(GAEA, 2012)
Kuten tunnettua, kehitys kehittyy ja kaiken pitäisi ainakin periaatteessa mennä jatkuvasti eteenpäin, mutta joskus sitä toivoisi asioiden – tai bändien – pysyvän edes hetken samanlaisina. Äänekkäästi rämissyt electroclash kuitenkin tuli ja meni ja tällä kertaa Pasi Viitanen, joka on yhtyeen primus motor, sijoitti itsensä tilanteeseen jossa hän oli tekevinään esikoista nykyhetken ehdoilla.
IWATSW:n edellinen pitkäsoitto enteili jo uutta aikaa, mutta samalla se vakuutti ja vaikutti vielä pitkään ilmestymisensä jälkeen, ehkäpä juuri tuon taitoskohdassa olonsa takia, kuka tietää. Bändin kevyesti utuinen elektro-rock on neljännellä albumilla muuttunut radioystävällisemmäksi ja seesteisemmäksi. Biisit ovat edelleen helposti tunnistettavissa tekijänsä lapsiksi, mutta ohuempien ja kliinisempien soundien ansiosta/takia ne leijuvat entistä korkeammalla. Studiossa vallinnut modernismin puuska onkin päivittänyt yhtyeen soundin tukevasti 10-luvulle, mutta samalla prosessissa on menetetty tärkeä pala persoonallisuutta.
[youtube bwKjeJfrEGo]
There on kyllä kieltämättä pätevän kuuloista ja ajassaan sujuvasti soljuvaa musiikkia, mutta tuotemaisempi imago ei varsinaisesti nosta ryhmää eturiviin alati kovenevassa kisassa. Toinen ongelma on kappalemateriaalin liiallinen tasaisuus, kun niitä ykkösluokan iskuja ei vain tunnu syntyvän enää vanhaan malliin.
Levyllä on silti hetkensäkin ja esimerkiksi iloisesti helkkyvä Walls of Flame muistuttaa entisaikojen kokeellisemmasta hengestä. Keikkuva Make Your Move osoittaa puolestaan, että kaupallisempi lähestymistapakin voi tuottaa onnistumisia ja krautista rokkaava Everything Happened enteilee jostain suuresta. Harmi että nämä kokeilut ovat vain yksittäisiä pyristelyjä, jotka nostavat enemmänkin kysymyksiä kuin antavat vastauksia.
3/5