Korkkivika : Tunti aamuun – “Kaikki ainekset on kasassa, vain viimeinen tislaus puuttuu”

Alkkispunkin kentälle tuli kerralla tilaa punkstoon call outien kautta ja myötä. Paska homma joka suhteessa, mutta jollekin ryhmille se epätoivottu tapahtumajketju loi lisää elintilaa, halusipa eli ei. Wastedin rumpalin ja Pax Americanan vokalisti Miikka Järvisen liidaama, tuoreehko melopunk-bändi Korkkivika on tullut toiseen pitkäsoittoonsa “Tunti aamuun“. Se edustaa genren viimeisintä aaltoa ja musiikillisiltä avuiltaan aivan miettiä biisintekotaitoa. Yhtye soittaa tiukasti, albumin soundipolitiikka potkii hyvin erotellussa äänimaisemassa kuten pitääkin.

Kymmenen kappaleen ja 28 minuutin melodisen ja keskimäärin melsnkolisemman laidan punk rock-latinki tarjoilee komeita kappaleita ja takaraivoon terävinä oivalluksina vaivihkaa jumittamaan jääviä lyriikkapätkiä. Albumin avauspuolella miltri ykkösluokkaisia biisejä ovat The Heartburnsin kierroksille kampeava “I See Dead People”, ilomielisen puoliakustinen roketti “Normit” ja albumin hillittömimmin hykerryttävät lyriikat tarjoava “Maksa-arvo rock“.

Albumin erinomaiset ainekset ja lyyrisen annin omaavan nimibiisin vetävyys ja rullaavuus tökkää harmittavasti jäykähkösti purkitettuun biisiottoon. B-puolen biisit iskevät perille keskimääräistä paremmin. Sleepy Sleepersin ja Klamydian takamaastossa tetsaava “Haastava kunto” toimii omalla perverssillä tavallaan erinomaisesti. Albumin parhaimman biisin tittelin saa ilman muuta upean Pää Kii ja Himanes -henkisen kappalerakenteen ja kerrassaan hienosti lyyrisellä itseironiallaan alkoholisoituneen yksilön itsetuntoa sivaltava “Tyhjien tölkkien varjot“.

Albumin suurin onnahduskohta on vokalisti Järvisen sinällään sympaattinen, leveä maalaispunk-artikulointi. Leveällä Pohjois-Karjalan murteella ja tietyihin, ennalta-arvattaviin junttipunkin mukaisiin mataliin päätösnuotteihin alati palaavat rivit biiseissä “Puhdas mies” ja “Ihmisroskaa” tuovat Bergmanin tai Sarparannan tyylitellyn viileiden laulutyylien rinnalla mieleen vaivaannuttavan veskujokis-assosiaation. Tämä on harmi, sillä yhtyeen suoraa sivaltavat lyriikat vaatisivat vaarallisemman laulutyylin vakuuttaakseen kunnolla.

Toisaalta albumin päättävä, Irlantilaisen juomalaulun perinteitä kunnioittava
“Samaan stobeen” on hieno irtiotto albumin muusta, talla pohjassa kaahaavasta punk-räimeestä. Järvisen räkäinen lauluääni soveltuu myöskin kyseisenkaltaisen biisin huolettomaan hoilaamiseen huomattavasti luontevammin kuin melodisen pikapunkin urbaania katu-uskottavuutta ja tyylillistä kovuutta vaativaan tulkintaan.

Yhtä kaikki, allekirjoittanut uskoo vahvasti, että Korkkivika ei ole vielä parhaita julkaisujaan tehnytkään.

3/5