Krypta : Unen oma – “…Kun biisinteko omin ehdoin luistaa”

Esoteerisen suomirockin ja okkultistisen rockin hämärillä rajoilla operoiva Krypta palaa toisella pitkäsoitollaan, ”Unen oma”. Tyrantti-yhtyeestä ehkä paremmin tutun Henri Segerin luotsaaman kitaravetoista jytää tuuttaavan ryhmän ote musiikin luomiseen on tänään tyylillisesti suoristetumpaa jatkumoa yhtyeen vuonna 2023 ilmestyneelle debyytille, “Outo laakso“. Siinä missä monet samaisen genren aikalaiset hukkuvat itsetarkoitukselliseen retromaastossa rypemiseen, Krypta on kyhännyt kaikessa hiljaisuudessa kasaan entistä purevamman ja ilmavamman albumikokonaisuuden.

Sen yhdeksän raitaa muodostavat kiehtovan paketin, joka ymmärtää edetä biisien vaatimuskirjo edellä ja tarjoilee samalla tehokkaan koukuttavia kertosäkeitä. Albumin avaava ”Aubade” ja sitä seuraava albumin nimiraita asettavat rimalle korkeuden, jossa unenomaiset, miltei satumaiset tekstuurit soljuvat sulassa sovussa rosoisen, monikerroksisen melodisuuden kanssa. Erityistä huomiota kokonaisuudella herättää Kryptan vuosien varrella jäsentynyt kyky ohjata ja rakentaa kappaleiden draaman kaarista entistä selkeämpiä ja kuohkeampia. Yhtyeen instrumentaation roolitus on harkittua, ja biisien teemoissa on mukaansa tempaavaa vetovoimaa. Tämä jos mikä antaa alitajunnan luomuksia ja mystiikkaa käsitteleville sanoituksille tarvittavan hengitystilan. Valtavan hienosti sävelletty “Minkä taakseen jättää” toimii erinomaisena esimerkkinä edellä mainitusta.

Suoraviivaisempien ainesosien myötä tarttuvan poljennon vastapainona albumilta löytyy tyylillistä kontrastia kaivamaan kappaleiden potentiaalisen tarttuvuuden esille. Esimerkiksi vanhan Yön kitaraharmonioin kiitävä “Viikate” osoittaa yhtyeen suvereenin tarttuvien melodioiden hallinnan. Siina missä “Muuttuva labyrintti” rullaa ja kantaa hienosti progahtavilla sointukierroilla, albumin loppupuolen biisit rikkovat hyvällä mielikuvituksella rock-ilmaisun raameja ammentaen sopivasti elementtejä menneestä. Esimerkkinä vanhan rukiisen raskaan rockin läsnaolon todistaa albumin päättävän “Yötarhan” intron akustinen nylonkielinypläily, joka ei osu kauas Ozzy Osbournen “Diary of a Madmanista”. Vaikka Segerin nasaalista laulusoundista voi olla montaa mieltä, herran melodiataju on sen verran hyvä, että tämäkin ominaisuus kääntyy voiton puolelle.

Kokonaisuutena ”Unen oma” osoittaa Kryptan laajentaneen ilmaisullista palettiaan taiteellisesti täysin perustellulla tavalla. Se on laadukas tyylinäyte kotimaisen tummasävyisen rockin evoluutiosta, missä ei enää läpinäkyvästi uusiokierrätä Daveja, Juiceja tai Leavingsejä. “Unen oma” on hyvin kypsytelty ja omaleimainen kokonaisuus, joka vuonna 2026 kuulostaa samanaikaisesti sekä nostalgiselta, relevantilta että tuoreelta.

4/5