
Taste of Chaos -kiertue toi Suomeen talvisena maanantai-iltana kattauksen 2000-luvun amerikkalaista listametallia.
Illan aikaisesta aloituksesta johtuen, Halestormia en yksinkertaisesti ehtinyt katsastamaan. Buckcherryn suhteen odotukset olivat kaikista kovimmat. Pohjois-Amerikassa platinamyyntiin yltänyt ryhmä on näillä lakeuksilla varsin tuntematon yhtye. Bändin ulosantia on verrattu kasari hardrockin legendoihin Gunnareihin ja Mötiköihin. En voi kieltää, että ensimmäisistä tahdeista minun läpi kulki kylmät väreet. Hieno merkki, mutta valitettava tosiasia oli, että jo lähtökohtaisesti keikka oli tuomittu epäonnistumaan. Eihän tällaista suoraviivaista panorockia voi kuunnella selvinpäin? Eikä varsinkaan puolityhjässä jäähallissa. Siitä huolimatta bändin lavakarisma ja kukkoilu laulajan Josh Toddin johtamana välittyi hallin takaosaankin, vaikka keikan tukena ei ollut screenejä. Em. kasarijyystäjiin verrattuna bändin ulosanti oli huomattavasti kasarimammutteja särmempää. Kelpo suoritus olosuhteisiin nähden ja osuva avaus illalle.

Papa Roach puolestaan keräsi huomattavasti suuremman yleisön ja villitsi jo nähtävästi suurta osaa permannon väestä. Monille tämä oli varmasti vuoden keikkaelämys. Itselleni se toi mieleen 2000-luvun nu-metal-aallon pahimmillaan. Sillä Papa Roach on vain b-sarjalainen aikakautensa suurimpiin verrattuna. Roachin taustalakana/valotaulu oli varsin näyttävä katseltavaa ja toi lisäarvoa Papan hengettömään materiaaliin. Uusi single Burn oli suorastaan naurettavan yksinkertainen siivu. Odotetusti setin päätti Last Resort, joka suorastaan villitsi lavan edustan yleisön raivokkaaseen yhteislauluun ja pogoiluun. Oli keikassa hyvääkin. Bändin lavaesiintyminen ja energia oli selvästi illan parasta. Papa Roach -fanit saivat varmasti rahoilleen vastinetta.
Disturbedin edellisestä Suomen visiitistä ei ole pitkä aika, mutta bändin vankka suomalainen fanikunta oli jälleen aktivoitu. Yleisön kannalta illan viimeinen slotti oli siis ansaittu. Bändin taustascreeni tulosti näkyville videoilta tuttua kuvastoa livekeikalle sopivassa formaatissa ja viimein liveanthemiksi kirjoitettu Ten Thousand Fiststin myötä screeneistä saatiin myös soittokuvaa bändistä ja Draimanin kameroimaa yleisökuvaa.
Valitettavasti keikka oli hengetön. Se tuima tamppaus ja energinen lataus, joka bändin kappaleista löytyy levytyistä versioista oli tänä iltana kateissa. Soitto laahasi ja miksauksesta kuului häiritsvän pinnalla laulut ja rumpalointi. Buckcherryn ja Papan soundeissa ei ollut mitään valittamista ja yleisesti ajateltuna mielestäni hallikeikkojen saliääni on parantunut huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tai sitten vanhan talikorvan kuulo on huonontunut. Joka tapauksessa Disturbed-show jäi vajaaksi kaikilla osa-aluilla. Kaiken lisäksi laulaja David Draimanin ääni oli kateissa. Pahimmin korvaan särki Genesin-laina Land of Confusion, jonka laulumelodiat oli suorastaan kivuliasta kuultavaa. Sinällään lainakappale osuu Disturbedin ajatusmaailmaan täydellisesti ja sen myötä isä ja poika molemmat voivat diggaila tästäkin keikasta. Illan yleisössä oli muutenkin yllättävän paljon ns. vanhaa kaartia, joka yksinkertaisesti kertoo valtavirtametallin demokratisoitumisesta. Uskon, että Disturbedille sattui vain paha ilta ja kiertueväsymys oli vienyt voiton bändin esiintymisestä. Kappaleiltaan keikka oli takuuvarmaa louhintaa ja kaikki ne radiorockin loppuunsoitetut hitit upposivat yleisöön odotetusti.

Comments
One response to “Huikka nu-metal-kaaosta”
Draimani näyttää ihan siltä yhdeltä kaljulta suomalaiselta viihdelauluohjelman juontajalta (oliko tartu mikkiin) tai Sinkkuelämän juutalaiselta!
Draimani näyttää ihan siltä yhdeltä kaljulta suomalaiselta viihdelauluohjelman juontajalta (oliko tartu mikkiin) tai Sinkkuelämän juutalaiselta!