Jiihaa, Body Count saapuu Tuskaan ja lisäksi mm. eräät Mike Patton ja Dave Lombardo

Tätä uutista ehdinkin jo jonkin aikaa odotella. Ice T:n luotsaama Body Count saapuu ensi kertaa Suomeen – ja Tuskaan, perjantain pääesiintyjäksi. Yhdeksänkymmentäluvun alussa kannuksensa ansainnut, Los Angelesin pahamaineisilta jengialueilta lähtöisin oleva Body Count on herättänyt ihailua ja pahennusta läpi koko uransa. Bändin viimeisin julkaisu on viime vuoden ylistetty ”Bloodlust”-albumi. Body Countin Tuska-veto on bändin kesän ainoa keikka Suomessa.

Toinen Suomen debyyttinsä, sekä kesän ainoan Suomen keikkansa Tuskassa tekevä bändi on Mike Pattonin ja Dave Lombardon tähdittämä Dead Cross. Patton tunnetaan paremmin Faith No More -yhtyeensä keulahahmona ja Lombardo mittavasta urastaan Slayerin rumpalina. Monisyistä hardcorea tempova Dead Cross julkaisi yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin viime vuonna.

Lisäksi matikkametallin ehdoton pioneeri ja kärkinimi Meshuggah palaa Tuskaan ja muita ohjelmistoon lisättyjä artisteja ovat Norjan proge-ylpeys Leprous, COB:n kiertueellakin lämppärinä nähty kanadalainen Oni, saksalainen tykittely-duo Mantar, sekä kotimainen folk metal -ryhmittymä Crimfall.

LIPUT MYYNNISSÄ
Tuska-liput myy Tiketti, Ticketmaster sekä Lippu.fi.

Lipunhinnat
3 pv alk. 129 €
2 pv alk. 109€
1 pv alk. 79 €

Alaikäisten liput
3 pv alk. 119 €
1 pv alk. 69 €


Posted

in

by

Tags:

Comments

Leave a Reply

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.