Hidastelun mestari Moss kahdelle klubikeikalle

Äärimmäisen raskasta ja hidasta doom-metallia soittava brittibändi Moss saapuu marraskuun alussa kahdelle viikonloppukeikalle Suomeen. Ensimmäistä kertaa maassamme konsertoiva synkistelykolmikko esiintyy Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 8. marraskuuta, ja seuraavana iltana on vuorossa keikka Oulussa Nuclear Nightclubissa.

Southamptonissa vuonna 2000 perustettu Moss tunnetaan hidastempoisesta doom/sludge-musiikista, jota bändi maustaa okkultisistisilla ja kannabiksenkatkuisilla lyriikoilla. Esimerkiksi kaveribändinsä Electric Wizardin kanssa kiertänyt ja Roadburn-festivaaleilla esiintynyt trio on kerännyt kehuja erityisesti raskaasta riffijyystöstä sekä Black Sabbath -aikojen Ozzy Osbourneen verratusta vokalistista Olly Pearsonista. Rise Aboven ja Metal Bladen kautta levyjään julkaisseen yhtyeen viimeisin pitkäsoitto on alkuvuodesta ilmestynyt kolmas studioalbumi ”Horrible Night”.

[youtube 86nVWeHA1Z0]

Helsingissä illan avaa Svart Recordsille kiinnitetty Seremonia, joka soittaa psykedeelistä hardrockia. Kuudennen Linjan tapahtuma on alkuillan konsertti: ovet avataan klo 19.00 ja tapahtuma päättyy klo 22.00 mennessä. Oulussa ennen Mossia esiintyvät pohjoissuomalaiset sludge/stoner-yhtyeet Arson Under The Sea ja El-Alamein.

KEIKAT
Pe 8.11.2013 Helsinki, Kuudes Linja
La 9.11.2013 Oulu, Nuclear Nightclub

LIPUT:
Myyntiin ma 9.9.2013 klo 9.00
Helsinki: alk. 12 EUR, ennakko: Tiketti
Oulu: 12 EUR


Posted

in

, ,

by

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.