Lähiöbotox : Itä-Metal – “Paalutusta Puhokselta”

(Deggael Communications 2022)

Pomppumetallia ja thrashin sekaista hardcorea Jenkkien itä-rannikon tyyliin sekoitteleva helsinkiläisryhmä Lähiöbotox on julkaissut toisen albuminsa “Itä-Metal“. Yhtyeen jäntevästi ruhjova ja tyylitajuinen Itä-Helsingin katukuvaa peilaava junttametalli on saanut turbo-boostauksen rapakon toiselta puolelta. Sonic Pump -studiolla Myllypurossa Tero Kinnusen äänittämän yhdentoista biisin kokonaisuuden on nimittäin miksannut ja masteroinut mies itsensä Body Countin viimeisimpien albumien takaa. – Will Putney.

Keskimääräistä tehokkaammiksi kappaleiksi kokonaisuudelta nousevat voimalla paukuttava avausraita “Herätän sun traumat” ja minimipalkkaduunarille omistettu oodi “Ei pyhiä”. Kokonaisuuden puhuttelevimmat raidat löytyvät sen puolivälistä. Koko albumin vahvimmiksi ja puhuttelevimmiksi osoittautuvat koko albumin toimivin styge, vaihtoehtorockimpia elementtejä sisältävä “Kasvoton kansa” ja umpirehellisillä teksteillä varustetut “Mieheltä toiselle” ja “Köyhyyden pelko”.

Ulkoisilta puitteiltaan albumi onkin aivan priimatavaraa. Soundit ovat viimeisen päälle optimaalisen tanakat. Jarkko Martikaisen esituottamat tekstit eivät myöskään onnahda missään kohtaa reilua 28-minuuttista ripitystä. Ja jos jostakin seikasta “Itä-Metalin” suhteen voi olla erityisen ilahtunut, niin Lähiöbotoxin teksteihin on helppoa ja uskottavaa samaistua jopa sosiaalialan työtä pääkaupunkiseudulla vähäosaisten maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa ja lähiöissä siviilityökseen tekevänä ammattilaisena.

Se, missä “Itä-Metal” jättää toivomisen varaa on albumin biisien groove-metalliseen hardcore-formaattiin turhan tiukkaan puristaminen ja kilipäisten hardcore-pikametallibiisien poissaolo. Tällaisenaan albumin sävellykset jäävät valitettavan tasapaksuiksi ja kunnollisten, loppuun asti purevien koukkujen puute jättää sinällän erinomaisen turboahdetun asennemetallipaketin musiikillisesti optimaalista potentialiaan vajaammaksi.

Parin vuoden takaisella “Rikkinäinen Suomi” -debyyttialbumilla Lähiöbotox tavoitti kuulijassa niin musiikin kuin lyyrisen raadollisuuden keinoin joitakin sellaisia hetkiä ja tunnetasoja, mihin “Itä-Metal” ei kovasta runttariffirappaamisesta ja jopa aiempaa ehyemmästä lyyrisestä annista huolimatta yllä.

Seuraavalle albumille toivoisi yhtyeeltä hieman vapautuneempaa otetta tuotantoon ja biisin tekoon, mukaan ripaus räväkämpää S.O.D. -otetta ja pari entistä tarttuvampaa biisiä, niin jopa alkaa Karhu-ryhmälle tippua taas ihan eri sypäkkään kutsua Kontulan kukkuloiden suuntaan.

3/5