Steel Panther
19.2.2014
Pakkahuone, Tampere
Masentavassa harmaudessa jo kuukausitolkulla kylpenyt Tampere sai todellisen piristysruiskeen persuksiinsa, kun kieli (tai pikemminkin eräs toinen elin) poskessa glam metalia vääntävä Steel Panther räjäytti Pakkahuoneen täyteen Sunset Stripin kimallusta. Arki-illasta huolimatta kansa rokkasi todella vapautuneesti ja näytti parhaat puolensa näille vanhan liiton elostelijoille.
Iron Maidenia alkunauhanaan käyttäneet riikinkukot aloittivat show’nsa Eyes of a Panther -runttauksella, joka kirvoitti ilmoille heti kunnon yhteislaulut ja iik-huudot. Ensimmäiset pikkuhousutkin lensivät lavalle avausvartin aikana.
Bändi otti alusta asti jatkuvasti kontaktia yleisöön, ja illan ensimmäisestä stand up -tuokiosta saatiin nauttia jo parin biisin jälkeen. Laulaja Michael Starr, kitaristi Satchel ja basisti Lexxi Foxx intoutuivat aukomaan toisilleen ja kommentoimaan pääasiassa eturivien naisia härskein sanankääntein ja elein. Satchel hauskutti jengiä myös suomeksi opettelemallaan kukko-sanalla, Foxx peilimaneereillaan ja Starr esittelemällä “notkeuttaan”.
Vaikka Steel Panther on pohjimmiltaan vain kaiken överiksi vetävä parodiabändi, sen jäsenet ovat rautaisia ammattilaisia, joilla on taustaa muun muassa L.A. Gunsin ja Rob Halfordin Fight-yhtyeen riveistä. Steel Pantherin tukkahevisävellykset ovat äärimmäisen tarttuvia, ja Michael Starrin laulu ja Satchelin kitarointi kuulostavat livenäkin todella vakuuttavilta. Esimerkiksi Let Me Cum In -biisin päätteeksi Satchel vetäisi sellaisen tiluttelusoolon, jolle itse Eddie Van Halen voisi olla kateellinen.
Setin runko koostui Feel the Steel -debyytin ja vuonna 2011 ilmestyneen Balls Outin materiaalista. Mukaan mahtui myös kolme upouutta biisiä tänä keväänä julkaistavalta All You Can Eat -pitkäsoitolta. Niistä parhaiten iski tiukkaotteinen Gloryhole, kun taas Party Like Tomorrow is the End of the Worldin kertosäe oli lähinnä ärsyttävä. The Burden of Being Wonderful puolestaan edustaa slovariosastoa ja toimii siinä roolissa ihan hyvin.
Steel Pantherin energinen show ja mauttomuuden rajan monesti ylittäneet spiikit nostivat hymyn kaikesta päätellen lähes kaikkien huulille. Setin puolivälin jälkeen bändin ja yleisön yhteistyö nousi uudelle asteelle, kun lavalle kutsuttiin ensin pari eturivin nuorta naista. Bändi yllytti yleisön mylvimään “Näytä tissit!” -huutoa, ja lopulta naiset vilauttivatkin paljasta varustustaan koko Pakkahuoneelle. Ja kas kummaa, tässä vaiheessa aika moni mies kaivoi puhelimensa esiin ja alkoi tallentaa näkyä…
Vähitellen stagelle sai kutsun kymmenkunta estotonta bändäriä. Heistä osa seurasi ensiksi estradille nousseiden sisartensa esimerkkiä ja päätyi vilauttelemaan. Muutkin jäivät lavalle varsin vähissä vaatteissa keikistelemään ja bailaamaan muutaman biisin ajaksi. Naisia ei tuntunut haittaavan lainkaan sellainen korni yksityiskohta, ettei näissäkään kappaleissa (muun muassa Gold-Digging Whore ja It Won’t Suck Itself) heidän sukupuolensa edustajilla ole arvoa kuin yhdestä ainoasta syystä.
Keikan musiikillinen kliimaksi oli luonnollisesti säästetty aivan loppumetreille. Varsinaisen setin päätti Death to All But Metal -huudatus. Encore-osuuden aluksi yleisö mykisti Michael Starrin kajauttamalla komeasti ilman säestystä “herkän” Community Propertyn säkeitä. Illan päättänyt Party All Day (Fuck All Night) oli puolestaan yhtyeeltä nappisuoritus, sillä kappaleeseen ujutetut kaikki kasarihevin kliseet toimivat myös livenä.
Pidemmän päälle Steel Pantherin kaltainen biletysmusiikki muuttuu puuduttavaksi. Tällaisena puolentoista tunnin kerta-annoksena se on kuitenkin mitä mahtavinta lääkettä kaamosmasennukseen.
Steel Panther 19.2.2014 Tampereella:
- Eyes of a Panther
- Tomorrow Night
- Asian Hooker
- Just Like Tiger Woods
- Party Like Tomorrow is the End of the World
- Let Me Cum in
- Turn Out the Lights
- Gloryhole
- The Burden of Being Wonderful
- Gold-Digging Whore
- It Won’t Suck Itself
- Death to All But Metal
———————– - Community Property
- 17 Girls in a Row
- Party All Day (Fuck All Night)