Keikka-arvio: Nyt on Acceptit laulettu – Udo kuoppasi vanhat hitit tyylillä

Dirkschneider
Pakkahuone, Tampere
9.11.2016

Jäähyväisten tai ainakin yhden aikakauden päättymisen kunniaksi on hyvä pitää kunnon bileet. Back to the Roots 2016 -kiertue toi Udo Dirkschneiderin viimeisen kerran Tampreen kamaralle Acceptin lauluvihkot mukanaan. Sen jälkeen niiden kansia ei enää avata Dirkschneiderin toimesta.

Pakkahuoneella kuultiinkin aimo annos Accept-klassikoita – eikä mitään muuta. Kaksituntinen kattaus sisälsi hittejä vuosien takaa. Tai oikeammin on syytä puhua vuosikymmenistä, sillä setin tuorein biisi on paikannettavissa vuoteen 1986.

Homman nimi oli siis se, että Dirkschneider eli käytännössä U.D.O.-yhtye esittää Udo Dirkschneiderin aikaisen Acceptin kappaleita. Biisivalinnat keskittyivät I’m A Rebel ja Russian Roulette -albumien väliseen aikaan, väliin jääviä levyjä painottaen.

Resepti osoitti toimivuutensa jo ensimetreillä. Alkunauhana toiminut Just a Gigolo saatteli lavalle yhtyeen, joka oli tullut pitämään hauskaa, mutta ennen kaikkea musiikin ehdoilla ja itseään säästelemättä. Monissa liemissä marinoitu, persoonallisesti rääkyvä keulakuva ja saumattomasti yhteenhioutunut bändi piiskasivat Pakkahuonetta täyden rahan edestä.

Pakkahuoneelle olisi mahtunut karkeasti arvioiden kaksin verroin porukkaa, mutta se ei juuri tunnelmaan vaikuttanut. Starlight polkaisi bileet käyntiin ja sai yleisön saman tien mukaan menoon. Living for Tonite lisäsi kierroksia ja Flash Rockin’ Man löi tempon vielä tiukemmaksi.

Simppelit iskulauseet porautuvat kallon sisälle, ja on vaikea muistaa että on arki ja keskiviikko. Illan eliittiin kuuluvan Princess of the Dawnin alkuhoilotus kutsuu mukaansa jäyhänkin suomalaisen ja tuo samalla esiin yhden onnistumisen kivijalan: vaikka Udo ei kovin syvällisiä juttele, tuntuu kuin koko Pakkahuone olisi yhtä suurta perhettä. Mikäs siinä siis menneitä muistellessa, kun ytyä piisaa yhä ja lavalla on sentään yksi heavyn tunnetuimmista hahmoista.

Kaikin puolin viihdyttävään iltaan tulee säröjä vain turhien soolojen vuoksi. Ne antavat bändille ja laulajalle hengähdysaikaa, mutta pudottavat samalla intensiteettiä. Vuoronsa parrasvaloissa saavat kaikki kielisoittajat, rumpusoololta onneksi vältytään. Ränttätäntän keskellä kuullaan yksi selvä slovari, Winter Dreams, joka jää auttamatta energisempien vetojen jalkoihin. Loppua kohden ruuvia kiristetään, ja biisit vedetään ilman sen kummempia taukoja tai sooloiluja.

Encoreen on säästetty viisikko Metal Heart, I’m a Rebel, Fast as a Shark, Balls to the Wall ja Burning. Meno on sen mukaista ja meininki katossa, vaikka mukaan tulevat myös tunnelmaa rikkovat soolot. Silmäkulmasta on tosin helppo havaita ilmakitaran soittajia, joten ehkä niilläkin on paikkansa kokonaisuudessa.

Sitten on Acceptin laulut ainakin Udon laulamana laulettu.

Teksti, Jukka Kastinen
Kuvat, Olli Koikkalainen