitetyn studiotuotannon höystettynä viidellä vuonna 1980 tallennetulla, yhtyeen arkistoista ensi kertaa kaivetulla kämppädemobiisillä sekä kansikuvastoon poimitulla, runsaalla ja ajankuvaa oivallisesti valottavalla kuvamateriaalilla.

Yhtyeen oma nimeä kantaneella albumilla kuullaan Timo ”Eno” Enon, Timo ”Charlie” Peräniityn, Jari ”Epe” Kronholmin ja Jusa Rannan muodostamaa Lama-kokoonpanoa. Heistä Epe ja Eno ovat yhtyeen perustajajäseniä. Yhtyeen vimmatusti meuhkaavaa, nuoruuden intoa, ylpeyttä ja ylimielisyyttä sekä roppakaupalla poliittista epäkorrektiutta huokuvan albumin kuuntelu on kaksijakoinen kokemus. Toisaalta yhtye rikkoi hiljaisuuden turhautuneen punk-nuorison suomettuneen kekkoslovakian ummehtuneessa ilmapiirissä ja loi väylää yhä aggressiivisemmille yhtyeille.

Ensimmäiseltä vinyyliltä löytyvä ”Lama”-albumi äänitettiin alkuvuodesta 1982 Finnvox-studioilla Risto Hemmin toimesta. ”Tänään kotona”, ”105 B”, avoimen pasifistinen statement ”Osmo älä onnu” ja vallalla olleita, pinttyneitä sukupuolinormeja päin näköä pyyhkivä ”Olen homo” sekä Mustan Paraatin ”Pandasta” ironisen veljellisesti kertova ”Iso Pasi” on ehdottomia kotimaisen ug-punkin klassikkoja.

Samaa sanomaa esiin tuo totuuden hengen johdatuksesta laulava ”Jeesus”, joka tunnettiin aiemmalla 7” singlellä nimellä ”Jeesukset”. Albumilla kuultava kappaleen uusintaversio kaahaa kuitenkin miltei tuplanopeudella ja jättää kertosäkeen ”harhaan”-huudon pois tai kuuntelijan huudettavaksi. Urho Kekkosen kadulla jo tuolloin sijainneelle, legendaariselle rock-klubille saamansa porttikiellon takia bändin henkilökohtaisista antipatioita purkava ”Tavastia” läksyttää sisäsiistiä rock-kulttuuria kaahaten Dischargen lanseeraaman d-beatin äärinopeuksissa. Kappaleen voidaan sanoa olleen Terveiden Käsien ensilevytysten ohella ensimmäisiä kotimaisia hardcore-biisejä kotimaisen hardcoren ensimmäisen aallon kynnyksellä.

Albumin ainoa ennen julkaistu, alle minuutin mittainen ”Anarko Marko” julkaistiin ytimekkään Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen kynäilemän ikivihreän iskelmän ”Väliaikainen”-versioinnin 7” singlen B-puolella alkuvuodesta 1982. Mustan Paraatin ja Nolla Nolla Nollan edesmenneen vokalisti Joren sanoittama ja tulkitsema, keskitempoisemmin punk rockaava ”Turpa kiinni ja nussi” ei myöskään jätä kyselyille sijaa. Enon kuplivasti pompottelevalla bassokuviolla höystetty biisi pistää vanhemmankin skank-jalan notkistumaan.

UK-Subsille, Minor Threatille ja Problems?:ille musiikillisesti velkaa oleva ”Spurgun huuto” avaa puolestaan laitapuolen kulkijan elämän realiteetteja menestyjien maailman valossa. Luterilaista kaksinaismoralistisuutta kolkuttelevan ”Kellot”-kappaleen voidaan puolestaan mieltää jo uuden aallon kappaleeksi Dead Can Dancesta muistuttavan, Charlien pimputtaman, semi-avantgardistisen piano-outron myötä. Albumin parhaimmistoon nousee melodisesti tehokas albumin päätösbiisi ”Tulevaisuus”, josta löytyy niin ajatonta kritiikkiä globaalia sotapoliitiikkaa kuin yhteiskuntaluokkajakoa kohtaan tarttuvaa riffikiertoa unohtamatta.

Kokoelma-albumin parasta antia on kuitenkin sen kakkoslevy. Vuonna 1983 yhtyeen hajoamisen jälkeen Johannan postuumisti julkaiseman “… Eikä mikään muuttunut” -kokoelma-LP:n soundimaisema on debyyttialbumin ylituotettuun ja jossain määrin prosessoidun kliiniseltä kuulostavaan miksaukseen verrattuna juuri sopivan korutonta mutta silti hyvin eroteltua ja hengittävää kuunneltavaa.

Melko suoralta kädeltä voi sanoa, että Laman tehokkaimmat esitykset kiteytyivät juuri noihin kymmeneen pienlevyversioon, joiden tyylillistä vertailupohjaa ei vielä tuolloin löytynyt kotimaasta vaan ennemminkin 1980-luvun alun jenkki- ja britti-hardcoresta tyyliin Black Flag ja Circle Jerks

Lepakossa äänitetyt, kerrassaan vimmaiset tulkinnat biiseistä “Nimetön”, “Ainoo lajissaan” toimivat kuin häkä. “Jeesukset”, “Väliaikainen”, “Paskaa” ja “Anarko Marko” ovat alkuaikojen Lamaa erinomaisimmillaan. Pasifistisuudessaan tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan ennen oleva “Penisten vapautusrintama”, periksiantamattomat “Ajatuksen loppu” ja “Mun pelko” myöskin vakuuttavat. Kuudella viimeksi mainitulla kappaleella rumpuja soittaa Jere, kun taas kahdella viimeisimmäksi mainitulla basson varressa on sittemmin mm. Smackista, Hangmanista, Ballsista ja Atomirotasta tuttu kitaristi Rane Raitsikka.

Laman ilmaisu oli yhtyeen lyhyeksi jääneinä kulta-aikoina tiukkaa, raikkaan riehakasta, ennakkoluulottoman anaristista mutta ei silti ryppyotsaista. Tämä siitäkin huolimatta, että reilussa neljässäkymmenessä vuodessa kaikki yhtyeen raflaaviksi tarkoitetut sanoitukset eivät olekaan kestäneet aikaa. Toisaalta yhtyeen suoraselkäisen avoimesta, establishmentin vastaisesta ja sotakoneiston vastaisesta asenteesta olisi uusmden ajan punk-yhtyeillä paljon opittavaa.

Albumin keräilyarvon kanalta merkittävänä kuriositeettina kuullaan viisi vuodelta 1980 yhtyeen omasta arkistoista ensimmäistä kertaa viralliselle julkaisulle kaivettua ja masteroitua mankkademonauhoitusta. Versiot ovat kappaleista “Totuus löytyy kaurapuurosta”, “Bussi”, “Pakkoloma”, “Rahaa” ja “Väliaikainen”.

Vaikka äänenlaadultaan juurikin vuosikymmenten takaisilta kämppädemoilta kuulostavina ne ovat varsin nuhjuisilta, ja vaikka ne eivät tuokaan musiikillista lisäarvoa muuta kuin yhtyeen tosi-faneille, välittyy niiden myötä kuulijalle Laman musiikillinen kehityskaari entistä paremmin ja selvemmin. Näin ollen ja Johannan julkaisemien pitkäsoittolevyjen myytyä loppuun, Laman “Complete 1980-1983” -kokoelma-tupla on paitsi tarpeellinen julkaisu, kerääntyy sen ylle leijumaan myös kotimaisen punk-kulttuuriteon aura. Kokoelmalle voi aivan hyvin olla kysyntää myös reilusti kotimaan rajojen ulkopuolella.

4/5