Ianai : Sunir – “Itämaisia mukaelmia, suureellisia sävelmiä”

(Svart Records 2022)

Tumman ja tunteikkaan musiikin monitoimihahmo Jaani Peuhu (Iconcrash, Swallow The Sun ja Mercury Circle) on kasannut Ianai-yhtyeensä riveihin vahvistuksia usean kovan luokan kokoonpanon jäsenistä ja yhtyeistä: Massive Attack, Client, HIM, Sisters Of Mercy, Theodor Bastard, Lord Of The Lost, Swallow the Sun, Souvenir Season ja The Rasmus. Yhtyeen debyyttialbumi “Sunai” on 71 minuutin mittainen eepos täynnä pääosin laulettua mutta paljon instrumentaaliosuuksia sisältävää maailmanmusiikkia, jonka painopiste on Lähi- ja Keski-Idän hengellisen ja kansanmusiikin kaltaisissa teemoissa. Albumin upeasti erotellun soundin masteroinnista vastaa Paradise Lostin, Ghostin ja Ulverin parissa työskennellyt Jaime Gomez Arellano.

Avausbiisi “Savoj Icoil” nostaa riman jo albumin ensiaskelilla todella korkealle. Itämaisilla sävyillä ja kuorrutuksilla maustettu, mieleen jumittamaan jäävä slaavi-indie-elektro-pop on pelin henki, ja onnistuneen kokonaisuuden myötä sen suhteen vaikutuskerroin on korkea. “Elitha” kaivaa puolestaan rytmiikkansa intialaisen ja persialaisen hengellisen musiikin maaperästä. Lopun biisin ollessa lähempänä slaavilaista, sinällään tarttuvalla kosketinkuviolla ja kertosäkeellä varustettua karun maan indiepoppia, biisiin radikaalia kaksijakoisuutta ei voi kieltää. Toisaalta tällaisessa ennestään kokeilemattomien tai harvemmin kokeiltujen elementtien toisiinsa liittämisessä piilee myös koko yhtyeen idea.

Manda Navajan” puolestaan mieltää kiihkeän heimorummutuksen, toisaalta urbaanin teollisen kolkkeen ja tunteita pintaan ruoskivan emo-melodioita pumppaavan äänimaton myötä nord-noir tv-tunnarimusiikin kaltaiseksi tunnelmoinniksi. Ennen pitkää kappale jalostuu pohjois-helsinkiläisen, turkkilaisen pizzerian televisiotaululla pyörivän välimeren laguunin taianomaisuutta kuvastavan maisemavideon hypnoottisesti kutsuvaksi taustamusiikiksi.

Videobiisi “Anaia” alkaa hyvän jännitteen omaavalla akustisten kielisoitinten kierrolla. Pian siitä eteenpäin biisi klompsottelee ja soljuu jo tuulenvireen omaisesti kaunisäänisen naisvokalistin huokaillessa leutoja melodioita sofistikoituneeseen tyyliin. Aina välissä patarumpu ja tiuku kilahtavat massiivisesti kertosäkeen lipuessa kimmeltävältä mereltä satamaan. Lievästä hissimusiikkimaisuudesta huolimatta teoksen rauhalliseen rytmiin alkaa kuulija vajota pitkin reilun kuuden minuutin mittaa. Biisin ongelmaksi koituu kuitenkin sen melodinen valjuus. Siinä ei ole yksinkertaisesti tarpeeksi vetovoimaa koukuttaakseen kuulijan.

Moskeijakaikuja omaava, verrattaen lyhyt, hymninomainen albumin nimibiisi toimii albumin puolten jakajana. “Khaalo” kasvaa lähi-idässä käytettyjen kielisoitinrytmityksen nostattamana kuulijan takaraivoon tehokkaasti porautuvan melodian voimasta Enyan pikkuporvarilaisten voimaantumisbiisien kaltaiseksi, mahtipontisuutta tavoittelevaksi, itäblokin euroviisupopiksi.

Vasariah” -kappaleen kohdalla kollektiivi ottaa lopulta ryhtiliikkeen ja kutoo kappaleesta vangitsevan tripin. Biisin ensimmäisenä vtåahvuutena on, että siihen onnistutaan kiteyttämään monenlaista, kunnianhimoista teemaa. Vaikka kertosäkeen akustisen kitaran kierto liippaa pelottavan läheltä Annihilatorin semi-slovari “Snake In The Grassin” introa, muut samaisen teeman ympärille harmonioita kutovat soittimet blendaavat sen omanlaisekseen tyylien seakamelskaksi dramaattisia piirteitä saavan miesvokaalitulkinnan ohella. Biisin edetessä bonusta tippuu Devin Townsend Projectin pehmeän tarttuvuuden ja Dead Can Dancen maailmanmusiikin kontekstiin luoman jylhyyden tavoittamisesta.”O’zanan” allekirjoittanut mieltää melko puhtaaksi, indiepainotteiseksi ja elektrovetoiseksi arabipopiksi. – Tosin suomalaisvoimin sävelletyksi ja toteutetuksi, erittäin tarkkanäköisesti toteutetuksi sellaiseksi.

Albumin tehokkaimpien sävellysten joukkoon nousee edeltäjänsä kanssa samaan kategoriaan kuuluva mutta eheämmän rakenteen ja albumin tehokkaimman ja komeimman kertosäkeen omava “Akrar Adi’re“. Puhaltimin tapahtuvasta, rauhallisesta tunnelman kasvattamisesta vaivihkaa vakavaan mahtipontisuuteen kasvava surumarssinomainen “Incheronia” jää tehokkaitten teemasäveltensä vuoksi kummittelemaan kuulijan mieleen tehokkaasti. Keskiraskaasti triolissa aaltoileva “Ovu Lusta” on albumilta lähimpänä sinfonisen metallimusiikin pidäteltyä pauhua. Perinteikkäät etno-vivahteet muovaavat kappaleesta kuitenkin enemmältikin strategisen fantasiapelimusiikin kaltaisen.

Suureellisen musiikillisen tripin kokonaisuuden pisimpään kappaleena päättävä, lähes 9-minuuttinen “Samovela” puskee lopuksi shamanistisella, toisintavalla laukkarytmiikalla kappaleen massiivisia mittasuhteita yhä suuremmiksi. Komeat, stemmanomaisesti toistensa päälle rakentuvat laulumelodiat rakentavat sävellyksellisen monumentaaliseen huippunsa vaivihkaa mutta vakuuttavasti.

IanainSunir” on taidokkaasti ja pieteetillä rakennettu, musiikkihistoriaa tutkiskeleva ja luontevasti maailmanmusiikin tasangoilla seikkaileva albumi, joka käyttää shamaanimusiikkia ja etnomausteita tehokkaasti tunnelmien välittämisen välineenä. Vaikka parissa biisissä lopputulos vähän onnahtaakin potentiaalistaan, on lopputulos kauttaaltaan todella vaikuttava. “Sunir”-albumi on mielialamusiikkia jos mikä, ja soveltuu parhaiten pään tyhjäämiseen, positiivisten vibojen haalimiseen ja stressin loitontamiseen.

Kun kappaleiden vierasperäisistä sanoista vielä ymmärtäisi jotain, jäisi paketin perimmäinen sanoma vähemmän kryptiseksi ja epäilykset kappaleiden vahvasta pseudokertoimesta samalla pienemmiksi. Entä kuinka paljon albumilla käytetyistä etnosoittimista on sitten aitoja, livenä äänitettyjä, ja kuinka moni niistä on peräisin äänityssoftan midisoitinpankista? Ja oliko silläkään nyt suurempaa väliä? Kyseessä on komea kokonaisuus.

4/5