Jukka Orma : Argentiinan Pusta – “Urbanisoitua sielunmaisemaa”

Parhaiten Sielun Veljien ja loppuaikojen Hassisen Koneen hurjana mutta tyylitajuisena kuusikielisen kurittajana tunnettu Jukka Orma palasi joulu alla levytysrintamalle uuden sooloprojektinsa albumijulkaisun myötä. Sen aiheena on retusoitu ja uudesta kulmasta tulkittu tango ja tittelinään “Argentiinan Pusta”. Ormalle ominaiseen tyyliinsä hän siivilöi avantgardistisen urbaanin mutta toisaalta perinnetietoisen filtterin läpi kansakuntamme syvimmät sydämentunnot aina Monosesta Mariskaan, Kärkeen ja de Puntaan asti. Kappaleet saavat Orman käsittelyssä uuden, ultramodernia hipovan muodon. Onpa silti mukana ripaus jotain ihan muutakin.

Tällä kertaa ei kuitenkaan antauduta millekään (‘Siekkareiden‘ muinaiselle spin off -projektille,) Kullervo Kivi & Gehenna –yhtyeelle ominaiselle, ylevän teatraaliselle, maaseuturomanttiselle lavabändileikittelylle. Kyse on nimittäin aidosta, kunnianhimoisesta, ammattimaisen tyylitajuisesta uudistamistyöstä kansan syvien rivien suosimien tangojen ja tangonsukuisten suosikkien parissa. Vertailukohdaksi teokselle voi ottaa ennemminkin Tuomari Nurmion vuosien takaiset tangotutkimukset. Nyt kuitenkin rustataan täysin Orman ja hänen yhtyeensä omalla käsialalla.

Ensikosketus albumiin on tosin vaikeahko, mutta onneksi lopun viimein palkitseva. Ensin perinteisemmistä hahmoistaan lähes tunnistamattomiksi uudelleensovitetut kappaleet vaativat muutaman kierroksen sulattelua sekä uudelleen jäsentymistä kuuloluiden päissä ja aivonystyröiden sopukoissa. Hiljalleen, jo kertaalleen metamorfoosin läpikäyneet biisit, jotka paikoin saattoi tunnistaa ainoastaan yksittäisten, riisuttujen kitaramelodioiden perusteella sieltä täältä, alkavat elää uutta, mystisen kutkuttavaa elämää. Orman taiturimainen, laajasti fraseeraava mutta herkkääkin herkempi soittotatsi on albumin järisyttävintä kuultavaa ja eittämättä sen kantavin ainesosa.

Eeva Koivusalon villit bassoefektit ja jämäkkä soitto tuovat paikoin mieleen Betty Davisin funkeimmat keinutukset. Yhdessä rumpali-perkussionisti-efektitaiturin, Mamba Assefan kansainvälistä tasoa olevan rytmipoljennon kanssa mukaan tupsahtaa välillä maukkaan brittiläistä trip-hop-usvaa, välillä taas sukelletaan fadon surumielisyyteen tai monelle kierteelle väännetyn rautalangan ja sametinpehmeän melodisuuden lumoihin. Parilla biisilla albumin trio-kokoonpanon täydentää tyylikkäästi Hammondilla mausteensa soppaan heittävä Wigwam-kettu Jukka Gustavson.

Jotain kritisoitavaakin tosin löytyy. Vaikka asiaa kääntelisi miten päin vaan, albumin toteutuksen heikoin lenkki on Orman paikoin turhankin erikoinen ja muuhun kappaleiden uudistettuun, virtaviivaiseen sovitustyyliin nähden semisti kouliintumaton vokaalisointi. Se on samalla oikeastaan ainoa asia, joka albumilla välillä oikeasti tökkii.

“Argentiinan Pusta” on silti kokonaisuudessaan eheä ja musiikillisia rajoja monesta suunnasta rikkova ja uusiksi määrittävä teos. Instrumentaatio- ja sovitustoteutuksiltaan se on myös priimatavaraa. Allekirjoittaneen omiksi mielitietyiksi takaraivoon lisää vaatimaan jää kokonaisuudelta Jussi Rasinkangas-Vexi Salmi (R.I.P.) tuotantoa oleva, viiltävän suloinen “Kaipuun kotimaa“, letkeän keveästi groovaava Pedro de Puntan “Muista minua” sekä Mariskan jättihitiksi nousseen poppiksen “Liekki” versiointi.

– Niin, ja kyllä, Orman trion tyylikkäiksi venyttämien versioiden perusteella “Täysikuu”, Liljankukka” ja “Siks’ oon mä suruinen” ovat edelleen eräät pohjoisen pallonpuoliskon hienoimpia koskaan kirjoitettuja biisejä.

4/5