Hard Action : Sinister Vibes – Hellää kopterointia ja rajua rappausta

(Svart Records, 2015)

Tässä taitaa olla kotimaisen rokkikukkoilun kärkiryhmä tällä hetkellä. Viime kesänä julkaistu Hard Action -debyytti Sinister Vibes iskee päin näköä vastapalloon kuin Brasilian lentisjoukkueen ykkösiskuri päin piirisarja-passaria. Mm. Speedtrapista tuttujen kitaristi Ville Valavuon ja rumpali Markus Hietamiehen räimerock-rykmentti pistää debyyttialbumillaan mutkat suoriksi ja lähtiessään sytyttää iloisesti koko paskan palamaan. Näin turboahdettua, laadukasta, skandinaavisen toimintarockin uudelleenherättelyä 20 vuoden jälkeen ei voi muuta kuin ihailla. Väistämättä mieleen tulvivat Nicke Andersonin The Hellacoptersin alkuaikojen supertykit, konstailemattomat useat seiskatuumaiset sekä albumit Supershitty to the Maxx ja Payin’ The Dues. Mukana on myös mausteita Danko Jonesin tyyppisestä vauhdikkaammasta rappaamisesta.

Vaikka Chestbusters -yhteyksistä tutun laulaja Günther Kiviojan ulosanti ei olisikaan toimintarockin saralla ihan sieltä persoonallisimmasta päästä, pienimpiä yksityiskohtia myöten hän taitaa silti hommansa siinä missä Eduardo Martinez (The Flaming Sideburns), Andersson tai Teemu Bergman The Heartburnsin keulilla, vaikkakin miehen ilmaisussa pientä Nicke -pastissien liikakäyttöä onkin havaittavissa. Hieman enemmän omaperäisyyttä ja vieläkin hyökkäävämpää otetta ja munaa vokaaliosuuksiin, niin kokonaisuus yhtyeen kohdalla on astetta parempi. No, paskatkos sekään liiaksi haittaa, jos homma rullaa jo tässä vaiheessa näinkin röyhkeällä ylpeydellä ja energialla.

Tyylitajua Hard Actionilla riittää vaikka muille jakaa. Biisit kantavat ja homma haisee muutenkin mukavasti denimille ja petroolille kautta linjan. Tulisuusasteikolla Sinister Vibesin korkeimpaan päähän nousevat albumin avaavat, tuulispäiset ja perseen vastustamattomasti pyörimään panevat Dead Dogs, Chosen Fews, Deadweight (Cut Me Loose) ja Cut to The Bone sekä albumin päättävä, seesteisempi No Lesson Learned.  Suoran räiminnän lisäksi yhtye taitaa myös pienemmän vaihteen käytön. Varsinkin hyvin “Fleimareiden” Sky Pilotsin materiaalista muistuttava Night Moves tuo matkaan enemmän Rollari-vivahteista aspektia. Keskinkertaisemmissakin vedoissa, kuten Hey You, albumin nimikkobiisissä ja Gunpointissa on myös imua, puristusta ja seisokkia sen verran, että maaliin kaahataan pakokaasun tuprutessa sankasti ruutulipun liehuessa. Albumin tuotanto on myös erinomaisen onnistunut tarkoitusperiinsä nähden kaikessa pelkistyneisyydessään. Hard Action on parhaimmillaan ihan helvetin hyvä, keskinkertaisimmillaankin erittäin kelpo. Lisää tätä!

4/5